The Club

Kun aloin pelata The Clubia, olin jokseenkin skeptinen. En ole räiskintöjen suurkuluttaja, ja peli vaikutti kovin keskinkertaiselta paukuttelulta. Valitse hahmo, siirry johonkin maailmaan, juoksentele ympäriinsä ja lahtaa porukkaa. Parin tunnin pelaamisen jälkeen The Clubin erikoinen premissi alkoi kuitenkin valjeta. Kyseessä ei ollutkaan tuikitavallinen räiskintä, vaan jotain erilaista.
Pelin juoni ei sinänsä ole mitenkään erikoinen. Pelaaja kuuluu "Klubiin", joka järjestää ympäri maailmaa lahtausturnajaisia. Voittaja ei ole välttämättä se, joka tappaa eniten, vaan se, joka saa eniten pisteitä. The Clubin pistemekaniikka on mielenkiintoinen. Jokaisesta tapetusta vastustajasta saa yhden lisäkertoimen pisteisiin. Kertoimet tipahtelevat ajan myötä pois, joten maksimipisteet saadakseen täytyy jengiä saada jatkuvasti lakoon mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Lisäbonuksina tarjottavia tyylipisteitä saa, mikäli kuulan kalloon saattamista on edeltänyt esimerkiksi nopea käännös tai kaiteen yli hyppy. Tarkoista ja pitkästä matkasta ammutuista laukauksista palkitaan niin ikään lisäpisteillä.
The Club jakautuu turnauksiin, jotka sisältävät useita pienempiä tapahtumia. Jokaisella turnauksella on oma miljöönsä, ja kaikki pienemmät osiot mitellään näillä alueilla. Varsinaisia ottelutyyppejä on viisi. Sprintissä pelaajan tulee löytää tason uloskäynti ja kerätä matkan varrella mahdollisimman paljon pisteitä. Run The Gauntlet on pitkälti samanlainen, mutta tällä kertaa pelaaja taistelee aikaa vastaan. Pelaajan elimistöön on nimittäin laitettu miniräjähteitä, jotka räjähtävät, jos vekkarista loppuu aika. Ihanan epärealistista.
Miniräjähteitä sisältävät myös Siege ja Survivor, joissa pelaajan täytyy pysyä hengissä pienellä alueella vastustajien saapuessa alueelle eri suunnista. Ilmeisesti pelimuotojen välillä on jotain eroa, mutta niin häviävän pieni se on, että ne olisi voinut niputtaa saman nimen alle. Viimeinen ottelutyyppi on Time Trial, jossa pelaajan pitää kiertää alueelle aidattu rata kahteen tai kolmeen kertaan ennen kuin aika loppuu. Lisäaikaa saa lahtaamalla vihollisia, ja kuten muissakin pelityypeissä, pisteiden kerääminen on voiton kannalta ensiarvoisen tärkeää.
Helpommilla vaikeusasteilla voittajaksi selviää likipitäen hengissä pysymällä, mutta pelin vaikeutuessa sen combo-järjestelmä nousee arvoon arvaamattomaan. Vihollisten listimisen lisäksi korkeita pistekertoimia voi pitää yllä ampumalla seinille ripustettuja pääkallolätkiä. Rauhallisesti etenemällä viholliset loppuvat kesken, joten juoksunapille tulee käyttöä. Ympäriinsä säntäilemällä ei kuitenkaan ehdi tähtäilemään. The Clubin pelimekaniikkaa hallitseekin hienovarainen kiireen ja tarkkuuden tasapaino.
Peli on graafisesti parempaa keskitasoa. Tyylillisesti The Clubia ei voi kuitenkaan kehua omaperäisyyden riemuvoitoksi. Hahmomallit ovat kokoelma tuttuja ja turvallisia geneerisen stereotyyppisiä videopelisankareita. Vai miltä kuulostavat pukuun sonnustautunut uhkapeluribritti tai karvalakkipäinen nallekarhu-venäläinen? Hahmojen ominaisuudet vaihtelevat nopeuden, voiman ja kestävyyden osalta, eikä hahmon valinta liene täysin yhdentekevää. Isommat hahmot ovat omimmillaan Siege- ja Survivor-tyypeissä, kun taas pienet ja nopeat hahmot pärjäävät paremmin kiireellisyyttä vaativissa kisoissa.
Myöskään peliympäristöjä ei voi kuvailla kekseliäiksi. Pelissä edetään sahalta varastorakennukselle ja suuren valtamerialuksen kautta kartanoon. Pelialueet ovat enimmäkseen putkimaisia, ja pelaajaa ohjataan huoneesta toiseen pienten nuolten avulla. Eksymään ei pääse, mutta putkijuoksumaisuus luo pelille itseään toistavan tunnelman. Peli jakautuu periaatteessa kahteen erilaiseen osioon: juokse ja ammu, tai pysy paikallaan ja ammu. Vaikka pelimuodot muuttavatkin pelin sääntöjä näennäisesti, ei itse toiminta juurikaan muutu.
The Clubin elinikä riippuukin pitkälti siitä, miten monta kertaa uutta ennätystä jaksaa metsästää. Mikäli peli osuu oikeaan hermoon, sitä voi tahkota lähes loputtomasti. Ennätysten lisäksi haastetta voi hakea nettipelistä, jota ei arvion kirjoitusaikaan päässyt valitettavasti vielä testaamaan. The Clubissa on perusedellytykset erinomaista räiskintää varten. Valitettavasti se ei kuitenkaan käytä niitä täysin hyödykseen. Se on suurimmaksi osaksi aivotonta toimintaa, jossa suurimmat päätökset liittyvät siihen, missä vaiheessa kannattaa hidastaa vauhtia ampuakseen muutaman vastustajan. The Club ei ole lainkaan huono peli, mutta se on rakasta tai vihaa -tyyppinen. Jos pelin hankkiminen mietityttää, kannattaa ladata esimerkiksi pelin demo ennen ostopäätöksen tekemistä.