Golden Sun: Dark Dawn

Golden Sun: Dark Dawn on vuonna 2001 startanneen pelisarjan kolmas osa, jota käsikonsolin roolipelifanit ovat saaneet odotella hyvän tovin. Kuin peilatakseen pitkää kehitysaikaansa, Dark Dawnin tapahtumat starttaavat 30 vuotta ensimmäisten pelien jälkeen. Sankarit, jotka The Lost Agen aikoihin pelastivat maailman ja kulta-auringon, istuvat nyt kiikkustuolissa, joten tie sankaruuteen ja suuriin vaaroihin on auki jälkikasvulle.

Alkajaisiksi vanhat parrat Isaac ja Garet opettavat nuorta pelaajaa käyttämään miekkaansa ja psynergy-voimiaan taistelussa. Pian pelaajan seuraan liittyy muitakin nuoria, kuten porukan kuumakalle Tyrell, joka törttöilyllään särkee arvokkaan (Da Vincin?) lentohärvelin, mikä käynnistää varsinaisen seikkailun legendaarisen Roc-linnun sulan toivossa. Matkalla kohdataan monia tuttuja kasvoja aiemmista osista, niin hyvässä kuin pahassa.

Taistelusysteemi perustuu vuoropohjaiseen taikomiseen (tavallisilla melee-hyökkäyksillä ei tee juuri mitään) ja oikeaoppiseen Djinnien käyttöön. Nämä ölliäiset ovat yksistäänkin voimakkaita, mutta niiden yhteisiskut pystyvät liiskaamaan kovimmankin pomovastuksen kuin ampiaisen. Pelattavia Djinnejä on yhteensä 72 - niin kyvyiltään kuin ulkonäöltään - erilaista, joten keräilyintoiset joutuvat koluamaan puskan jos toisenkin.

Silloin kun loitsukirjat pysyvät taskussa ja Djinnit lepäävät, kuluu peliaika mailla ja mannuilla juoksenteluun, pienten ongelmien ratkontaan ja keskustelemiseen moninaisten hahmojen kanssa. Pulmakulmat vaativat lähinnä jonkin ryhmäläisen tai Djinnin psynergy-voimien valjastamista, eikä pelin logiikka anna aihetta hampaiden kiristelyyn. Sitä vastoin keskustelut saavat vähänkään lyhytpinnaisemman henkilön hyppimään seinille. Okei, jos japsirope on kyseessä, täytyy varautua lähtökohtaisesti pitkiin turinatuokioihin - ei siinä mitään. Dark Dawnin dialogi vain sattuu junnaamaan paikoillaan tavan takaa, kun hahmot jankuttavat samaa asiasisältöä eri sanoin.

Lisää miinusta ropisee ideana toimivasta vuorovaikutusmahdollisuudesta, joka teoriassa voisi tuoda puuduttaviin tarinatuokioihin sitä kaivattua piristystä. Homma on kuitenkin niin vesitetty, ettei kirjaimellisesti tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun kummallakaan valinnalla ei ole merkitystä keskustelun kulun kannalta. Vaikka Karis-tyttönen saattoikin ilmaista tyytymättömyytensä, kun naureskelin erään henkilön kohtalolle, heti seuraavassa repliikissä juttelimme ylimpinä ystävyksinä.

Presentaatio on Dark Dawnin vahvoja puolia, sillä graafinen ulosanti on samalla sekä selkeää että kauniin värikästä. Erityismaininnan ansaitsevat Djinnien erikoisiskut, sillä egyptiläisjumala Ramseksen hivauttama oikea suora tuntuu pyramidin perukoille asti. Musiikitkin yllättivät ponnekkuudellaan, joten tuotantoarvot ovat selvästi kohdallaan. Vikoineenkin Dark Dawn tarjoaa paljon laadukasta sisältöä roolipeligenren ystäville.