Kotimaisen Resogunin uutuudet jäivät eilen pahasti E3-humun jalkoihin. Housemarque paljasti eilen PS Blogissa, että PS4:n yksinoikeusräiskintä saa kesällä uutta pelattavaa maksullisen lisäosan sekä ilmaisen päivityksen voimin.
Ilmainen päivitys saapuu 23. kesäkuuta ja sisältää pienten korjausten lisäksi uusia leaderboardeja, kaveritoimintoja sekä editorin, jonka avulla pelaajat voivat suunnitella omia aluksiaan. Lisäksi mukana on pitkään lupailtu kahden pelaajan co-op samalla ruudulla.
Maksullinen lisäosan nimi on Resogun: Heroes, ja se pitää sisällään kaksi uutta pelimuotoa: Survival ja Demolition. Ensimmäisessä on tavoitteena selviytyä hengissä mahdollisimman pitkään jatkuvasti vaikenevien vihollisaaltojen paineessa, mutta se tarjoaa mukaan myös uuden päivä/yö-syklin, joka muuttaa kentän ulkonäköä ja luonnetta. Demolition sen sijaan ammentaa inspiraatiota Arkanoidin kaltaisista klassikoista ja heittää ruudulle jos jonkinmoista estettä, jota pääsee sitten tuhoamaan erilaisin uusin power up -esinein.
Resogun: Heroes maksaa 4,99 euroa ja ilmestyy PS Storeen 25. kesäkuuta.