The Secret Life of Pets (2016) herätti aikoinaan mielenkiintoni todella upealla hahmosuunnittelulla. Pettymyksekseni elokuvan juoni ei kuitenkaan keskittynyt lemmikkien arkiongelmiin, vaan rönsyili oudon synkkiin ja skaalaltaan täysin naurettaviin sekoiluihin. Pettymykseni ei kuitenkaan estänyt Universal Picturesia tekemästä jatko-osaa elokuvalle, joten tässä nyt ollaan.
Maxin (Patton Oswalt) elämä joutuu myllerrykseen, kun perheeseen tulee vauva, josta hän yrittää huolehtia omien pelkojensa voittamisen lisäksi. Samaan aikaan Snowball (Kevin Hart) on ottanut tehtäväkseen pelastaa sirkuksesta valkoisen tiikerin. Loput tutuista eläinhahmoista koheltavat omissa pienissä ympyröissään, ja sotkeutuvat omilta tahoiltaan oletetusti päähahmojen toimintaan.
The Secret Life of Pets 2:n tarina, geneerisyydestään huolimatta, pysyy edeltäjäänsä paremmin kasassa ja keskittyy hiukan paremmin lemmikkien jokapäiväiseen elämään ja sen tuomiin ongelmiin. Eläinten persoonat on tuotu mainiosti esiin korostaen yleisiä stereotypioita ja kohelluksen keskeltä nousee esiin muutama jopa oikeasti hauska tilanne. Elokuvan loppukliimaksissa nostetaan kuitenkin esiin pakollinen, mutta turhauttava, varttuneemmalle yleisölle suunnattu synkkä väkivaltakiintiö. Elokuva on kuitenkin horjuen kallellaan sympaattisemman sisältönsä suuntaan.
Ääninäyttelystä ei jää juuri mitään kummoista mieleen, kokonaisuus on kuitenkin tasaisen tasokasta. Dialogin sijaan hahmojen animointi on pääosassa ja siihen todellakin on panostettu. Eläinten eleet ja ilmeet on korostettu mitä mainioimmin, ja ne tuntuvat todella olevan osa juuri tiettyä hahmoa ja tämän edustamaa eliökuntaa. Myös mukana oleva naapurin mummo on loistava esimerkki tekijätiimin ammattitaidosta luoda tutuista elementeistä ikimuistoisia ja persoonallisia hahmoja. Elokuvan yleisilme on muutenkin koko rahansa edestä näyttävä ja miellyttävän värikylläinen tuoden tarinalle lämpimän tunnelman.
The Secret Life of Pets 2 toimii elokuvana ensimmäistä osaa paremmin. Tarinankerronta on maltillisempaa ja pidemmälle ajateltua herättäen jopa ajatuksia muutamaan otteeseen. Pienemmälle yleisölle hauskaa kommellusta riittää alusta loppuun, mutta on elokuvaan löytänyt tiensä muutama hyväkin vitsi. Kuitenkin itselleni edelleen täysin mysteerinä pysyvä pakottava tarve työntää väkivaltaista ja pelottavaa sisältöä lasten elokuvaan ei tee tällekään animaatiolle muuta kuin hallaa. Harmittavaa, ettei jatko-osakaan osaa täysin hyödyntää potentiaalia, jota pelkän lemmikkieläimien tavallisen arjen pyörittämisestä saisi irti.