The Boy and the Heron on unenomainen kokemus

Miten elät? on lause, jonka päähenkilö Mahito löytää makuuhuoneensa kirjasta. Kirjan on hänelle antanut edesmennyt äiti, joka menehtyi onnettomuudessa. Se oli myös The Boy and the Heronin työnimi. Kysymys on helppo esittää, mutta siihen on vaikea vastata. Elokuva The Boy and the Heron on Hayao Miyazakin vastaus tuohon kysymykseen.

Tarjolla on omanlaisensa terapeuttinen sukellus Miyazakin sisäiseen maailmaan. Se on alitajunnan unimaailma täynnä satujen henkilöhahmoja ja muistumia kuolemasta. The Boy and the Heron on kuumeinen läpileikkaus tekijänsä elämästä, joten monella tavalla tässä on se tekijänsä henkilökohtaisin elokuva. Samalla se on myös turhauttavin.

Mystinen matka alkaa hyvin hitaasti. Alku tuntuu tunteettomalta, koska siltähän se aluksi tuntuu, kun joku läheinen kuolee. Ihminen muuttuu tyhjäksi kuoreksi laahustaen eteenpäin, eikä oikein elä. Aluksi päähenkilö Mahito noudattaa tuttuja rutiineja, mutta ei sitä elämäniloakaan ole. Kuinka elää, kun kaikki tuntuu kadottaneen merkityksensä?

Mahiton ohjaa eräänlaiseen limboon pahaa tahtova heron. Limbossa elämä ja kuolema eivät seuraa todellisuuden sääntöjä. Alun jälkeen elämä palaa kuoleman seuraan. Palapelin osat eivät vielä sovi yhteen, mutta kuumeinen vaellus tuottaa jo aidosti iloa. Aina ei tarina ole ymmärrettävää, mutta vetoavaa kuitenkin.

Animaatiojälki tekee vaikutuksen aivan alusta aivan loppuun saakka. Teknisesti The Boy and the Heron on studionsa vaikuttavin työ, ja kaikki on viimeisen päälle valmiiksi hiottua. Tätä lähemmäksi jonkun toisen unimaailmaa tuskin päästään. Kaikki aina eleistä linnunsiipien iskuihin saakka tuntuu animaationa aidommalta.

Tarinallisesti elokuva voi tuntua epätasaiselta. Uusia henkilöhahmoja ja ristiriitoja esitellään jatkuvasti, ja rinnakkaismaailma seuraa omanlaistaan unilogiikkaa, jossa on vain hyväksyttävä kaikki kummallisuus. Miyazaki on hionut omaa unenomaista kuvakerrontaansa vuosikymmenten ajan. The Boy and the Heron on siis enemmän kokemus omasta olemassaolosta kuin perinteisesti rakennettu satu.

Jos taas ei ole Miyazakin tyylin ystävä, voi The Boy and the Heron olla vaikea kokemus. Joidenkin mielestä elokuva päättyy liian töksähtävästi, ja että Mahito on liian passiivinen päähenkilöksi. Toisaalta The Boy and the Heron on meditatiivinen kokemus, jota miettii pitkään katsomisen jälkeenkin.

The Boy and the Heron on samalla keskustelua ja pohdintaa. Aina ei ole helppoa, mutta aina mielikuvituksellista ja hyvällä maulla tehtyä.