Moni pelaaja sai yliannoksen toiseen maailmansotaan sijoittuvista räiskintäpeleistä vuosituhannen alkupuolella. Lajityyppiin sattui pari kovaa hittiä, josta johtuen kilpailijoiden onnistumisten kopiointia rakastava peliteollisuus toi markkinoille pitkän liudan keskinkertaisia klooneja. Pelaajat taas jaksoivat kokeilla niistä aivan liian montaa, ilmeisesti toivoen jonkin uutuuspelin olevan yhtä hyvä kuin Medal of Honor: Allied Assault tai Call of Duty. Niinpä räiskintäpelaajat olivat muutama vuosi sitten ähkyssä, mutta onneksi pelijulkaisijatkin tajusivat tilanteen. Trendi oli ja meni.
Lajityypin ryöstöviljelyn ajoilta on muistona vielä muutama pelisarja, joista yksi on Brothers in Arms. Sarjan erottaa muista (nipin napin) sen keskittyminen suunnilleen todellisen kaltaisiin jalkaväkijoukkojen taktiikoihin ja häpeilemättömän suora lainailu Taistelutoverit- tv-sarjasta. Sarjan kolmas osa, Brothers in Arms: Hell's Highway julkaistaan syyskuussa.
Uutta Hell's Highwayssa on ainakin tekniikka. Aiemmissa osissa käytetty Unreal 2 -teknologia on vaihtunut pykälää uudempaan Unreal 3:een, ja sen kieltämättä huomaa. Sarja on ollut graafisesti aina hyvää tasoa ja on sitä edelleen. On kuitenkin pieni pettymys, että lisääntyneitä konetehoja käytetään enimmäkseen erilaisiin kuvaefekteihin ja jälkikäsittelyyn vaikkapa yksityiskohtaisuuden tai todentunnun lisäämisen sijasta. Hell's Highwayn kuva on näyttävää syvyysefekteineen kaikkineen, mutta loppujen lopuksi peli näyttää sarjan edelliseltä osalta parilla kuvafiltterillä tehostettuna.
Pelillisesti kuljetaan tuttuja polkuja. Pelaaja jatkaa laskuvarjojoukkojen kersantti Matt Bakerin hyppykengissä Normandian maihinnousun jälkeisissä taisteluissa. Hell's Highwayssa ei sodita yksin, vaan mukana kulkee tilanteesta riippuen ryhmä tai pari muita sotilaita. Pelaajan tehtävä on kersantin roolissa lukea taistelun kokonaiskuvaa ja komentaa ryhmänsä tehokkaaseen taisteluun.
Liittoutuneiden toisen maailmansodan aikaisen jalkaväkitaktiikan peruselementti oli lamauttaa vihollinen tulitukiryhmän suojatulella, jonka turvin rynnäkköryhmä pääsi koukkaamaan vihollisen sivustaan tai selustaan. Näin vihollinen saatiin ristituleen ja nopeasti pois päiviltä. Kuviota toistettiin sarjan kahdessa aiemmassa osassa väsymiseen asti, ja samaa jatketaan edelleen. Käytännössä pelaaja komentaa muut ukkelit ampumaan vihollista ja kipittää itse sivustaan pamauttamaan ne hengiltä. Toinen vaihtoehto on napsia asemissa kykkivät viholliset nurin yksi kerrallaan tarkoilla laukauksilla.
Hell's Highwayhin on tehty muutama pelillinen uudistus, jotka enimmäkseen tehostavat pelaajan yksilösuoritusta. Nyt pelaaja voi seinien vieressä vaihtaa kuvakulman hahmon silmistä hahmon ulkopuolelle ja siten ammuskella vihollisia nurin kulman takaa kurkistellen. Toiminto on tehokas ja sitä kannattaa käyttää.
Myös aseiden tehon nosto osittain realistiselle tasolle on hyvä juttu, joskin sen toteutuksessa on toivomisen varaa. Parhaiten kohdalleen on osunut konekivääritulen purevuus suojattomiin vihollisiin. Jos pelaajalla sattuu olemaan konekivääri tuliasemassa vihollisryhmän erehtyessä ylittämään peltoa, katkeaa jokaisen sakemannin matka luotettavasti yhteen sarjaan. Tämä on iso parannus lajityypin naurettavimpiin edustajiin, joissa konekiväärin teho on tasapainotettu kevyiden käsiaseiden tasolle.
Vähemmän kohdalleen on osunut aseiden ja suojautumiseen sopivien elementtien välisen suhteen järkeistäminen. Sarjan aiemmissa peleissä hevosrattaat ja jopa lahot lauta-aidat kestivät loputtomasti tulitusta, mikä oli ajatuksen tasolla typerää ja pelillisesti ongelmallista. Taistelut jämähtivät helposti asemasodaksi, kun ikuisesti kestävää suojaa oli tarjolla yllin kyllin. Hell's Highwayssa lauta-aidan taakse suojautunut jalkaväkiryhmä kaatuu vyön mittaisella konekiväärin sarjalla, mutta ei ihan siten kuin kuvittelisi. Luodit eivät nimittäin vieläkään mene ohuen laudan läpi, mutta kylläkin pirstovat laudat rikki. Toisin sanoen yksittäiset aidan laudat pysäyttävät pari-kolme ensimmäistä luotia, mutta katkeavat sitten ja jättävät viholliset suojatta. On lievästi sanottuna hölmön näköistä ampua kolmen metrin päässä olevan aidan takana kyykistelevää vihollista järeällä sotilaskiväärillä vain huomatakseen parin ensimmäisen laukauksen kilpistyvän sentin paksuiseen lautaan. Hell's Highwayn tehneellä Gearbox Softwarella ei ilmeisesti pelattu kertaakaan Call of Duty 4: Modern Warfarea, jossa suunnilleen realistinen luotien läpäisy istui peliin mainiosti.
Hell's Highway kompuroi myös tarinankerronnassa. Peli on käytännössä pastissi Taistelutovereista ja Pelastakaa sotamies Ryan -elokuvasta. Ongelmaksi muodostuu se, ettei kulmikkailla kasvonpiirteillä ja kuolleilla silmillä toteutettujen pelihahmojen tekemiset kosketa alkuunkaan samalla tavalla kuin pätevien ohjaajien näpeissä olevien oikeiden ammattinäyttelijöiden. Hell's Highway toistaa turhaan samoja kuvia ja draaman elementtejä kuin em. Hollywood-pätkät, sillä tehoa niissä ei ole nimeksikään. Pelin välianimaatioissa paneudutaan myös siviilien kohtaloihin, ja se on hyvä, mutta yritys kääntyy itseään vastaan heti pelin jatkuessa kahden sekunnin päästä, kun pelokkaat kyläläiset ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen.
Toinen mielipide
Brothers in Arms -sarja uudistuu aivan liian hitaasti.