
Vuonna 1933 valmistunut elokuva The Invisible Man perustuu kirjailija H. G. Wellsin romaaniin, joka puolestaan julkaistiin vuonna 1897. En ole kirjaa lukenut, mutta ainakin elokuvan perusteella idea on erittäin yksinkertainen. Harmillisesti yksinkertainen on tarinan puolesta myös elokuva.
Brittiläiseen majataloon ilmaantuu kääreisiin sonnustautunut mies. Ajan kanssa käy ilmi, että hän on erikoisen kokeen suorittanut kemisti Jack Griffin (Claude Rains). Hän onnistunut omalla sekoituksella muuttamaan itsensä kokonaan näkymättömäksi. Valitettavasti sivuvaikutuksena ilmenevät niin murhanhimo kuin suuruudenhulluuskin. Koko leffa keskittyy käytännössä yksinomaan siihen, kun näkymätöntä miestä jahdataan brittien maaseudulla.
Toteutuksen puolesta tarinankerronta toimii varsin hyvin. Tehoste näkymättömyydestä on varmasti ollut tekoajankohtana sensaatio, ja ihan hyvin se toimii nykyäänkin. Kaikki asiat tunnutaan kuitenkin käsittelevän harmillisen pintapuolisesti, eikä oikeastaan mitään osa-aluetta selvitetä niin syvällisesti kuin tarina kaipaisi. Esimerkiksi näytetyt kemistin työvälineet ovat hyvin esillä, mutta edes jonkinlaista pseudotieteellistä selitystä näkymättömyydelle ei kerrota lukuun ottamatta muutamia lyhyitä lauseita. Niin ikään näkymättömän miehen motiivi laittaa ranttaliksi jää hämäräksi. Toisin sanoen aiheessa olisi ollut ainesta paljon pidempään ja ennen kaikkea enemmän ajatuksia herättävään elokuvaan.
The Invisible Man taitaa olla vanhin katsomani leffa, jossa voi havaita nousevaa tarinallista jännitettä. Tämän tekevät lähinnä jahtia johtavat poliisit, jotka tuovat alaisilleen selväksi, mihin kaikkeen pystyy pelkästään olemalla näkymätön. Musiikkia ei elokuvassa ole juuri lainkaan, joten jännite luodaan nimenomaan dialogilla. Tekohetkellä kamera oli edelleenkin lähinnä vain paikalla tallentamassa näkymiä. Se kuvauksen käyttäminen osana muuta tunnelmanluontia näyttää kehittyneen vasta myöhemmin.
Kaiken kaikkiaan The Invisible Man on kiinnostava elokuva, joka ei missään nimessä ota aiheestaan kaikkea irti. Lienee siis tarpeen lukea se pohjana oleva H. G. Wellsin romaani.