Supersankarielokuvissa se Marvel Cinematic Universe on useilla tavoilla standardi. Sen avulla on saatu valkokankaalle kahmalokaupalla elokuvia, jotka on vieläpä tehty viimeisen päälle isolla rahalla. DC Comicsin taival elokuvissa on puolestaan ollut paljon vaikeampi, mutta toisaalta ainakin yksi on ollut erittäin hyvä: Gal Gadotin Wonder Woman. Nyt Diana Prince matkaa vuoteen 1984.
Tarina jatkuu vuosia ensimmäisen elokuvan jälkeen, ja vuosikymmeniä ennen Batman v Superman: Dawn of Justicea. Kerron seuraavaksi myös juonipaljastuksia sikäli kuin tarvetta on.
Wonder Woman 1984 alkaa Dianan elämällä 80-luvulla, ja hän työskentelee Smithsonianin museossa päivätyönä. Sen ohella torjutaan rikoksia ja pelastetaan ihmisiä Washington D.C.:ssä Wonder Womanina. Ihmisenä Diana ei oikein koe istuvansa osaksi muuta yhteiskuntaa, mutta työtoveri Barbara Minerva (Kristen Wiig) osoittautuu hyväksi toveriksi.
Myöhemmin museoon saapuu useita mystisiä esineitä, joista erityisesti yksi herättää Dianan, Minervan ja öljymoguli Maxwell Lordin huomion (Pedro Pascal). Kivi on muinaisten jumalten takoma, joka saa siihen koskevan toiveet toteutumaan. Toiveista on kuitenkin maksettava suuri hinta. Dianalle tämä tarkoittaa mahdollisuutta toivoa Chris Pinen esittämää henkilöhahmoa takaisin. Tarinan kehittyessä Maxwell Lord käyttää kiveä, jonka nimi on Monkey's Paw, ja saa siten suuren vallan. Ihmiskunta on vaarassa tuhoutua, joten Diana vaihtaa henkilökohtaisen onnensa ihmiskunnan pelastukseksi.
Kun asiaa hieman pohtii, ei jatko-osan tarina ole alkuperäisestä elokuvasta juuri muuttunut. Missään vaiheessa jatko-osa ei koeta kuljettaa Wonder Womanin hahmoa eteenpäin. 151 minuutin kestollaan Wonder Woman 1984 on viihdyttävä, mutta toistaa samalla varsin tarkasti ensimmäisen elokuvan kaavan.
Gal Gadot loistaa jälleen roolissaan. On kuin hän olisi syntynyt hahmoa esittämään, ja sankarointi suorastaan säteilee hänestä. Elokuva itse ei ole yhtä hyvä kuin se alkuperäinen, mutta joka tapauksessa Wonder Woman kannattelee tällä hetkellä DC Comicsin elokuvia hieman samoin kuin Robert Downey Jr. teki Iron Manillaan.
Myös muut näyttelijät hoitavat työnsä hyvin. Wiigin Minerva on uskottava niin kömpelönä ja ujona kuin sitten myöhemmin itsevarmana ja vaarallisena Cheetahina. Täydellisesti muuntunut Cheetah näyttää ulkoisesti hieman kummalliselta, eikä oikein ole riittävä vastavoima Wonder Womanille. Chris Pinen suoritus toimii sekin hyvin Gal Gadotin rinnalla, ja heidän keskinäinen kemiansa toimii. Pedro Pascalin Maxwell Lord on kontrollihaluisuudessaan pelottava, mutta ei kuitenkaan Cheetahin lailla tunnu aidosti pahikselta. Toisin sanoen elokuvasta puuttuu selkeä ja olemuksellaan dominoiva pahishahmo.
Wonder Woman 1984 on kautta linjan kuvattu upeasti. Niin ikään tappeluiden koreografia on vaikuttavaa ja hyvin toteutettua. Ja pisteenä iin päällä musiikki on jälleen mahtipontista ja sankaroivaa. On silti sanottava, että musiikki olisi voinut olla enemmän 1980-lukua henkivää.
Tarinallisesti huonona puolena ovat Wonder Womanin uudet supervoimat, joilla ei tunnu olevan muuta merkitystä kuin edistää hetkellisesti tarinaa. Toisin sanoen ne eivät millään tavalla syvennä tai monipuolista itse Wonder Womanin hahmoa. Tämä koskee myös kultaista haarniskaa Armor of Asteriaa, jolla ei ole mitään kiinnostavaa osuutta koko leffassa.
Wonder Woman 1984 on silti miellyttävä katsella, joskin ensimmäinen tunti on tylsä. Elokuva ei ole uusi edistysaskel DC Comicsin leffoille, mutta on se silti muuten hyvin tehty. Toivottavasti se kolmas Wonder Woman -elokuva uskaltaa ottaa toteutuksessaan enemmän riskejä.