Tohtori Sykerö on aineistona tunnettu happoisuudestaan. Avaruuskatin aikamatkalle vievät silmät, vaaleanpunaisten pilvenhattaroiden seassa asusteleva Untamo-kameli ja sateenkaaren värit palauttava kone enteilevät kaikki sitä, ettei sarjan englantilaisen luojan, Jeffrey O'Kellyn toisessa kädessä ollut ainoastaan teekuppi. Surrealistisen materiaalin vuoksi sarja nousikin nopeasti kulttimaineeseen, vaikka jaksoja tehtailtiin vain kolmetoista. Boksin mukana tuleva dokumentti tekijöistä tosin kertoo katsojalle, että O'Kelly ammensi työssä uniaan, joita hänen oli aina kovin haastava muistaa. Tarjonta kyllä tukee väitettä.
Värikkyys ja nopeat tapahtumasarjat saattavat puhutella vielä 2000-luvunkin lapsia. Muutoin materiaali on joutunut pahasti ajan hampaan purentaan, mikä näkyy jo piirrosjäljessä. Vaikeinta on kuitenkin kohdata 80-luvun alun jälkiäänitys, josta taustalta raikaa Nirppu-hiiren brittiläinen räkätys ja itse tohtori Sykerön elegantti aksentti. Heikki Määttänen on kyllä sinänsä legendaarinen ääninäyttelijä ja hoitaa pisteet olosuhteiden mukaan kotiin kaikkien hahmojen roolissa.
Tuottajat ovat viime vuosina huomanneet nostalgisten lastenohjelmien potentiaalin ja alkaneet kasamaan bokseja liukuhihnalla. Tohtori Sykerön kohdalla ongelma kulminoituu pieniin, mutta merkittäviin huolimattomuuksiin. Jostain syystä jaksot on läiskästy lätyille täysin sattumanvaraisessa järjestyksessä, joten katsojan on turha odottaa kronologista etenemistä. Pientä väkeä se tuskin haittaa, mutta hyvämuistiset kasarilapset huomaavat kyllä epäkohdan.