Endless Ocean 2

Tarina menee niin, että pelaajan tarkoitus on löytää merenpohjasta Song of the Dragons -jutska, joka eksyttää viattomia sukeltajia. Vaarat katoavat, kun moneen osaan hajoneen korun osat yhdistetään. Ja siinäpä se sitten onkin. Pelaajan völjyssä on häiritsevän sakkolihainen 14-vuotias Oceane, sekä päheä tummaihoinen jäbä, jolla oli myös joku nimi.

Juoni on dialogia myöten riemukasta potaskaa, jonka on tarkoitus vain antaa löyhä tekosyy silitellä meduusoja. Tämä ei kuitenkaan vielä tapa peliä ammeeseen. Kökköä pohjustusta katsottaisiin sormien läpi kunhan pelattavuus toimisi edes joten kuten. Meren loputtomuus kuitenkin tyssähtää näkymättömiin seiniin ja jähmeään ohjaukseen. Ja siihen ettei polskiminen ole, toisin kuin nimi antaa ymmärtää, kauhean loputonta. Sukeltajan hakatessa jatkuvasti päätään koralliin, tekee mieli katkaista happiletkut ja lopettaa koko farssi. Endless Ocean 2 kun ei solju, vaan kolisee reunoihin kuin humalainen nunna.

Huono toteutus on harmillista erityisesti siksi, että pelin idea on lähtökohtaisesti niin kiehtova. Pelaajalla on iästä huolimatta vilpitön halu kokea lipuvansa virtaviivaisesti aalloissa, ja mikä olisikaan moiseen parempi alusta kuin Wii? Tuntea veden vastus ja noste, vajota syvemmälle loputtomaan sineen. Flowerin kaltaiset hyvänolonpelit todistavat, että pelistä voi nauttia ilman kummempia räjähdyksiä. Ensimmäinen pettymys tuleekin jo alkuvalikossa pelin käskiessä riuhtaista nunchaku irti. Wiin käyttämätön potentiaali pistää surulliseksi varsinkin, kun vesielementistä olisi voinut loihtia kauniin ja dynaamisen.

Plussaa täytyy kuitenkin antaa maiseman vaihtelusta. Pelaajaa uitetaan muutamassa valtameressä, jäälohkareiden alla ja tropiikin koralleissa. Fisut tunnistettuaan voi lukea jälkeenpäin tietokannasta minkälainen levinneisyys vaikkapa makrillilla on. Juuri tässä olisi ollut loistava tilaisuus suomenkieliselle tekstitykselle. Vanhempikin pelaaja tuskin tietää mitä Powder Blue Tang tarkoittaa, muksuista puhumattakaan.

Lastenpelien suhteen täytyy muistaa, etteivät muksutkaan ole idiootteja. Koukuttavimmat koko perheen pelit inspiroivat aikuisessa syntisen halun sulloa jälkikasvu pyykkikoneeseen ja napata itse ohjain kouraan. Pelkät iloiset värit ja veikeät muodot riittävät vakuuttamaan ainoastaan pelikauppaan eksyneitä kummitätejä, ja pelintekijän suurin synti onkin suhtautua muksuyleisöön alentuvasti. Juuri näin Arika-studio kuitenkin näyttää tehneen.

Peli ei ole suoranaisesti ruma, muttei myöskään lumoa kauneudellaan. Siinä on liuta vaihtelevasti kiinnostavia minipelejä, paljon sitä sun tätä. Sukelluslaitteita voi kerätä lisää, mutta sillä on vain kosmeettinen merkitys. Omaan riuttaan voi istuttaa koralleja, mikä on ihan kivaa. Delfiinin voi opettaa käkättämään ja heiluttamaan evää, jos sen sortin jutut kiinnostavat. Mutta jos sukelluspelissä itse sukeltaminen on tylsää, ei muilla meriiteillä päästä kauhean pitkälle.