Väkivallan traumatisoima sheriffi Carrie Stetko (Kate Beckinsale) on tyytyväinen tylsään ja rauhalliseen elämäänsä McMurdon tutkimusasemalla. Yllättäen jäätiköltä löytyy pahasti runneltu mutta selvästi murhattu mies, ja tappaja on selvästikin vielä vapaalla jalalla. Selvittäessään jääkirvestä rakastavalla kädellä käyttävän päällekarkaajan henkilöllisyyttä joutuu Stetko painimaan niin murhaajan, paranoian kuin alati uhkaavan kylmyydenkin parissa.
Mikään elokuvassa ei tunnu aidolta. Hirveässä pakkasessa paarustavien sankarien hengitys ei huurua, lumi on surkeaa styroksipölyä, voimakas myrskytuuli ei kaada seisovaa sheriffiä mutta kiskoo kyllä jäälle langenneen miehen saman tien mennessään, ja Beckinsalen hampaat loistavat kirkkaammin kuin valkoisin mahdollinen hanki. Jostain syystä murhaajalla on fiksaatio nimenomaan kirveisiin, joten uhreja ei voi tappaa millään ilmeisellä ja helpolla tavalla. Tästä seuraa tietysti käsikähmää jokaisessa mahdollisessa välissä, ja ohjauksen ja näyttelijöiden saumattomalla yhteistyöllä päästään farssia lähentelevään slapstick-nujakointiin.
Umpitylsään, ennalta-arvattavaan ja hengettömään toteutukseen sortuvan Whiteoutin pahin kompastuskivi on kuitenkin se, että se ei ole riittävän huono. Sillä ei ole tarpeeksi kalkkuna-arvoa ollakseen viihdyttävä -- lopputulos sattuu päähän vain sillä väärällä tavalla.