Ystävät hämärän jälkeen

12-vuotias koulukiusattu Oskar (Kåre Hedebrant) kokee itsensä ulkopuoliseksi ja joutuu tukahduttamaan vihaansa koulutovereitaan kohtaan. Lumisena iltana Oskar tapaa kerrostalonsa takapihalla uuden naapurinsa Elin (Lina Leandersson), joka vaikuttaa oudolta, mutta mielenkiintoiselta tuttavuudelta. Likaisissa vaatteissa kulkeva Eli ei tunnu välittävän kiprakasta pakkasesta ja hänen sosiaaliset taitonsa ovat töksähtelevän puutteellisia. Oskar ystävystyy hiljaiseen Eliin ja heidän välille alkaa kehkeytyä myös ihastumista. Kaveruus kokee yllättäviä käänteitä, kun Eli tuntee pakonomaista hyökkäysviettiä lähikapakasta kotiin hoiperteleviin kantajäseniin.
Ystävät hämärän jälkeen toimii erinomaisesti monella tasolla. Roolisuoritukset ovat sopivan hillittyjä, ja etenkin lapsinäyttelijät elävät tilanteissa tiukasti kiinni. Ohjaaja Tomas Alfredsonin kuvakerronta on hallittua ja korostaa ruotsalaista lähiöelämää mielenkiintoisesti rinnastettuna vampyyrikliseisiin. Elokuva on kuvattu rauhalliseen tyyliin, joka ottaa tärkeitä hetkiä irti niin henkilöhahmoista kuin arkkitehtuurista. Kuvissa hiljalleen laskeutuva lumi sopii elokuvan synkkään, mutta ihmeellisen toivontäyteiseen ilmapiiriin.
Elokuvan tuotantosuunnittelu kääntää ilmeisen rajallisen budjetin voimavarakseen. Tehokas ohjaus ja leikkaus paljastavat katsojalle juuri sen verran kun kulloinkin tilannetta edeltävä jännite ja sitä seuraava ratkaisu vaativat. Tehokeino vahvistaa tulevien juonenkäänteiden vaikutusta ja pitää katsojan pihdeissään.
Välillä jopa humoristisia vivahteita sisältävä tarina kasvaa elokuvan edetessä kutkuttavasti. Lopun viimeiset kuvat lataavat syviä merkityksiä, jotka jäävät pyörimään katsojan mieleen elokuvan päätyttyä.
Tarpeen vaatiessa myös raakoja hetkiä sisältävä Ystävät hämärän jälkeen on ainutlaatuinen visio tutusta elokuvalajityypistä. Tekijöiden ammattitaito ja kyky viimeistelyyn eivät jää epäselviksi elokuvan jälkeen.