The Way of War

Tyypillistäkin tyypillisempi tarina sankarisotilaan totuuden metsästyksestä kompastelee joka askeleella, ennen kaikkea kerronnaltaan. Elokuvan katsomisen jälkeen on edelleen epäselvää mitä leffassa loppujen lopuksi tapahtui.
Heti alussa FBI-agentit piirittävät sankarin bussiin, antavat tälle kirjekuoren ja käskevät lähteä lipettiin. Sen jälkeen käydään baarissa, jossa nähdään ilmeisesti takauma hetkestä, jolloin päähenkilö tapaa tulevan tyttöystävänsä. Sitten sankari hakkaa jonkun aseistetun tyypin hotellissa ja tivaa rahojaan. Yhtäkkiä mukaan sotkeutuva pikkukaupan kauppias tunteekin alamaailman kuin omat taskunsa, ulkoministeri tietää kuolevansa pian ja tämän adjuntantilla on ristiriitaisia tunteita kenelle tässä ollaan töissä? Niin, ja sankarin tyttöystävä on ilmeisesti jossain vaiheessa murhattu, vaikka syyt jäävätkin täysin hämäriksi. Kaiken lisäksi koko totuuden etsiminen vesitetään täysin: sankaria ei kiinnosta viedä ketään vastuuseen, vaan tämä vain retuuttaa arvon ministeriä riveleistä hetken ja sitten lähtee joenrantaan katselemaan virtaavaa vettä.
Hassua kyllä, rytmitykseltään ja kerronnaltaan täysin hanurista olevassa elokuvassa on muutamia erinomaisia roolisuorituksia. Elokuvan parhaaksi anniksi paljastuu ministerin ja tämän adjutantin, John Terryn ja Lance Reddickin katseet, ilmeet ja tilanteen toivottomuutta peilaavat vuoropuhelut, jotka osoittavat miten surkeistakin raaka-aineista saadaan kasaan erittäin tiiviitä ja tunnelmallisia hetkiä. Nämä vähäiset valopilkut eivät pelasta <i>The Way of Waria<i> vääjäämättä kutsuvalta unholalta, minne rainankuvatus ansiosta kuuluukin.