Vain muutaman dollarin tähden

Vaikka Clintin karu naama komeilikin hallitsevana miltei kaikissa elokuvan julisteista, varastaa shown silti Lee Van Cleef, jota nähtiin ennen tätä elokuvaa lähinnä pienissä sivurooleissa. Kolmannen raskassarjalaisen saappaat täyttää puolestaan vasemmistolaisen elokuvan legenda Gian Maria Volonté.

Näiden kolmen miehen kautta kerrotaan klassinen tarina kostosta, julmuudesta ja oikeudesta, mutta elokuvassa on myös pehmeämmät sävynsä, ohjaaja Sergio Leonen kuvatessa kilpailevien palkkionmetsästäjien välistä ystävyyttä näiden jahdatessa armotonta lainsuojatonta.

Leone sai trilogiansa ensimmäisestä osasta uskoa itseensä ohjaajana, ja se näkyy. Kyseessä ei kenties ole yhtä tinkimättömästi rakennettu kokonaisuus, mutta se mitä tiiviydessä hävitään, voitetaan tyylissä ja tunnelmassa.

Siinä missä Eastwood ja Van Cleef vetävät roolinsa totutun minimalistisesti, ympäröi heitä maailma, joka lainaa maneerinsa renessanssikomediasta. Sivuhahmot ovat hyvinkin karrikoituja, ja monet niistä näytellään kuin mykkäelokuvassa ikään, liioitelluin elein ja ilmein. Tämä kuitenkin sopii elokuvan tunnelmaan, ja vain jotkut Volontén ylilyönneistä sattuvat hieman katsojan silmään.

Lopputulos oli menestys ilmestyessään 1965, ja on sitä edelleen lähes 50 vuotta myöhemmin. Elokuvan ikä näkyy kuvan laadussa, eikä sen tai äänen suhteen kannata odottaa ihmeitä, vaikka remasterointi onkin tehty asiallisesti. Erityisesti filmikelan alussa ollut materiaali on kärsinyt ajan hampaissa, mutta silloin kun kuva on tarkka, erottuu nuoren Eastwoodin kasvoilta jokainen partakarva ja huokonen. Preeriamaisemassa leijuva Ennio Morriconen musiikki hivelee korvia kuten aina, joskin tulee muistaa, että elokuva tehtiin ennen bassotaajuuksien keksimistä.

Lisäarvoa blu-ray -julkaisulle tuo joukko ekstroja, joissa kuullaan sekä elokuvahistoriallista analyysiä, että herra Eastwoodin muistoja.