Sonyn seikkailu PlayStationille eksklusiivisten pelien konvertoimiseksi laajemmalle yleisölle jatkuu. Tällä kertaa vuorossa on hitusen yllättävä teos parin vuosikymmenen takaa, joka on kaikesta huolimatta ehdottomasti klassikko. Kannettavalle PlayStation Portablelle julkaistut Pataponit on tuotu nyt PC-, Switch- ja PS5-pelaajien ulottuville.
Pelaaja on jumala, joka ohjaa Patapon-kansaa pitkälle matkalle kohti kaukaista Maanloppua. Tien päällä kohdataan mitä erilaisimpia vastuksia vihollissotilaista pomohirviöihin ja kärventävään aavikkoon.
Hämmentävän elegantisti kyseessä on kaksiulotteinen peli, jossa yksisilmäisiä Pataponeja ohjataan kohti kentän oikeaa laitaa bongorummutuksen avulla. Komennot etenemiseen hyökkäämiseen, vetäytymiseen ja niin edelleen tapahtuvat nelitahtisten rytmien mukaan. Onnistunut rytmikombo käynnistää tehokkaamman kuumetilan.
Taustalla oleva musiikkiraita elää onneksi monipuolisesti, mutta tästä huolimatta rytmi tunkeutuu väistämättä pelaajan uniin. Pata-pata-pata-pon! Pon-pon-pata-pon! Tunteja kestävän pelisession jälkeen rytmi uppoutuu niin syvälle selkäytimeen, että alkuperäisiä julkaisuja pelanneet kykenevät tarttumaan peliin käytännössä välittömästi.
PC-pelaajille ohjaimen käyttäminen on lähes välttämätöntä. Pystyy rytmejä nakkelemaan näppäimistöltäkin, mutta käytännössä ohjaintuntuman saaminen on olennainen osa rytmeihin uppoutumisen kokemusta.
Rytmien lisäksi mukana on strateginen ulottuvuus, sillä tehtävien aikana pelaajalle kertyy erilaisia resursseja, joiden avulla sotajoukkoa ja sen taisteluvarusteita päivitetään. Kaikki joukot eivät sovi kaikkiin tehtäviin, esimerkiksi metsästyskeikoilla on parasta jättää riehuvat Tatepon-soturit kotiin ja keskittyä ampuviin jousi-Yumiponeihin ja keihäs-Yariponeihin.
Myös varusteiden kanssa voi kikkailla, varsinkin kun valikoimaa kertyy runsaasti. Laiskempi pelaaja voi napauttaa yksinkertaisesti optimoi-painiketta, joka allokoi varusteet nähdäkseni varsin näppärästi.
Itse taisteleminen on vaihtelevan vaikeaa. Tusinavastukset kaatuvat nopeasti, mutta välillä vaikeutuvien pomovastuksien kanssa on todella rapsuteltava päälakea. Tämä korostuu alkuvaiheissa, kun kaikkia temppuja ei ole vielä käytössä.
Yksinkertainen on kaunista: kevyistä kontrolleista huolimatta taistelu tuntuu rullaavan hienosti eteenpäin paikoittain lähes omalla painollaan. Tunnelmaa rytmittää Patapon-hahmojen riemuisat huudot ja huvittavat kommentit.
Usein pohdiskellaan mitä eroa remasteroinneilla ja uusversioilla (remake) on. Vastaus on luonnollisesti se, että uusversioissa olennaisia osia vanhasta pelistä tehdään täysin uudenlaisiksi, kun remasterointi taas on ennemmin kevyt modernisointi.
Tämä herättää kysymyksen siitä, mikä replay sitten on. Osoittautuu, että se on käytännössä kromin kiillottelu, joka on lähes täysin sama peli kuin vajaa parikymmentä vuotta sitten. Pakkaa hämmentää vielä se, että sekä ykkös- että kakkososa ovat jo kertaalleen remasteroitu, kun peli portattiin PlayStation 4:lle.
Vaikuttaa siltä, että kyseessä on tämän version porttaaminen nykyisen sukupolven laitteille ilman sen kummempaa vaivannäköä. Tätä epäilyä vahvistaa se, ettei sarjan kolmososaa ole jostain syystä paketoitu mukaan. Syy lienee selvä: kolmosesta ei ollut tehty valmiiksi käytettävää remasterointia, joten luultavasti projektibudjetti ei taipunut tällaiseen työmäärään. Hassua ja harmillista.
Eräs suuri ilo vanhan pelin pelaamisesta syntyy siitä, että läpipeluuohjeita löytyy runsaasti. Näille tulee paikoittain tarvetta, sillä kaikkea ei todellakaan väännetä pelaajalle rautalangasta. On hupsua, että pelaaja voi jäädä jumiin käytettävyysasioiden vuoksi. Esimerkiksi mikäli ykkösosan alkupään sadetanssiosio ei aukene heti, kannattaa sormien lipua saman tien apupalveluiden pariin.
Pataponin uusin Replay-ilmentymä on rahansa arvoinen paketti, varsinkin mikäli alkuperäisiin julkaisuihin ei ole päässyt käsiksi PSP- ja/tai Sony-eksklusiivisuuden vuoksi. Tarjolla on jotain outoa ja ainutlaatuista, jota ei ole sittemmin onnistuttu uudelleenluomaan.
Erilaisia rytmipelejä on tarjolla runsaasti, mutta Pataponin rumpujen kalistelun luoma ainutlaatuinen tribaalitunnelma on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen, varsinkin kun puolikkaalla hinnalla saa kaksi aikaa kestänyttä peliä.
