Prince of Persia (Broderbund, 1989) edustaa klassista tasoloikka-tyylilajia parhaimmillaan. Pelisarjaa on vuosikymmenten varrella kyhäilty useaan otteeseen uusiksi jopa sivunäkymästä kolmiulotteiseen muotoon erittäin vaihtelevin tuloksin. Nyt Ubisoft tuo klassikon takaisin juurilleen, sillä Prince of Persia: The Lost Crown on taas pesunkestävä tasoloikka sivuperspektiivistä. Nintendo onnistui samassa tempussa uusimman Marion kanssa, joten on Ubisoftilla ainakin mahdollisuuksia onnistua.
Prince of Persia: The Lost Crownin tarina iskee ruutuun sen verran hahmojen ja paikkojen nimiä, että tipahdin hyvin nopeasti kärryiltä taustojen suhteen. Pääsyy tekemiseen on kuitenkin selkeästi kiinni pelastamisessa ja hieman kostossakin. Legendan maineessa oleva taistelija Sargon lähtee kuuden toverinsa kanssa etsimään kidnapattua prinssiä. Kaappauksen takana on Sargonin tuttu, mikä tekee tilanteesta astetta henkilökohtaisemman.
Sivultapäin kuvatuksi tasoloikkaseikkailuksi Prince of Persia: The Lost Crownissa tarinaa käsitellään aika paljon. Pelaaja käy keskusteluja vastaantulevien hahmojen kanssa tarinassa edetäkseen, mutta tämän ohella keskustelua voi käydä myös tarinan vierestä aktivoidakseen sivutehtäviä ja saadakseen tietoa tapahtumista. Seikkailtavat alueet rönsyilevät aika moneen suuntaan tarjoten paljon vaihtoehtoreittejä ja salaisuuksia löydettäväksi. Tämä tosin johtaa muun muassa Ori and the Will of the Wisps (Moon Studios, 2020) -pelin tapaiseen edestakaiseen juoksenteluun, mikä alkaa pidemmän päälle vähän puuduttamaan varsinkin, kun jo kertaalleen voitetut viholliset ilmestyvät aina vain uudestaan samoille paikoille niihin palatessa.
Taistelut käydään yhden lyönti- ja suojausnapin voimin. Toimintaa monipuolistetaan yhdistelemällä käskyjä ja lisäämällä mukaan uusia aseita, kuten esimerkiksi jousia. Sargon reagoi hyvin käskytykseen ja yleisesti meno on hyvin hallinnassa. Itselleni kuitenkin pelissä enemmän tökkii sen tyyli, mikä erottuu alkuperäisen Prince of Persian realistisesta, yksinkertaisesta ja rauhallisen harkitusta menosta. Prince of Persia: The Lost Crownissa Sargon muun muassa hyppii luonnottoman korkealle, leijuu ilmassa ja ampuu mystisiä säteitä miekastaan. Taistelutkin ovat yliampuvaa hack & slash -mäiskettä tyyliin God of War aina ruukkujen hakkaamista myöten tavaroiden saamiseksi. Tämä tyyli ei tee pelistä huonoa, mutta ollessaan näin kaukana alkuperäisen pelin tyylistä - johon piti juuri palata - on odotuksiini nähden lopputulos aikamoinen pettymys.
Ensimmäinen Prince of Persia tunnetaan myös näyttävästä grafiikasta ja erityisesti luonnollisista animaatioistaan. The Lost Crowin ilme tuntuu lähinnä yhdistelmältä lauantaipiirrettyjen hahmoja, supersankaritehosteita ja mobiilipelien valikoita. Tilkkutäkkimäisessä ilmeessä ei tunnu olevan ankkuroivaa teemaa tai persoonallista otetta ja jopa alkuperäisen pelin brutaalien kuolemien tilalla on vain Sargonin haihtuminen ilmaan taianomaisesti. Harmillisesti myös animaatiot ovat perinteistä laskelmoitua liukuhihnakamaa ilman yksityiskohtaisia vaihteluita tai reaktioelkeitä. Ei peli nyt huonolta näytä, yleisilme on huoliteltua ja tekstuurit tarkkoja, mutta kokonaisuus ei valtavirrasta juuri erotu. Xbox Series X:llä peli rullaa sujuvasti, eikä lataustaukoja juurikaan ole.
Prince of Persian tuomisesta takaisin juurilleen ei ole jäljellä kuin nimi ja tyylilaji. The Lost Crown on teknisesti aivan erilainen peli eikä eroa nykypäivän vastaavasta tarjonnasta edukseen oikeastaan millään muotoa. Eri pelien paloista kasattu kokonaisuus tuntuu persoonattomalta ja pidemmän päälle hieman tylsältä. En nyt voi kuitenkaan täysin lytätä The Lost Crownia, sillä päällimmäisenä itselläni asiassa painaa - alkuperäisen pelin fanina - odotuksiin pettyminen. Uuden nimen alla peli toimisi paljon paremmin, sillä onhan kyseessä kuitenkin visuaalisesti huoliteltu, teknisesti toimiva ja vauhdikas tasoloikka, mikä tyylilajin ystäville luulisi kolahtavan kovaa.
