Assassin's Creed: Brotherhood jatkaa juuri siitä, mihin kakkososassa jäätiin. Pomotaistelu piti olla voitettu ja paha kukistettu, mutta lopullisen ratkaisun sijaan Ezion verinen urakka on aiheuttanut vain lisää ongelmia. Temppeliherroilla olikin lusikkansa paljon luultua isommassa sopassa, jota tavalliset kuolevaiset eivät helpolla pysty nielemään. Sitä ei kuitenkaan kauan ehdi murehtia, sillä sota kolkuttelee Monteriggionen kylän porteilla, jolloin sankarimme on vetäydyttävä Rooman syrjäkujille punomaan uusia juonia katalan Borgian suvun pään menoksi.
Nykyajassa tai tarkemmin vuonna 2012 seikkailevat Desmond ja kumppanit ovat niin ikään pinteessä. Pelilevyn vaihtaminen ei ole tepsinyt Abstergon roikaleisiin, vaan poppoomme jatkaa virkavallan välttelyä kotitekoinen Animus pakun takakonttiin piilotettuna. Desmond jäi kieltämättä statistiksi AC-saagan aiemmissa osissa pois lukien pienehköt väläykset toimintakohtauksista, joita kakkososa piti sisällään. Brotherhoodissa herra D on jo merkittävämmässä roolissa, ja voinpa paljastaa, että miehen juonikuvioissa tapahtuu merkittävä käänne pelin edetessä. Mehustelkaapa sitä!
Ezion tarinan jo kolunneet pelaajat ovat veljeskunnan parissa kuin kotonaan, sillä pelattavuudeltaan mikään ei ole muuttunut. Se ei oel mikään huono juttu. Onnistuihan renessanssiaikainen parcour-toiminta Assassin's Creed 2:ssa paremmin kuin koskaan. Luvassa on lisää katoilla juoksentelua, seinillä kiipeilyä ja heinäkasoihin sukeltamisia, mistä koko pelisarja on tunnettu. Brotherhoodin kohdalla on ylipäätäänkin helppo vetää johtopäätökset (ja ostopäätökset) suoraan verraten edellisosaan.
Taistelut hoituvat vanhaan tapaan vastaiskuihin pohjautuen, joskin pidemmän kantaman aseilla, kuten varsijousella, varustetut soltut pistävät torjuntanappia rutistavan salamurhaajan töppösiin liikettä. Varsijousella pääsee myös itse roiskimaan, ja oli pikku hiljaa jo aikakin, sillä olivathan uuden ajan italiaanot varsin kiintyneitä kyseiseen nuolilinkoon. Aivan kuin oikeillakin taistelutantereilla varsijousen voi laukaista myös ratsailta, ja nopeamman tähtäyksen sekä suuremman ammusvaraston takia se on erinomainen vaihtoehto heittopuukoille ja Ezion piilopislalle. Muutakin uutuusroipetta löytyy aina laskuvarjosta hevosvankkureiden konetykkiin, ja tekeepä Da Vincin lentohärvelikin odotetun paluun.
Assassin's Creed: Brotherhoodin pääasiallinen yksinpelin juju on nimensä mukaisesti veljeskunnan kerääminen kokoon. Viimeksihän saimme ihastella ja hämmästellä, kun Ezion matkakumppanit paljastuivatkin salamurhaajiksi, jotka ottivat nuoren lämminverikön osaksi porukkaa. Tällä kertaa Ezion tehtävä on pitää itse suitsista kiinni ja rekrytoida sekä kouluttaa nuoria lupauksia aidoiksi murhamiehiksi. Mitään henkilökohtaista isä-poika-suhdetta ei silti pääse syntymään, sillä kouliminen pelkistyy valikkonäpräilyksi. Tosin näistä noin 12 opetuslapsesta täytyy valita yksi siipimies mukaan tarinan tehtäviin, mikä on mukava idea, vaikkakin "asesinon" assistentin rooli jää tekoälyn rajoittuneisuuden vuoksi aika vaisuksi.
Ehdottomasti näkyvin lisä AC-pelisarjaan on Brotherhoodin mukana tuleva moninpeli. Rooman kadut, kujat ja katot kaikkine yksityiskohtineen on valjastettu verkkotoiminnan temmellyskentäksi, ja jättimäisen pelialueen kylkeen on pultattu muhkeat viisikymmentä kokemustasoa, jotka avaavat pelaajille uusia aseita, asuja ja assasiineja. Pelimuodoissa pysytään maltillisemmalla linjalla. Arvosteluhetkellä näytillä olivat Wanted, Hunter ja Alliance. Ensiksi mainitussa kahdeksan murhamiestä lähtee keikalle, jolloin jokaiselle viittasankarille on määrätty yksi saalis ja yksi saalistaja. Pelaajan täytyy siis samaan aikaan jahdata kohdettaan ja paeta omissa palttoonliepeissä roikkuvaa saalistajaansa. Hunter-moodissa taas yksi on salamurhaaja, kun muiden tavoite on suojata vip-kohdetta.
Assassin's Creed: Brotherhoodista on vaikea antaa lopullista mielipidettä, sillä sen suurin valttikortti eli moninpeli oli yksinpeliarvostelun kirjoitushetkellä vielä visusti hihassa piilossa. Kakkososan pelaaminen on joka tapauksessa vähintään suositeltavaa, sillä jo pikkurahalla irtoava AC2 on paitsi mainio peli myös pelattavuudeltaan identtinen tuoreimman osan kanssa, eikä moniulotteiseen salaliittotarinaan pääse kunnolla sisään ihan pystymetsästä. Vaikka tarina on täysin tuore, ja juonellisesti meno on edeltäjiänsä tiiviimpää, lisäosan tuntu hiippailee alitajunnassa, mikä verottaa loppuarvosanaa auttamatta. Mutta jos moninpeli epäilyksistäni huolimatta lunastaa lupauksensa, voi pistemäärään lisätä suoraan numeron tai pari.
[Moninpeliarvio lisätään pian]
Toinen mielipide
Assassin's Creed: Brotherhood moninpeli-arvio:
Assassin's Creed: Brotherhoodin eittämättä suurin valttikortti on pelisarjalle kokonaan uusi moninpeli. Kiitettävästi pelintekijät eivät ole lähteneet alittamaan aitaa sieltä matalimmista death matchien ja lipunryöstäjen kohdasta. Brotherhoodin monipeli koostuu viidestä pelimuodosta, joissa jokaisessa on kyse jonkinlaisesta kissa ja hiiri -leikistä. Pelaaminen tai oikeastaan menestyminen vaatii kärsivällistä ja erittäin tarkkaavaista toimintaa. Suosituimmassa pelimuodossa Wantedissa pelaajalla on yksi tai useampi salamurhakohde, mutta samaan aikaan pelaajan perässä on sama määrä murhamiehiä. Koko ajan pitää olla valppaana ja valmis pakenemaan samoin kuin jahtaamaan jos kohde äkkää pelaajan oleva liian lähellä. Heti alussa Wantedin lisäksi on avoinna myös Manhunt, jossa salamurhia suoritetaan pienissä tiimeissä.
Salamurhaajien huomioimiseen ja havaitsemiseen on silmien lisäksi olemassa muutama yksinkertainen mittari, joka näyttää kuinka hyvin erottuu joukosta. Jos mittari putoaa törttöilyn takia niin kohde saa siitä ilmoituksen ja mahdollisuuden ottaa varaslähtö pakomatkalle. Jalkojen alle ottaminen onkin ainoa vaihtoehto, sillä teloitusliikkeet ovat salamannopeita, eikä kaksintaisteluita pääse syntymään.
Aluksi pelaaminen on hätiköivää ja sekavaa ryntäilyä päättyen helposti puukko selässä. Aloituskynnys onkin erittäin korkealla. Pääsin testaamaan peliä Ubisoftin kehitystiimin kanssa ja kyyti oli todella kylmää. Kaikki pitää oppia kantapään kautta ja taitojen kehittymiselle pitää antaa aikaa. Kärsimättömille tai lyhyisiin sessioihin Brotherhoodin moninpelistä ei aivan ole. Pitkäikäisyys on tällä hetkellä vielä kysymymerkki, mutta 50 kokemustatasoa ja uusien tasojen kautta avautuvat uudet pelimuodot, lisätaidot, aseet ja ominaisuudet pitävät varmasti mielenkiinnon yllä jos vain peruspelimekaniikka saa innostumaan.
Moninpeli on virkistävän erilaista ja palkitsevaa. Mukavan yksinpelin päälle monipeli on erinomainen lisäys ja ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Kuten Eerik pääarviossa kirjoitti hyvä moninpeli nostaa keveästi Assassin's Creed: Brotherhoodin arvion yhdellä numerolla ylös pelkästä yksinpeliarviosta.
Arttu Rajala 8/10
Lisäarvosanat
- Grafiikka
- 8 / 10
- Ääni
- 6 / 10
- Pelattavuus
- 8 / 10
- Kesto
- 7 / 10