Salem's Lot on pettymys

Gary Daubermanin Salem's Lot -version katseleminen on ehdottomasti turhauttava kärsivällisyysharjoitus. Olkoon se selvää, että kysymys ei ole erityisen onnistuneesta kokeilusta. Turhautuminen tulee kuitenkin pääasiassa siitä, että paikoin kaiken alla on sysimusta, epämukava ja myötätuntoinen Stephen Kingin romaanin tulkinta, jota sekä Dauberman että James Wan niin kuumeisesti etsivät.

Jos lähdemateriaali ei ole tuttu, on Salem's Lot yksi vanhan koulukunnan vampyyritarinoista, ja jotkut jopa pitävät sitä lajityypin klassikkona. Ben Mears palaa Jerusalem's Lotiin Mainessa saadakseen innoitusta uuteen kirjaansa. Samaan aikaan arvoituksellinen Straker (Pilou Asbæk) muuttaa pitäjään aikomuksenaan käynnistää antiikkikauppa. Äkkiä kaksi veljestä katoavat matkalla kotiin keskellä yötä. Pian käy selväksi Mearsille ja hänen liittolaisilleen pitäjässä, että kaikki liittyy jotenkin vampyyreihin. Pian tutuksi tulee pelottava Barlow.

Jos kirja on lukematta tai vuoden 1979 elokuva näkemättä, en mene enempää yksityiskohtiin. Mutta siinä missä romaanissa on 672 sivua ja siten on aikaa paneutua enemmän ympäristöönkin asukkaineen, Salem's Lot Daubermanin versiossa ryntäilee eteenpäin 200 kilometriä tunnissa alusta saakka, ja se on sekä hyvä että huono asia. Ensiksi ja ennen kaikkea se tarkoittaa, ettei ainoallakaan henkilöhahmolla ole aikaa hengittää. Liittolaisuuksia syntyy, romansseja syttyy, kannustimet selviävät, ja kaikki tapahtuu niin nopeasti, että katsoja ehtii hädin tuskin yhdistää pisteet toisiinsa ennen kuin elokuva jo siirtyy seuraavaan kohtaukseen. Tämä ei ole yksinomaan huono asia, sillä Salem's Lot itse asiassa tietää olevansa kertomassa ainoastaan pääkohdat. Näin vilistetään kaiken kiinnostavan sivuasian ja vaiheikkaamman perehtymisen ohi vauhdilla. Mutta huono ratkaisu se silti on, ei siitä mihinkään pääse. Tämän huomaa ennen kaikkea elokuvan viimeisessä näytöksessä, jossa ainuttakaan vahvaa ihmissuhdetta ei ole muodostunut kenenkään henkilöhahmon kesken. Eikä ainutkaan tapahtuma tee katsojaan vaikutusta.

Asbækilla ei ole käytössään kovinkaan kummoista materiaalia, vaan on ennen kaikkea salamannopean tarinankerronnan uhri, ja saman kokevat myös muuten vankat Alfre Woodard ja jopa Bill Camp. Kaikki on liian nopeaa, ja liian epätasaista. Lewis Pullman Mearsina ja varsinkin Jordan Preston Carter Markina eli kirjan ja elokuvan keskushahmona loistavat huolimatta epätasaisuudesta.

Tarina ei ole erityisen hyvin kerrottu, ja paikoilleen asetettu riipivyys haihtuu nopeasti, kun keskeisistä pahiksista kerrotaan liikaa. Kun kauhuelokuva poistaa mysteerisen verhon liian aikaisin, ei sen jälkeen enää voi "laittaa henkeä takaisin pulloon".

Mutta takaisin turhautumiseen, sillä olkoon se selvää, että mukana on hetkiä, ja enemmänkin. Kokonaiset kohtaukset Salem's Lotissa toimivat, ja paukuttavat täysin palkein. Ensin ja ennen kaikkea on havaittavissa, että Wan on ollut mukana kuvauksessa, sillä elokuvassa on todella mahtavaa kuvausta. Kaikkiaan teknologia lavasteista aina asuihin ja tehosteisiin on mahtavaa suurimmaksi osaksi, ja niitä käytetään usein varsin mestarillisesti. Vampyyrit ovat usein aidosti pelottavia, ja muutama otos todella havainnollistaa sitä, kuinka pahasti asiat ovatkaan "Lotissa". Näin piirretään paksu ja verinen viiva, joka on läsnä romaanissakin.

Hyvin toimiva, luova ja vankka teknologia ei riitä pelastamaan huonoa elokuvantekoa, joka vaikuttaa niin kameran takana kuin edessäkin. Ja valitettavasti Salem's Lot on kiirehditty leffa, jossa on leikattu ja liimattu osioita niin, ettei kokonaisuus toimi kauhutarinana. Ja valitettavasti se ei saa otetta siitä, mikä tekee romaanista niin legendaarisen. Elokuvaa lykättiin lukemattomia kertoja, ja oli aiemmin saamassa ihan elokuvateatterilevityksen. Max lanseeraa elokuvan hyvinkin pian, ja katsomista voi suositella ihan vain kuvaustekniikoiden vuoksi. Mutta elokuvana Salem's Lot on pettymys.