Kaksinkertainen Oscar-voittaja Paul Haggis muistetaan ehkä parhaiten käsikirjoittajana elokuvista Million Dollar Baby ja Casino Royale. Niin ikään itse kynäilemässään Third Personissa Haggis kokeilee siipiään myös ohjaajana. Ei siis ole lainkaan yllättävää, että lopputulos on kerronnallisesti vahva, mutta samaan aikaan ohjauksellisesti mitäänsanomaton draama.
Third Person kertoo samaan aikaan kolme eri tarinaa, jotka sivuavat toisiaan muutaman kerran elokuvan aikana. Liam Neeson esittää palkittua kirjailijaa, joka ajautuu avio-ongelmiensa vuoksi intiimiin suhteeseen itseään puolta nuoremman naisen kanssa. Leffan paras yksittäinen kohtaus on vaatteettoman Olivia Wilden juoksu pitkin hotellin käytäviä. Tämän lyhyen - mutta sitäkin esteettisemmän - pätkän ylikorostaminen ei kuitenkaan tekisi oikeutta muulle elokuvalle. Toisaalta eipä tätä kohtausta mainitsemattakaan voi jättää. Toinen tarina seurailee lapsensa huoltajuuden menettäneen Mila Kunisin taistoa poikansa tapaamisoikeuden puolesta. Tämä tarina on kolmikosta se vähiten sympaattinen johtuen siitä, että Kunisin hahmo on itse omilla virheillään aiheuttanut hankalan elämäntilanteensa. Kolmas juonne ei liity muihin kahteen juuri mitenkään. Adrian Brodyn esittämä hämäräperäinen liikemies ottaa asiakseen auttaa ihmiskaupan uhriksi joutunutta mustalaisnaista. Mies ei lopulta itsekään ymmärrä, miksi moiseen operaatioon ryhtyi.
Elokuvan kokonaistarina ei ehkä ole erityinen, mutta se on mestarillisesti kerrottu. Paketti pysyy alusta loppuun kasassa huolimatta siitä, että erilaisia henkilöitä ja juonikuvioita on tarkastelun alla koko ajan useita. Ohjaaja ottaa aiheensa rauhallisesti, joten kestoa leffalle kertyy vajaat kaksi ja puoli tuntia. Ihmissuhteiden lisäksi yritin löytää eri tarinoille jotain muutakin yhteistä teemaa, ja sellainen tuntuisi olevan pienen lapsen menettäminen. En suoraan sanottuna ymmärtänyt, miksi juuri tällainen teema on valittu yhdistäväksi tekijäksi tai sitä, miksi se tuodaan niin peitellyn hienovaraisesti esille. Väistämättä tulee mieleen, onko tässä havaittavissa jotain käsikirjoittaja-ohjaajaan omaan elämään liittyvää viittausta.
Haggisin henkilökohtainen elementti vahvistuu lisämateriaaleissa, jotka ovat tietyllä tavalla pettymys. Elokuvan tekemisestä kertova katsaus ei onnistu välittämään katsojalle mitään, mitä ei olisi jo huomannut itse elokuvassa. Toinen lisämateriaali on noin puolituntinen kyselypaneeli, jossa ohjaaja vastailee yleisön esitettämiin kysymyksiin. Myös tämän lisäarvo kokonaisuudelle on melkein pyöreä nolla. Suosittelen ohittamaan bonusmateriaalit kokonaan, koska ne vain rikkovat elokuvan jättämän jälkitunnelman.
Elokuvan kuluessa katsojalle saattaa muodostua tietynlainen lämmin ja positiivinen olotila. Tämä on hyvin erikoista, sillä ruudun tapahtumat eivät tunnu tavoittelevan tällaista ainakaan selkeästi. Fiilis säilyy jopa jonkun aikaa lopputekstien päättymisen jälkeen. Third Person on epätavallinen katsomiskokemus. Syyksi veikkaan sitä, että ihmissuhteisiin pureutuva tarina on alallaan palkitun miehen käsialaa. Aihetta käsitellään kypsästi ja ymmärtävästi ilman tuomitsemista. Ripaus sormenheristelyä olisi ehkä ollut välillä paikallaan ottaen huomioon henkilöhahmojen hölmöilyt matkan aikana. Third Personin kaltainen elokuva on parhaimmillaan hyvässä seurassa katsottuna, tosin leffan aikana täytyy istua hiiren hiljaa ruudun tapahtumiin syventyen. Lopputekstien rullatessa voikin sitten keskustella elokuvasta viinilasillisen ja vahvojen juustojen ääressä.