En ikinä pelannut Xbox 360:n julkaisupeleihin kuulunutta ensimmäistä Condemnedia. Ennakkokäsitykseni mukaan peli tarjosi lähinnä rujoa ja itsetarkoituksellista väkivaltaa ja synkistelyä, eikä kumpikaan niistä erityisemmin innosta. Lisäksi - kuulostaa ehkä hassulta, mutta niin se vain on - en pidä Monolithin LithTech-pelimoottorin graafisesta ilmeestä.
Condemned 2: Bloodshot jatkaa arvattavasti samansuuntaisilla linjoilla. Ensimmäisen pelin päähahmo, poliisi Ethan Thomas, heräilee pelin alussa viinahuuruistaan räkäiseltä kujalta. Ensimmäisen osan tylytyksen jälkeen Ethan on näet ratkennut ryyppäämään ja mielenterveyskin on päässyt katoamaan. Pian päästääkin ensimmäisestä osasta tuttuun lähitaistelumeininkiin, kun jotkut mulkvistit ovat juoneet ystävällismielisen pultsarin viinakätkön tyhjäksi. Kimppuun hyökkääviä spurguja vedellään turpaan nyrkeillä ja lankuilla, eikä taistelusysteemi ole aivan kelvoton. Liipaisimista nykiminen heiluttaa vasenta tai oikeaa nyrkkiä, molemmat pohjaan painamalla torjutaan. Yhdistelmähyökkäykset tekevät lisävahinkoa, etenkin onnistuneen torjunnan jatkeeksi ajoitettuna. Polvilleen pieksetyn narkkarin voi viimeistellä joissakin paikoissa ympäristösidonnaisella tavalla, esimerkiksi junttaamalla hörhön naaman telkkarista läpi. Mätkintäpelejä harvemmin kuvataan pelihahmon silmistä, joten jo vaihtelun kannalta Bloodshot on mielekästä kamaa.
Päähahmon mielenterveysongelmat esiintyvät aavemaisina hallusinaatioina, joiden takia pelaaja ei voikaan olla varma mitä pelissä itse asiassa tapahtuu. Jo pelin alussa osa narkkareista mörisee demonisella kurkkuäänellä ja kohta meno alkaa muistuttaa Silent Hill -pelejä. Ympäristö alkaa peittyä pikkuhiljaa mustaan mönjään, josta pursuaa rimppakinttuisia öljyörkkejä. Vastaan tulee myös katosta roikkuvia raatoja, jotka nappaavat pelaajasta kiinni kuin Half-Lifejen kielimonsterit. Täysimittaisesta kauhutunnelmasta loikataan kuitenkin yllättäen takaisin tolkullisempaan meininkiin ja annetaan ymmärtää kaiken - tai ainakin osan - tapahtuneesta olleen Ethanin sekoilua ja viinapirujen kanssa taistelua.
Tolkullisempi toiminta tarkoittaa Ethanin paluuta poliisihommiin. Erityisen aurinkoista ei meininki edelleenkään ole, sillä pelimaailman yhteiskunnassa ei mene kovin kivasti. Huume- ja järjestysongelmat ovat riistäytyneet käsistä ja kaupungin huonommissa osissa vallitsee täysi anarkia. Pelaajan aherrus jatkuu edelleen saastaisissa huumeluolissa, mutta ainakin virantoimitusta häiritseviä narkkareita voi turauttaa haulikolla lyijyputken sijasta ja virkaveljien kanssa juttelu radiopuhelimitse ja kasvotusten rauhoittaa. Poliisihommiin kuuluu myös rikospaikkatutkinta ja todisteiden keruu teknisten laitteiden avulla, joka on tervetullutta vastapainoa jatkuvalle väkivallalle. Rikospaikkatutkinta on kuitenkin vapaaehtoista ja homman voi jättää tekemättä, jos haluaa keskittyä laitapuolen kulkijoiden runteluun.
Ensimmäinen kunnon rikospaikka on huumeluolasta löytyvä poliisin ruumis. Raato pötköttää hotellin aulassa, ja ruumista syynäämällä selviää yhtä ja toista. Liikkeelle lähdetään perusasioista, kuten uhrin tunnistamisesta. Suuntaamalla haukankatseensa ruumiin kasvoihin pelaajalle annetaan valittavaksi muutama vaihtoehto; mies, nainen, lapsi, aikuinen, vanhus ja niin edelleen. Näistä valitaan oikeimmalta vaikuttava, ja mokailu johtaa vain heikompiin pisteisiin. Kasvojen tutkimisesta siirrytään muihin tunnistamista helpottaviin yksityiskohtiin. Univormusta päätellen kyseessä on tosiaankin poliisi, mutta virkamerkin numerosta ei saakaan täysin selvää. Tyydyn tunnistamaan lätkän poliisin virkamerkiksi ja siirryn kuolinsyyn ihmettelyyn. Uhrin selästä löytyy luodinreikä ja verta on lattialla melkoisesti. Ultraviolettivalo paljastaa verivanan johtavan huoneesta ulos, ja koska olen näkevinäni veressä kämmenenjälkiä, arvelen uhrin ryömineen paikalle. Huomaan lisäksi uhrin toisen kengän puuttuvan ja asekotelon olevan tyhjä. Seuraan verivanaa muutaman huoneen läpi - paria narkkaria pitää vähän kouluttaa matkalla - ja löydän sen pään. Mitä mitä, eihän tässä ole mitään ihmeellistä, vain isompi läikkä? Mutta kas, läikän yläpuolella onkin katossa reikä. Uhri siis putosi ylemmästä kerroksesta! Poliisin viimeisten hetkien selvittely on sen verran kiinnostavaa, että tapauksen tutkinta vetää varsin mukavasti eteenpäin pelissä.
Imua myös kaivataan, sillä Bloodshot on todella suoraviivainen peli. Pelissä edetään täysin käsikirjoituksen mukaan ja vastaan tulevat tapahtumat ovat ennalta skriptattuja. Välillä tunnelma menee todella tökeröksi, mutta ainakaan pelaaja ei putoa kärryiltä tai eksy liian vapaan vaeltelun takia. Mätkimistä on myös melkoisesti, eikä periaatteessa ihan toimiva lähitaistelusysteemi jaksa innostaa enää parinkymmenen huumehörhön pahoinpitelyn jälkeen. Pelin tapahtumapaikat tuntuvat myös olevan joko hämäriä tai pimeitä, mikä on melko rasittavaa. Tosin pimeys on hermoja kuormittava tekijä, ja kyllä Bloodshotissa jännitystunnelmaa syntyy. Pelaajalla on myös loppumattomilla pattereilla varustettu taskulamppu, joten aivan sokkona ei tarvitse koskaan hapuilla.
Henkilökohtaisesti olen positiivisesti yllättynyt Condemned 2: Bloodshotin ennakkoversioon. Lähitaistelua, tulitaistelua, kauhutunnelmaa ja hoksottimien rassausta rikospaikkatutkinnan muodossa tunnutaan vuorottelevan varsin onnistuneesti. Toiminta on ehkä pelin heikoin lenkki, eikä säikyttelyyn nojaava kauhutunnelmointi ole suosikkimeininkiäni, mutta lajityypin ystäville ja ensimmäisen Condemnedin faneille Bloodshot tullee tarjoamaan kelpo viihdettä.