
Klassisen Starcraftin uusintaversiosta alkoi kuulua verkkoporinaa viime vuoden elokuussa, mutta ne huhut osoittautuivat vääriksi. Vajaa kaksi viikkoa sitten uutisoitiin uusista huhuista, joiden mukaan uusintaversio julkaistaisiin toukokuussa.
Blizzard on nyt virallisesti julkistanut pelin Starcraft: Remastered. Uusioversiossa pääsee pelaamaan sekä emopeliä että Brood War -laajennusta 4K-tason resoluutiolla. Mukana on myös uusiksi äänitettyä dialogia, uusia sarjakuvallisia välinäytöksiä, parannettu seuranhaku, pilvitallennus ja lokalisointi kahdeksalle kielelle.
Starcraft: Remastered julkaistaan "tänä kesänä", mutta sitä ennen saadaan jo kivaa. Starcraft: Brood War päivittyy tällä viikolla versioon 1.18. Samassa yhtydessä emopelin ja laajennuksen sisältävä Starcraft Anthology tulee ilmaiseksi ladattavaksi.
Tsekkaa traileri alta.