Vastikään väkivaltaisesta miehestä eronnut Mary Kee muuttaa hieman erikoiseen pikkulähiöön. Siinä sivussa hän tutustuu talon muihin asukkaisiin ja oppii yhtä ja toista uuden luukkunsa menneisyydestä. Maryn wanhaan lankapuhelimeen alkaa soitella elämänsä ehtoota viettelevä mummeli. Soitot muuttuvat ajan myötä koko ajan aggressiivisemmiksi, ja lopulta juostaan pitkin taloa keittiöveistä suojaksi etsien. Tarina etenee rauhallisesti ja johdonmukaisesti, mikä tässä tapauksessa on rainalle haitaksi. Tihentyvä trilleri kaipaisi arvaamattomuutta ja ainakin yhden shokeeraavan juonenkäänteen toimiakseen täydellisesti.
Elokuva on pitkälti yhden, puhelimessa istuvan hemaisevan mimmin soolosuoritus. Siksi The Caller olisi kaivannut Twilightiin verrattuna asteen verran intiimimpää otetta varsinkin leikkauksiin ja kuvakulmiin. Toimiihan se raina näinkin, mutta tekijäkaarti ei selvästikään ole omimmillaan tällaisen tarinan kanssa. Ehkä yhtälöstä puuttuu tytön suosiosta kilpaileva vampyyri ja ihmissusi, mene ja tiedä. The Callerin sivurooleista ei jää ketään mieleen. Tai no jotain Stephen Moyer on Twilighteissa näytellyt ja tässäkin leffassa hän esiintyy. Siinäpä se.
The Caller ei ole missään nimessä huono elokuva, mutta sen etanavauhtia tihentyvä jännitys ärsyttää eikä loppuratkaisukaan täysin tyydytetyksi jätä. On silti myönnettävä, että Rachelle Lefevren vaaleat kiharat lisäsivät katsomiskokemuksesta saatavaa nautintoa merkittävästi.
