The Lord of the Rings: The War of the Rohirrim tuntuu kunnianhimottomalta kopioinnilta

The Lord of the Rings: The War of the Rohirrim on New Line Cineman paluu The Lord of the Ringsin pariin kymmenen vuotta The Hobbit -trilogian jälkeen. Elokuvassa, kuten monet ovat huomauttaneet sitten julkistuksen vuonna 2021, joka on tehty, jotta New Line Cinema (Warner Bros. Discoverylle kuuluva alajaosto) saisi pidettyä oikeudet The Lord of the Ringsiin, The Hobbitiin ja sen liitteisiin. Toisin sanoen kyse on varsin samasta asiasta kuin Spider-Man-sivuaskeleista Sonylla tai vuoden 2015 kauheasta Fantastic Four -uusintaversiosta Foxilla: tehty vain oikeuksien säilyttämiseksi.

Onneksi kyseinen elokuva on parempi kuin yksikään aiemmin mainittu, sillä se tekee jotain muuta, josta ammentaa energiansa: kyseessä on anime-elokuva tunnetulta japanilaiselta ohjaajalta Kenji Kamiyama (ohjaaja elokuville Blade Runner: Black Lotus ja Ghost in the Shell: Stand Alone Complex). Anime-elokuva osoittautuu siksi, mikä oikeuttaa elokuvan, sillä tarina on nähty aikaisemmin (osittain jopa kirjaimellisesti), ja nyt nähdään animaationa eikä ihmisten näyttelemänä. Ja vaikka asiassa on rajoituksensa, joskin animaatio on teknisesti hyvää - mukana on kauniita otoksia, mutta ei mitään erityisen sykähdyttävää - sijoittuu tarina liian harvoihin paikkoihin, ja tuntuu liian rajoittuneelta ja tylsältä, mitä tulee siihen, kun katsoja ajattelee Keski-Maan animaatioversiota.

Yleisöä on jo viihdytetty (tai näkökulmasta riippuen altistettu) Prime Videon The Rings of Powerille, joka ottaa kevyen innoituksen elokuvien estetiikasta, mutta rakentaa muuten kaiken tyhjästä, ja näin se saattaa tuntua hieman kummalliselta, kun kuulee Howard Shoren ikonisen sävellyksen The War of the Rohirrimin alussa.

Elokuviin kiinnittymisen maksimoimiseksi, joka osoittautuu huonoksi asiaksi, Miranda Otto myös on taas roolissaan Éowynina (todellisuudessa hän on vain nimetön kertoja), ja elokuva palauttaa mieliin keskeiset paikat ydintrilogiasta: Kingdom of Rohan ja Helm's Deep... ennen kuin se tunnettiin nimellä Helm's Deep. Paikat näyttävät juuri siltä kuin ne muistaakin The Two Towersista, mikä on hyvä juttu faneille, mutta tuntuu myös huonolta animaatiovaihtoehdon kannalta, sillä kaikki tuntuu liian tutulta.

Tarina innoittuu The Lord of the Ringsin liitteistä koskien Rohanin dynastiaa, ja sijoittuu 183 vuotta aikaan ennen The Lord of the Ringsia kertoen tarinan Helm Hammerhandista ja hänen tyttärestään, jolle J.R.R. Tolkien ei antanut nimeä. Käsikirjoittaja Philippa Boyens, joka käsikirjoitti kaikki kuusi aiempaa The Lord of the Rings -elokuvaa, päätti keskittyä tyttäreen ja nimeksi antaa Héra muistuttamaan Hera Hilmarista eli islantilaisesta näyttelijästä Mortal Enginesissa. Tolkienin itsensä lailla, joka pohjusti Rohanin armeijan keskiaikaiseen Englantiin, Boyens pohjustaa Héran historialliseen hahmoon Æthelflæd.

Tarina on hyvin suoraviivainen. Ei kannata odottaa paljoakaan poliittista kuviota kuninkaallisten perheiden kesken Rohanissa ja Gondorissa, sillä vähäinen henkilöhahmojen lukumäärä kohtaa nyt yksiulotteisen ja hyvin heikon pahiksen. Mukana on lyhyitä katsauksia Sauroniin ja Sormuksiin, mutta elokuva on vahvasti rakennettu Héran tarinalle, hänen perheelleen ja ristiriidalle, josta puuttuu todellista tunnetta.

The Rings of Power, siis Amazonin TV-sarja, on kohdannut raskasta kritiikkiä siitä, että mukana on liikaa henkilöhahmoja ja tapahtumapaikkoja, jotka ovat yleensä tylsiä. Mutta katsottuani The War of the Rohirrimin osaan arvostaa The Rings of Poweria entistä enemmän, sillä se sitoo uudet asiat, on ulkoisesti upea (järkyttävän kalliskin), ja vaikka monet tarinalinjat pettävät ja ovat alussa hyvinkin rujoja, jos katsojalla on vähän kärsivällisyyttä, on edessä todella mahtavia hetkiä, sillä kaikki tapahtuu suuresti aliarvostetulla toisella kaudella.

The War of the Rohirrimissa tunne on tyystin päinvastainen. Se on helposti seurattava, ja panokset ovat selkeät ensihetkistä lähtien, panokset, jotka usein ovat varsin pienet The Lord of the Ringsin mittakaavassa, mikä voisi olla hyvä asia, ellei se tuntuisi niin... kierrätetyltä. Helm's Deepin piiritys on yksi parhaita kohtia The Lord of the Rings -kolmikossa, ja tämä elokuva pyytää katsojaa katselemaan saman uudelleen, vasta kohdatuilla henkilöhahmoilla ilman riittävää taustoitusta tai aikaa oppia juurikaan välittämään kenestäkään.

Se on hälyttävää, ja rehellisesti sanottuna pettymyksen aiheuttavaa, että animaatioelokuva tuntuu niin pieneltä mittakaavassaan, ja niin lattean näköiseltä huolimatta teknisestä taituruudesta. Sekoitus realistisia taustoja ja tehosteita ja kolmiulotteisia kamera-ajoja kera käsin piirretyn animaation on ajoittain hieman kummallinen, mutta se toimii. Sitä katsottavaa ei vain paljoa ole, sillä kaikki on nähty jo 22 vuotta sitten.

The Lord of the Rings: The War of the Rohirrim on hyvän näköinen ja viihdyttävä elokuva. Siinä on myös kaunis musiikki. Mutta tarina ei ole tarpeeksi kehitetty tai edes tarpeellinen oikeuttaakseen kahden tunnin kestonsa, kun suurin osa avainkohtauksista on kuin muistoja The Two Towersista, ja siellä välissä on vielä heikko juoni. Elokuva kiusoittelee jatko-osilla pitkin matkaa, mutta mikään ei tunnu tärkeältä eikä kiinnostavalta ansaitakseen paikan Keski-Maan aikajanalla (sijoittuen kaksi vuosisataa ennen The Lord of the Ringsia).

Mutta uusille Keski-Maan edesottamuksille The Lord of the Rings: The War of the Rohirrim ei ole muuta kuin tämä tai The Hunt for Gollum... joten huonoa on. On ymmärrettävää, että New Line Cinema ei halua menettää elokuvaoikeuksia yhteen kaikkien aikojen parhaaseen elokuvatrilogiaan, mutta heidän on keksittävä parempia ja kunnianhimoisempia tarinoita. The Lord of the Rings: The War of the Rohirrim ei ole huono elokuva omana itsenään, mutta jää aiemmin tulleiden varjoon. Ja sen pelastava enkeli, se että kyse on anime-elokuvasta, on samalla se suurin puute. Animaatio olisi pitänyt olla taiteilijoiden mielikuvituksen leikkikenttä, eikä suinkaan kopio siitä, mitä tehtiin jo 20 vuotta sitten.