The Witcher: Sirens of The Deep (Netflix) on parasta pitkään aikaan

Aluksi The Witcher oli rakastettu fantasiakirjasarja, josta se levisi yhdeksi menestyneimmistä ja tunnetuimmista videopelisarjoista. The Witcherillä on kuitenkin ollut hankaluuksia saavuttaa vastaavaa ylistystä niin elokuvien kuin televisiosarjojenkin puolella. Netflixin sarja on väärällään erilaisia ongelmia jopa siinä määrin, että Henry Cavill päätti jättää roolinsa Geralt Rivialaisena, ja päästää Liam Hemsworthin hoitamaan homman viimeisillä kausilla. Sivuaskelsarja Blood Origin ei saavuttanut suosiota, mikä aiheutti turhautumista fanikunnassa. Animaatio The Witcher: Nightmare of the Wolf suoriutui hyvin, joskaan ei kerännyt paljoakaan huomiota keskittyen seksikkääseen Vesemiriin eikä suinkaan White Wolfiin, jonka fanit haluavat nähdä keskushahmona ja pääosassa. Monenkirjava menneisyys on saanut minut skeptiseksi, mitä tulee animaatioelokuvaan The Witcher: Sirens of the Deep. Tällä kertaa pääosassa on Geralt, ja tarinakin on tuttu novelli.

Ihmisten näyttelemä sarja keskittyy keskeisiin romaaneihin (ja pienessä määrin novelleihin kokoelmassa Viimeinen toivomus). Tämä animaatioelokuva on erityisesti novellin Pieni uhraus sovitus, joka nähtiin kokoelmassa Kohtalon miekka. Tarinalla on mittaa vain 60 sivua, ja siinä Geralt ja Valvatti vierailevat rannikkokaupungissa, ja saavat tehtäväkseen pysäyttää merelliset hirviöt, jotka tappavat merimiehiä. Kaikki vaikuttaa kovin suoraviivaiselta, mutta sitten petoksen verho poistuu, ja taustalla on syvällisempiä syitä ja voimia, jotka uhkaavat aiheuttaa konfliktin, jonka noituri haluaa nyt estää.

Ydintarina toimii hyvin, mutta aivan kuten ihmisten näyttelemässä sarjassakin, useita vapauksia on otettu juonen suhteen, ja usein fanit päätyvät raaputtamaan päätään kummastuksesta. Näihin vapauksiin ei ole suhtauduttu kovinkaan hyvin ihmisten näyttelemässä sarjassa, joten miksi tekijät katsoivat tarpeelliseksi vääntää tarinaa, on kummallista. Nyt kyseessä ei ole kuuden jakson mittainen sarja, tai edes 150-minuuttinen elokuvateatterimammutti. Kyseessä on tiivis 90 minuutin animaatioelokuva, joka ei tarvitse lisää höttöä ja hölmöyttä viihdyttääkseen. Mutta tätä se Netflixin The Witcher on, ja sillä siisti.

Hieman hankalasti siedettävästä juonesta huolimatta kerronta, dialogi ja rytmitys ovat yleisesti varsin vahvat. 90-minuuttiseksi elokuvaksi ei katsoja kyllästy tai menetä mielenkiintoaan, sillä mukana on tasapaino poliittisen tarinoinnin ja dialogihötön kesken unohtamatta jännittävää hirviöiden tappamista, mikä sopii kaikenlaisille The Witcher -faneille. Tämä tarina ei pitkitä itseään, ja tuntuu juurikin The Witcheriltä, jossa on paljon yksityiskohtia ja viittauksia muuhunkin tässä fantasiamaailmassa, jolle Netflix on rakentanut.

Mukana on joitakin tuttuja nimiä. Anya Chalotra on taas lyhyesti Yennefer of Vengerberg, ja Joey Batey on taas Valvatti. Ja koska Cavill on poistunut ja Hemsworth tulossa tilalle, on huomiota annettu myös CD Projekt Redin pelien faneille, kun Geraltin äänenä on videopelien Doug Cockle. Lopputuloksena on ehkä paras television ja elokuvan versio Geraltista. Mukana ovat kaikki ne vaihtelevat asiat, joista hahmossa pidetään, ja oikeasti voisin kuunnella Cocklea Geraltina tuntikausia kyllästymättä tai pettymättä. Puhuuko Geralt liiaksi Sirens of the Deepissa? Ehkä vähän. Mutta hän on sopiva päähenkilö siinä, millä on merkitystä.

Muut suoritukset ovat vähemmän vaikuttavia. Christina Wren on Essi Daven (eli siis Little Eye), ja lopputulos on erikoinen. Amerikkalaisen näyttelijättären käsittelyssä Essillä on kummallinen korostus, joka ei kuulosta oikealta. Tämän mainitseminen saattaa tuntua turhalta, mutta kun henkilöhahmo suunsa avaa, jotain on vain pielessä, vaikka itse dialogi hyvää onkin. Niin ja pahikset tekevät tehtävänsä sopien perinteiseen The Witcher -kaavaan, jossa ihmiset ovat niitä pahimpia hirviöitä. Merenneitohirviö tuntuu yrittävän parhaansa olla Pienen merenneidon Ursula ja tarjoten lyhyen musiikillisen numeronkin, mutta ei sekään niin onnistunut ollut.

Animaation puolesta Sirens of the Deep näyttää ihan hyvältä, joskin katkovat ja kummalliset tietokoneanimaatiomaiset taistelukohtaukset eivät ole yhtä onnistuneita kuin se perinteinen tyyli, jota muuten elokuvan rauhallisemmissa jaksoissa käytetään.

Kokonaisuutena The Witcher: Sirens of the Deep erottuu yhdeksi Netflixin paremmista The Witcher -tuotannoista. Se ei ole läheskään samaa mestariluokan tasoa kuin vuoden 2015 CD Projektin videopeli tai <strong>Andrzej Sapkowskin</n> romaanit, mutta on animaatio selvästi parempi kuin ihmisten näyttelemä sarja. Ja ehkä hieman parempikin kuin vuoden 2021 elokuva Nightmare of the Wolf. Jos siis pitää The Witcheristä, pitää tästäkin, vaikkakin se paras syy katsoa on Cocklen ääni Geraltina.