1970-luvun lopulla kuvattiin samaan aikaan kahta Superman-elokuvaa. Se ensimmäinen sai ensi-iltansa vuonna 1978, mutta se jälkimmäinen jäi vuosikymmeniksi käyttämättä. Ohjaaja Richard Donner ajautui riitoihin tuottajien kanssa ja sai potkut, vaikka Superman II oli jo miltei kokonaan kuvattu. Tilalle otettiin Richard Lester, joka kuvasi elokuvan uudelleen samalla käsikirjoituksella.
Kulissien takainen draama pysyi salaisuutena pitkään, kunnes vuosituhannen vaihteen jälkeen alkoi levitä aloite verkossa, että Richard Donnerin alkuperäinen versio pitäisi saattaa valmiiksi asti. Monien mutkien kautta näin tapahtuikin. Lopputuloksena on monista palasista koottu kokonaisuus, jota on ryyditetty vielä nykyajan digitaalitehosteilla. Superman II: The Richard Donner Cut on siis kiinnostava kappale elokuvahistoriaa, jonka huonoin puoli on se, että tilkkutäkkimäinen rakenne on nähtävissä ja kuultavissa varsinkin 4K-painoksessa.
Superman (The Movie) ja jatko-osa Superman II ovat yhden ja saman tarinan ensimmäinen ja toinen näytös. Ensimmäisen elokuvan aloituksessa Krypton-planeetalla kenraali Zod, Non ja Ursa tuomitaan parantumattomina rikollisina Phantom Zonelle ikuiseen vankeuteen. Toisen elokuvan alussa kolmikko vapautuu vankilastaan, ja suuntaa Maahan ottamaan sitä haltuunsa. Kryptonilaisia superroistoja eivät tietenkään ihmiset kykene vastustamaan, joten ainoaksi mahdollisuudeksi jää rikolliset aikanaan tuominneen Jor-Elin poika Kal-El eli tuttavallisemmin Teräsmies.
Tarinaltaan Superman II antaa varsin selvän kuvan amerikkalaisten asenteesta koskien itseään ja muuta maailmaa. Yhdysvaltain presidentti luovuttaa televisiolähetyksessä koko maailman kenraali Zodin valtaan ikään kuin koko planeetta olisi yhden maan presidentin pois annettavissa. Mielenkiintoinen kohtaus on niin ikään hyökkäys Valkoiseen taloon, mikä on varmaankin amerikkalaiselle ehkä se pahin kuviteltavissa oleva painajainen.
Mainitsemani tilkkutäkkimäisyys näkyy siinä, että ajoittain mukana on otoksia ja kokonaisia kohtauksiakin, jotka ovat peräisin erilaisista koekuvauksista ja sen sellaisista. Näin ollen kuvanlaatu ja ennen kaikkea äänet vaihtelevat havaittavasti ja kuultavasti leffan kuluessa useita kertoja. 4K-painoksessa tämä on erityisen selkeää, ja se sotkee katsojan eläytymistä aina ilmetessään. Katsomiskokemuksen tähtenä ovat ne samat asiat kuin ensimmäisessäkin elokuvassa, toisin sanoen John Williamsin mieleen jäävä musiikki ja Christopher Reeven suoritus Teräsmiehenä. Olenkin sitä mieltä, että aihepiirin fanien hyllyyn kuuluvat sekä Richard Lesterin versio että Richard Donnerin alkuperäinen versio kauniisti rinnakkain.
Lisämateriaalit on laitettu Blu-raylle. Mukana on kiinnostava vartin mittainen katsaus restaurointiprosessiin, kokoelma poistettuja kohtauksia, erillinen kommenttiraita ja lisäksi kourallinen lyhyitä 1940-luvun Superman-animaatioita.