Pitkän linjan ranskalaiskehittäjä Don't Nod vaihtaa tyylilajia uudella Aphelion-pelillään. Muun muassa Life is Strange -peleistä tunnettu pulju vie pelaajat nyt avaruuteen ja siirtyy keskustelupainotteisesta ihmissuhdepulmailusta toimintapainotteisempaan seikkailuun ja jännitykseen.
2060-luvulla maapallosta on tullut lähes asuinkelvoton. ESA lähettää kaksi astronauttia kohti löydettyä Persephone-planeettaa varmistamaan, olisiko tästä toivoa ihmiskunnan tulevaisuudelle. Suunnitelmien vastaisesti astronautit joutuvat tekemään hätälaskun Persephonelle, mutta tuhoutunut alus on vähin heidän ongelmistaan salaisuuksia sisältävällä, vaarallisella planeetalla.
Vaikka Aphelionin tarina on varsin perinteinen, se on silti mielenkiintoinen. Vieraalla planeetalla selviytyminen, uhrautuminen isomman asian puolesta, ison yrityksen salaisuudet ja erilaiset scifi-elementit tekevät kokonaisuudesta kiehtovan viihdekokemuksen. Sujuva kerronta ja looginen eteneminen kompastelevat harmillisesti loppuratkaisuihin, jotka menevät hieman epäloogisiksi ja korkealentoisiksi taidehöpötyksiksi, jättäen pelin lopusta hätäisen tunteen.
Kolmannen persoonan perspektiivistä kuvatussa Aphelionissa keskitytään ohjailemaan kahta erillään olevaa hahmoa. Toisen hahmon toiminnat keskittyvät lähinnä fyysisyyteen tämän kiipeillessä, hiiviskellessä ja juostessa läpi ympäristön tarjoamien haasteiden. Toinen hahmoista keskittyy enemmän kevyiden pulmien ratkomiseen, kuten laitteiden aktivoimiseen ja vähäisen happivaraston kanssa tasapainoiluun henkensä pitimiksi. Hahmoilla on myös käytössään kaksi erilaista skannauslaitetta, joiden avulla ympäristöstä löytyy mielenkiinnon kohteita ja eteenpäin avustavia tapahtumia. Molemmat hahmot puhuvat ajatuksiaan ääneen ja tekevät havaintoja näkemästään, minkä avulla tarinaa viedään eteenpäin ja maailman saloja tuodaan julki.
Suoraviivaista ja minimalistista etenemistä toteutetaan yksinkertaisin pelimekaniikoin. Vain muutamaan peruskäskyyn perustuva toiminta on nopeasti opittu ja helppo hallita. Perusteet toimivat hyvin ja hahmot tottelevat pitkälti käskytystä, tosin hieman hitaanlaisesti kuin unessa. Peli selvästikin panostaa enemmän matkan tekoon ja sen ohella tarinan kerrontaan kuin varsinaiseen monimutkaiseen pelaamiseen. Tämä näkyy välillä hieman jäykkänä siirtymisenä toiminnasta toiseen ja ajoittaisina bugahteluina animaatioissa ja hahmon tottelussa.
Kenttäsuunnittelu on Aphelionissa taidokasta. Kentät on suunniteltu yksityiskohtaisesti, antaen uskottavan tunnelman luonnollisesta ympäristöstä. Eteenpäin vievät tilanteet tuntuvat loogisilta eikä etenemisreittejä tarvitse juurikaan ihmetellä ennen loppupuolen muutamaa outoutta lukuun ottamatta. Yleisesti ympäristössä on hyvin tilan tuntua, mutta näkymättömät seinät siellä täällä hieman nakertavat uskottavuutta ja tuntuvat laiskoilta ratkaisuilta. Myös osa hahmon etenemistä estävistä ratkaisuista tuntuu häiritsevän epäloogiselta, kun pienikin kumpare saattaa pysäyttää vuoren seinämää kivuttomasti kiipeilevän hahmon. Myös polven syvyiseen lätäkköön hukkuminen avaruuspuvussa kertoo mielikuvituksen puutteesta, varsinkin kun pelin loppupuolella on erillinen pelillinen osuus, jossa pitää uida vahvan virran mukana maanalaisessa joessa.
Pelin graafinen ilme on sen vahvimpia puolia. Planeetan ympäristöt lähentelevät fotorealistisuutta taidokkaan valonkäytön ja tarkkojen tekstuurien ansiosta. Karut ympäristöt saavat eloa erilaisista efekteistä ja yksityiskohtaisesta mallinnuksesta. Hahmot on luotu tarkasti jokaista yksityiskohtaa myöten, antaen näille jopa luonnollisen ilmeikkäät kasvot. Animointi on luontevan oloista, tosin toiminnasta toiseen siirtyminen voi aiheuttaa luonnotonta hahmon asettelua ja outoa jäykkyyttä. Näyttävä peli pyörii sujuvasti Playstation 5:llä eikä lataustaukoja huomaa kuin pelin ladatessa edelliseen talletuspisteeseen kuoleman myötä.
Aphelionin äänimaisema on varsin hillitty, mutta toimiva. Ääniefektejä on annettu vain kaikista oleellisimmille toiminnoille ja tapahtumille tausta-ambienssin lisäksi. Äänet kuitenkin sopivat hyvin nähtyyn menoon, joista paras esimerkki on tunnelmalliset jään halkeiluäänet sen päällä kävellessä. Ääninäyttely on tasokasta ja puheesta saa hyvin selvää. Vaikka hahmot puhuvat itsekseen, tuntuvat keskustelut uskottavilta, eivätkä ne juuri vaivu jaaritteluun, vaikka paljon samoja asioita käydäänkin läpi. Isoin ongelma ääninäyttelyssä on fuck-sanan käyttö, joka ei kertakäyttöisenäkään tunnu istuvan luonnollisesti tiedemiehen pohdiskeluun, saati lähes jatkuvana toistuvana tehosanana. Musiikki on kaunista orkesterisävellystä, jossa on selkeitä viitteitä Hans Zimmerin töistä. Tämä ei kuitenkaan ole huono asia, ja pelin musiikit korostavat tehokkaasti tapahtumia, antaen seikkailuun syvyyttä ja luonnetta.
Aphelion on kevyttä, suoraviivaista viihdykettä, jossa on tutunoloinen mutta silti mielenkiintoinen tarina. Pienet tekniset kömmähdykset ja muutamat heikot suunnitteluvalinnat saadaan pitkälti kuitattua sujuvalla etenemisellä ja erityisesti näyttävällä ulkoasulla. Noin seitsemän tunnin läpipeluusta jää kuva huolitellusta kokonaisuudesta, jonka suunnittelijoille on selvästi tullut kiire lopun kanssa. Tämä ei kuitenkaan poista tosiasiaa, että seikkailu vieraalla planeetalla on viihdyttävää.
