The Walking Deadin keskiössä liikkuu apulaissheriffi Rick Grimes perheineen. Rick herää koomasta keskeltä zombien ja hävityksen täyttämää sairaalaa, täysin pihalla siitä mitä todellisuudelle on tapahtunut. Rick löytää pian vaimonsa ja poikansa sekä joukon muita selviytyjiä, ja yhdessä tämä surkean pieni nippu henkiinjääneitä yrittää epätoivoisesti etsiä paikkaa jossa voisi elää turvassa.
The Walking Dead pieksee henkilöitään nyrkkiraudoilla kuin vierasta lasta. Hirvittävät kokemukset ja jatkuva stressi leikkaavat kustakin henkilöstä pieniä paloja inhimillisyyttä kerrallaan, ja hiljalleen sivistys ja etiikka muuttuvat hidasteiksi henkiinjäämisen tiellä. Zombien keskelläkin ihminen on toisen ihmisen pahin vihollinen. Kuolema on ainainen ja hyvin todellinen uhka, eivätkä kaikki hahmot selviä edes ensimmäistä esityskautta.
Huolimatta rankasta aiheistostaan ja televisiosarjaksi harvinaisen raa'asta kuvastosta, The Walking Deadin kantava voima ei kuitenkaan ole kauhu vaan toivo. Ihmiset yrittävät pitää yhtä, solmivat uusia ihmissuhteita ja nojaavat toisiinsa kuin huomista ei olisi. Tällaisesta tilanteesta on helppo ammentaa vaikeaa ja monipolvista draamaa, ja timanttinen käsikirjoitus onkin kenen tahansa vakavasti itsensä ottavan näyttelijän toiveduuni. Katsojien onneksi sarjaan ei ole päästetty ketään toiskuntoista kuvatusta pilaamaan muiden suoritusta, vaan koko näyttelijäkaarti lyö tiskiin ihmisen koko tunnekirjoa todella vakuuttavasti.
Kokonaisuuden kruunaa ulkoasu. Sarja on kuvattu filmille, joka luo tapahtumiin erinomaisesti sopivan elokuvamaisen ilmeen. The Walking Dead myös välttelee CGI:n käyttöä ja luottaa mieluummin tiukkaan maskeeraukseen, erittäin onnistunein tuloksin. Ohjaajan pallillekaan ei nouse lähdemateriaalia raiskaavaa visionääriä, vaan kuvaus itsessään pysyy jatkuvasti tiukkana ja painostavana.
