Maailmantuhon jälkeisissä maisemissa majailevilla ihmisillä on ollut populaarikulttuurin mukaan tapa kehittää varsin verisiä ja vähemmän rakentavia urheiluaktiviteetteja post-apokalyptisen painajaisen ajankuluksi. Golf Club Wastelandin maailmanlopun jälkeisessä kuvaelmassa Marsiin Tesla City -siirtokuntaan pikaisesti muuttanut ihmiskunta on kuitenkin hyödyntänyt aktiivisesti Maa-planeettaa 36 reiän golfratana, jossa avaruuspukuinen harrastajagolffari puttailee jättömailla menemään kuin viimeistä päivää. Korvissa soivat nostalgisoivan radioaseman hitit ja teslacityläisten haastattelut, eikä mihinkään ole kiire ainakaan tarinatilassa, jossa saa golfata vapaasti ilman lyöntimäärien rajoituksia.
Golf Club Wastelandin sivulle rullaavat golfradat ovat graafisesti karuhkon yksinkertaisia mutta kiinnostavia ilmestyksiä - tuhoutuneet kaupunkisiluetit välillä räpsyvine valotauluineen kertovat ihmiskunnan viimeisistä hetkistä. Arkisen karut ympäristöt muuttuvat kiinnostaviksi peliympäristöiksi hieman The Pedestrian -tasoloikinnan hengessä, kun arkisia ympäristöjä ja alustoja pitää käyttää pallon etenemiseen soveltuvana temppuratana. Laadukkaasti toteutettu fysiikkamallinnus tarjoaa reilusti haastetta kaikessa realistisuudessaan, kun pallo pyörii painovoiman otteessa hyvinkin todenmukaisesti.
Golf Club Wastelandin tarinatila päästää pelaajan lähestymään 36 rataa varsin rennoissa ja anteeksiantavissa tunnelmissa, mikä on hyvä, sillä peli ei käytä juurikaan ruutuaikaa sinänsä simppelin lyöntimekaniikan avaamiseen. Vasemmalla tatilla pelihahmo sihtailee tulevan huitaisun lyöntirataa, jonka summittainen suunta näkyy valkoisena viivagrafiikkana. A-painiketta napauttamalla pallo lähtee liikkeelle, ja ohjaimen oikealla tatilla pelaaja voi tiirailla rataa vapaasti. Tähtäys- ja puttausmekaniikkojen sisäistäminen tapahtuu erehdyksen ja pidemmän päälle oppimisenkin kautta, ja pelin rennon anteeksiantava rakenne tasapainottaa tilannetta. Olisin joka tapauksessa toivonut peliltä vähän enemmän pohjustusta golfaamiseen, joka tuntuu jäävän luontevasti etenevän tarinankerronnan taustalle vähän turhan helposti.
Mikäli yhdellä radalla lyöntimäärät alkavat hipoa taivaita, peli tarjoaa vaihtoehtoa radan ohittamiseen. Muutenkin radalta toiselle voi siirtyä vikkelästi käytännössä olemattomien latausaikojen turvin. Näin ollen Golf Club Wasteland on varsin sulavasti ja sujuvasti etenevä eepos, jota voi nakertaa rentona golfratana tai sitten oikeasti pyrkiä etenemään taidolla mahdollisimman vähien lyöntien turvin. Tämä on kuitenkin täysin vapaaehtoista, ja tarinan kokeminen ja tunnelman aistiminen ovat selvästi pääosassa tässä scifiurheilussa.
Pelaajan korvissa rätisevä radio puolestaan annostelee edellä mainittuja biisejä ja haastatteluja jatkuvalla syötöllä. Yksinkertaiselta vaikuttava Golf Club Wasteland on kerronnaltaan kuitenkin yllättävän monitasoinen ja vaikuttava golfeepos, jonka hieno äänimaailma ei vaimene pelin vaatimattoman mittaisten latausaikojenkaan ajaksi. Golf Club Wastelandin meiningistä kannattaakin nauttia mahdollisuuksien mukaan kuulokkeiden kautta, joista soidessaan äänimaailma pääsee hienosti oikeuksiinsa. Taidokkaasti vähillä lyöntimäärillä suoritetut radat avaavat uusia ääni- ja musiikkiraitoja peliin, joten kerran jo koetuille rei'ille kannattaa palata palloilemaan.
Kaiken kaikkiaan Golf Club Wasteland on onnistunut ja kiinnostava jättömaiden urheilujuhla, joka kyllä voisi olla mekaniikallisesti selkeämpi ja toisaalta myös vielä vähän syvällisempikin. Mikäli laadukkaat indiepelit vähän urheilullisemmalla näkökulmalla kiinnostavat, tälle 3-4 tunnin mittaiselle pikareissulle kannattaa lähteä.