Kyprokselta lähtöisin olevan pienen Vea Games -studion kehittäjät ovat selkeästi pelanneet tasohyppelypelinsä nuorempana. Erityisesti pelaamisen kohteena ovat selkeästi olleet Donkey Kong Country -pelit sekä Crash Bandicoot. Studion oma peli Nikoderiko: The Magical World nimittäin seuraa näiden pelien jalanjälkiä paikoitellen kiusallisenkin tarkasti.
Nikoderikon alussa sankarikaksikko Niko ja Luna saapuvat taikasaarelle tarinan pahis Grimbaldin perässä. Grimbald on nimittäin ryöstänyt satumaisen taikaesineen, joka on saatava takaisin ennen kuin tapahtuu pahoja.
Seikkailu etenee halki pirtsakan värikkään maailman tasolta toiselle loikkien, ja hauskana ideana kaksi- ja kolmiulotteista rakennetta hyödyntäen. Kentät vaihtelevat paikoitellen hyvinkin saumattomasti näiden kahden tyylilajin välillä, mikä itse asiassa toimii todella hyvin. Kolmiulotteisia osuuksia olisi ollut kiva nähdä enemmänkin, mutta kaiken kaikkiaan erilaiset hyppelytyylit piristävät kokonaisuutta hienosti tylsyyttä ja puutumista ehkäisten.
Kaksiulotteisissa osuuksissa peli toimii kuten Donkey Kong Country, siis tismalleen samalla tavalla. Itse asiassa hahmot vaihtamalla peli voisi aivan hyvin olla Donkey-gorillan seuraava seikkailu. Niko ja Luna voivat esimerkiksi viskata erilaisia tynnyreitä vihollisten niskaan, liihotella ilmojen halki viitan avulla ja luonnollisesti pomppia vihollisten otsalohkoja pitkin vaarojen ylitse.
Kolmiulotteisissa osuuksissa peli taas toimii kuten Crash Bandicoot eli melkein yhtä uskollisesti. Kolmiulotteiset osuudet ovat tiukkoja putkia, joissa hahmot rikkovat laatikoita ja Crashin pyörähdyshyökkäyksen vastaisesti liukuvat kohti vihollisia. Toisinaan myös juostaan hyvinkin tuttuun tyyliin kameraa vastaan.
Tuttuuden tunnetta on paikoitellen jopa vaikea selittää, sillä varsinaisen innoituksen sijaan paljon pelistä on lähes yksi yhteen kopiointia esikuviltaan. Esimerkiksi kaksiulotteisten osuuksien uintikentissä fiilis on todella lähellä Donkey Kong Countryjen tunnelmallista polskintaa. Myös kenttärakenteissa on todella tuttuja kaikuja ja monta kertaa pelatessa tuleekin vähän kiusallinen Deja Vu -tunne. Siellä täällä on toki lainailtu myös muualta ja esimerkiksi Super Mario Galaxyyn viitataan parissa bonuskentässä muita lainauksia hienovaraisemmalla tavalla.
Toisaalta imitaatio on kuitenkin tehty todella taitavasti. Pelin ohjaus on silkkaa priimaa ja syy pelihahmon kuolemaan on aina ohjaimen takana. Pelin ulkoasu on todella nättiä katsottavaa, vaikkakaan ei kovin omaperäistä. Tuttuuden tunnetta vahvistaen pelin musiikeista vastaa niin ikään Donkey Kong Countryistä tuttu nimi David Wise, joka on loihtinut myös Nikoderikoon varsin mainion ja tunnelmallisen musiikkiraidan.
Niinpä pelinä sinänsä Nikoderikosta on vaikea löytää varsinaista motkotettavaa ja peliä pelaakin jatkuvasti todella mielellään. Vaikeustaso ei ole ihan hirvittävä ja on tasapainotettu todella hyvin, piilotettuja salaisuuksia piisaa ja kahden pelaajan yhteistyökin onnistuu. Niinpä Nikoderikoa voikin suositella yhtä aikaa niin tasoloikkakonkareiden pelattavaksi kuin myös koko perheen viihteeksi.
Tunnelmat ovat silti ristiriitaiset. En ole sitten muinaisen Giana Sistersin törmännyt yhtä räikeästi ideoita lainaavaan tasohyppelyteokseen, joten vaikka pelin parissa olikin mukavaa sinänsä, kriittinen minä nostaa väkisinkin hieman päätään. Vaikka toisaalta, kun kerran Nintendo itse on julkaisemassa joulumarkkinoille Donkey Kong Countryn uudelleenmasteroinnin, niin mikäpä sen mukavampaa kuin saada samalle syksylle kaksi Donkey Kong -peliä!
