
Samsungin tuorein huippumalli on nyt ollut kaupoissa parin viikon ajan. Testasimme, onko kyseinen multimedialaite korkean hintalappunsa arvoinen.
Samsungin Note-sarjalla on ollut kasvojen pesun paikka mallisarjan seitsemännen osan teknisten ongelmien jättämien jälkien vuoksi. Jo Note 8 oli mainio puhelinkokonaisuus ja nyt mallisarjan yhdeksäs osa pyrkii tekemään kaiken viimeisen päälle oikein.
Ensisilmäyksellä Note 9 ei eroa paljoakaan vuoden takaisesta edeltäjästään. Ulkonäkö on kutakuinkin sama, eikä näytön kokokaan ole kasvanut kuin aavistuksen. Puhelin on myös lähes yhtä painava ja paksu kuin aiemminkin. Suurin eroavaisuus ulkoisesti onkin puhelimen taakse kameroiden alle siirretty sormenjälkitunnistin.
Pellin alle muutoksia on tehty niin ikään maltillisesti. Prosessori on aiempaa nopeampi, ja myös grafiikkapiiri on kokenut päivityksen parempaan suuntaan. Näyttö itsessään on sama kuin aiemminkin ja miksi ei olisi, sillä edellismallin näyttö oli erinomainen. Kamera on lähes sama pienin parannuksin. Puhelimen akku on tuoreimmassa versiossa päivitetty myös isommaksi ja Note ysi pysyykin virrassa helposti yhdellä latauksella koko päivän kovemmallakin käytöllä.
Vertailu edellisvuoden malliin on oleellista, sillä laitteen varsinaiset uudistukset näyttävät paperilla kautta linjan enimmäkseen hienosäädöltä. Oleellisin uudistus löytyy kuitenkin puhelimen pohjasta. S Pen -nimeä kantava kynä on Note ysissä uusittu huolella ja pieteetillä, eivätkä sen ominaisuudet jätä juuri mitään toivomisen varaa.
Ysin kynä on melkoinen monitoimilaite. Piirtämisen ja muistiinpanojen ohella kynä toimii nyt esimerkiksi kameran etälaukaisimena, musiikki- ja videotoistimien yksinkertaisena kaukosäätimenä ja vaikka minä. Bluetooth-yhteydellä puhelimen kanssa toimiva kirjoitusväline pitää sisällään todella paljon erilaisia ominaisuuksia ja olen varma, että kahden viikon aikana en ehtinyt keksiä niistä puoliakaan. Kynä on todella näppärä apuväline puhelimen käyttöön. ja jo pelkästään perustoimintojen käyttäminen kynän avulla tekee elämästä esimerkiksi töissä todella paljon helpompaa.
Puhelimen saa nyt kytkettyä esimerkiksi televisioon yksinkertaisen HDMI-USB-C-adapterin avulla. Tällä tavoin vaikkapa diaesityksissä puhelin itsessään toimii hiirenä ja kynällä puolestaan voi vaihtaa esityksen sivuja nappia painamalla. Samsung on ollut tästä ominaisuudesta todella ylpeä, sillä siinä missä aiemmin kyseinen ominaisuus vaati Samsungin oman, erillisen sovittimen, nyt sitä ei enää tarvita. Ottaen huomioon, että ominaisuutta on mainostettu paljon, on outoa, ettei kyseinen sovitin tule sinänsä kattavan myyntipaketin mukana. Adapterin hinta vaihtelee mallista riippuen parista kympistä sataseen, mikä on paljon rahaa, kun puhelimesta itsestään pyydetään nelinumeroista summaa euroja.
Toisaalta kun kynän kanssa oppii elämään, ei sitä ilman oikein enää haluaisi olla. Kynä tekee Note 9:tä niin monikäyttöisen laitteen, että kynättömän puhelimen pariin palaaminen tuntuu siirtymältä suoraan eilispäivään. Toki kynä oli mukana jo edellisissäkin versioissa, mutta ei lainkaan niin monikäyttöisenä kuin nyt.
Puhelin julkaistiin samoihin aikoihin Fortniten Android-version kanssa ja erityisesti pelikäytössä Note 9 on loistava laite. Vaikkapa juuri Fortnite pyörii puhelimella erinomaisen hyvin ja puhelimen suuri näyttö tekee pelaamisesta yllättävänkin näppärää isommillekin kourille. Puhelin tukee luonnollisesti myös erillisiä Bluetooth-peliohjaimia, jos näytöllä pelaaminen ei ole oma juttu. Koska kuvan saa siirrettyä helposti myös isommille ruuduille, Note 9 on varsin kätevä mukana kulkeva pelilaite, vaikka tekniikka ei esimerkiksi Switchille pärjääkään.
Silti, vaikka Note 9 onkin pätevä pelikone, käytännössä Galaxy S9+ tekee samat asiat halvemmalla, vaikkakin kynättä. Niinpä Note 9 onkin ennen kaikkea työkalu ja sellaisena kieltämättä erinomainen. Sen perinteinen ulkomuoto tuskin puhuttelee omaperäisempää designia arvostavia, mutta puhelimen jämäkkyys, suunnittelu ja rakenne kielivät yksinomaan kovasta laadusta. Näyttö on loistava, puhelin on pöly- ja roiskevesisuojattu, kaikki tarpeelliset liitännät löytyvät aina perinteistä kuulokeliitäntää myöten ja mukana on mahdollisuus myös kahden SIM-kortin ja erillisen muistikortin käytölle - jos nyt sattuisi niin, että kalliimman version 512 gigaa loppuisi kesken. Näitä ominaisuuksia ei ole välttämättä edes kalleimmissa kilpakumppaneissa ja juuri tällaiset ominaisuudet nostavat Note 9:n kilpailijoidensa rinnalle ja jopa ohitse.
Suurin kysymys onkin laitteen hintalappu. Halvempi, 128 gigan muistilla ja 6 gigan RAM-muistilla varustettu versio kustantaa 1029 euroa. Kalliimpi 512 gigan ja 8 gigan RAM-muistin versio verottaa lompakkoa puolestaan 1299 eurolla. Laatu toki maksaa, mutta jos S Penin ominaisuudet eivät kuulosta houkuttelevilta, hintataso pistää miettimään tarkasti hankintaa. Rahalla saa sitten kuitenkin parasta Android-teknologiaa, mitä kaupan tiskiltä tällä hetkellä on tarjolla. Myyntipakettikin on erilaisine adaptereineen varsin kattava (HDMI-adapterin puuttumista lukuun ottamatta) ja edellisvuoden tapaan mukana tulevat AKG:n nappikuulokkeet, joiden laatu on oheiskuulokkeiksi erittäinkin pätevä.
Parin viikon käytön jälkeen paluu vanhaan tuntuu silti lähes mahdottomalta. Note 9 on erittäin laadukas ja todella monikäyttöinen laite, joka pyrkii tarjoamaan rahalle niin paljon vastinetta kuin mahdollista. Edellisvuoden mallin omistajien on silti syytä harkita, onko uusittu S Pen hintaerotuksen arvoinen panostus. Sen sijaan niille, jotka haluavat laadukkaan, tehokkaan ja kaikkeen tarpeelliseen pystyvän työkalun ja medialaitteen, Note 9 on erittäin houkuteltava hankinta.