Ace Attorney Investigations Collection on pätevä kokoelma

Shu Takumi on alkuperäisen Ace Attorney -trilogian ohjaaja. Häntä innoittivat vahvasti Arthur Conan Doylen työt. Sivuaskelpeli The Great Ace Attorneyssa onkin mukana Sherlock Holmes (tai oikeastaan Herlock Sholmes) yhtenä päähenkilönä. Todellakin, koko pelisarjan suunnittelufilosofian voi melkein tyystin kiteyttää mestarietsivän omin sanoin: "Kun on eliminoinut kaiken mahdottoman niin mitä sitten onkaan jäänyt jäljelle, miten epätodennäköistä tahansa, on sen oltava totuus." Tästä huolimatta vasta Ace Attorney Investigations: Miles Edgeworth Nintendo DS:lle lisäsi sarjaan mukaan "oikean" Sherlock Holmes -hahmon. Nyt on mahdollisuus kokea seikkailu uudelleen uudemmilla konsoleilla, ja kokeilla jopa jatko-osaa Prosecutor's Gambit, jota ei ole aikaisemmin julkaistu Japanin ulkopuolella.

Ennen kahden spinoff-pelin katsausta on syytä summata, mistä Ace Attorneyssa onkaan kyse. Sarja tunnetaan mieleenpainuvista henkilöhahmoista ja dramaattisesta juonesta, joka kiertyy ja kieroutuu kaikkiin suuntiin. Tämä on erityisen selvää pelin ikonisissa oikeuskäsittelyissä, joissa pelaajan on painostettava todistajia ja esitettävä todisteita oikeaan aikaan. Tavoitteena on pelastaa pulasta se syytön asiakas. Pelisarjassa on myös minun mielestäni se vähemmän menestyksekäs tutkintaosuus, jossa valmistellaan niitä oikeuskäsittelyjä keräämällä todistuksia ja todisteita. Nämä osiot muistuttavat varhaisia japanilaisia seikkailupelejä 1980-luvun puolivälistä ja 1990-luvun alusta. On pakko käydä kaikki keskusteluvaihtoehdot läpi, ja oltava tekemisissä suunnilleen kaiken ruudulla olevan kanssa, kunnes sitten voi edetä seuraavaan kohtaukseen, ja tehdä sama uudestaan.

Mikä siis tekee kokoelmasta enemmän Holmesin kaltaisen, tai ainakin enemmän etsiväpelin? Ensinnäkin on se päähenkilö itse, eli mahtava syyttäjä Miles Edgeworth. Conan Doylen kuuluisan etsivän lailla Miles on niin itsevarma kuin erittäin älykäskin, ja tätä alleviivaa hänen intonsa selittää oma päättelynsä julki heiluttaen samalla sormeaan ylempiarvoisen lailla. Onneksi hänen ystävänsä, kuten hyväsydäminen etsivä Dick Gumshoe ja aina epäonninen Larry Butz, pitävät Milesin maan pinnalla. Molemmat ovat paluun tekeviä hahmoja siitä pääsarjasta, ja heidän persoonansa ovat yhtä hauskoja kuin ennenkin. Uudet henkilöhahmot ovat kuitenkin valokeilan keskiössä. Pidin erityisesti teini-ikäisestä mestarivarkaasta Kay Faraday, josta tulee Edgeworthin assistentti, ja Eustace Winneristä, joka on koppava ja tyystin epäpätevä syyttäjä. Kuitenkin vähäinenkin ruudulla oleminen henkii persoonallisuutta niin animaatioissa kuin dialogissa.

Pelattavuuskin on kokenut uudistusta, sillä nyt mukana on suurennuslaseja ja metsästäjänhattuja enemmän kuin Law & Orderissa, joka kohtaa animen. Staattisen ensimmäisen persoonan kameran sijasta pelaaja voi nyt nähdä henkilöhahmot liikkumassa ympäristössä. Peli vaihtaa kuitenkin ensimmäiseen persoonaan, kun tutkitaan esimerkiksi ruumista tai suurempaa epäilyttävää kohdetta. Tällöin on huomattava yhteys tutkittavan kohteen ja jo aiemman kerätyn todisteen kesken. Käytännössä mikään ei muutu isosti, sillä pelaaja edelleenkin perkaa johtolankoja. Mutta tekee se tutkimisesta enemmän siellä olemisen tuntuista. Samaa voi sanoa niin hyvässä kuin huonossa kokoelmaan lisätyistä ominaisuuksista.

Ace Attorney Investigations: Miles Edgeworthin merkittävin uudistus on, että nyt ei ainoastaan kerätä todisteita juttukansioon, vaan myös rakennetaan henkinen valikoima havainnoista. Edgeworthin terävää älyä käyttäen voi sitten tehdä päätelmiä havainnoista, ja näin tehdään uusia johtopäätöksiä. Jatko-osassa Prosecutor's Gambit näiden mekaniikkojen lisänä on vielä Mind Chess. Moinen kuulostanee hienolta, mutta todellisuudessa kyse on vain normaalista kuulustelusta, jossa pelaaja valitsee oikeat dialogivaihtoehdot, pakottaa vastustajan tunnustamaan ja siten pelaaja "shakkimatittaa" vastapuolen. Mukana on myös ihan oma pelimekaniikkansa liittyen assistentti Kay Faraday'hin ja yhteen hänen työkaluunsa, mutta sitä en tässä paljasta.

Molemmat näistä pelimekaniikoista on esitetty hienosti dramaattisten siirtymien ja tehosteiden avulla - salama sujahtaa ruudulla, palapelin palat putoavat paikoilleen ja shakkinappulat sinkoilevat - aivan kuin parhaan katsomisajan visailuohjelmassa televisiossa. Pelaaja todellakin tuntee olevansa mahtava etsivä, mutta todellisuudessa kumpikin pelimekaniikka on vähän vajaa. Havaintojen välillä yhteyksien tekeminen on aina hyvin yksinkertaista, eikä peli anna kokeilla erilaisten tulkintojen kesken (kuten Frogwaresin Sherlock Holmes -peleissä), kun taas Mind Chess on vain dialogilabyrintti, jossa varsin usein on käytettävä raakaa voimaa ratkaisuun pääsemiseksi. Moinen ei välttämättä ole huono asia, sillä kaikki aivojen voima, jota ei käytetty tutkinnan aikana, päätyy testiin itse argumentoinnissa.

Käytännössä kysymys on yksinkertaistetusta versiosta pääpelin oikeuskäsittelystä, joissa tökitään reikiä todistajien, syytettyjen ja jopa kilpailevien tutkijoiden tai syyttäjien todistuksiin. Peli ei epäröi siis käyttää niin sanotusti käytettyjä vaatteita, sillä käytössä on jopa sama käyttöliittymä kuin pääpeleissä. Ja henkilöhahmot jopa sanovat usein, miten tämä onkaan niin samanlaista kuin oikeussalissa. Yleisön kuiskaukset ja henkilöhahmojen hienot puvut Edgeworthin omaa lukuun ottamatta ovat poissa, mutta laatu on silti huipussaan kuten ennenkin. Pelaaja onkin jatkuvasti vaikuttunut siitä, miten mestarillisesti tarina etenee, miten pelaaja tietää aina juuri riittävästi esittääkseen oikean todisteen oikeaan aikaan. Näin rytmitys on jokaisessa käsittelyssä paremmin tehty kuin pääpelissä, ja kokonaisuus muutenkin tuntuu aiempaa paremmalta.

En ole sanonut vielä mitään yksittäisistä oikeusjutuista tai tarinoista muutenkaan, sillä ne on minusta parasta kokea mahdollisimman tietämättömänä. Sen sanon, että aivan kuten pelattavuus tuntuu aiempaa paremmalta, koskee sama myös tarinaa. Jokaisessa pelissä on viisi jaksoa. Ne voi pelata itsenäisinä teoksina, mutta niiden kesken on niin paljon sidoksia, että Capcomilla on kai ollut käytössä ompelukone. Tämä pätee myös kahden pelin kesken. Prosecutor's Gambit julkaistiin Japanissa vain kaksi vuotta alkuperäisen pelin jälkeen, ja tarinallisesti jatko-osan tapahtumat sijoittuvat kaksi viikkoa ensimmäisen pelin jälkeen. Siksi molemmissa nähdään samat päähenkilöt.

Mainitsemisen arvoinen on kolmas jakso Prosecutor's Gambitissa. Nyt pelataan vaihtoehtoisesti Milesilla nykyajassa, ja takautumassa hänen isällään Gregorylla. Kaksi juttua ovat erillään 18 vuoden verran, mutta silti ne nivotaan mestarillisesti yhteen. Ja vaikka lähtökohta on tyypillisen hassu (tappavaksi muuttunut makeiskilpailu), on tarina yllättävän monimutkainen ja tunteisiin vetoava. Lyhyesti sanottuna Ace Attorney Investigations esittää sitä parasta pelisarjan tarinankerronnasta, ja se on hienoa se.

Olen jo maininnut muutamaan kertaan, että kokoelma on ensimmäinen kerta, kun Ace Attorney: Prosecutor's Gambit julkaistaan länsimaissa. Se ei ole aivan totta. Vuonna 2014 asialle omistautunut joukko faneja lanseerasi tekstityksellä ryyditetyn version Prosecutor's Path. Käännös oli jo monien mieleen, ja ollakseni rehellinen, pelattuani molemmat versiot on hankala valita suosikkia, sillä molemmissa on paljon persoonaa jokaisessa lauseessa. Jopa nimet ovat usein kolikon heittoa; suosin virallisen käännöksen Tabby Lloydia nenäkkäänä reportterina Nicole Swiftin sijaan, kun taas minusta Eustace Winner ei ole Sebastian Debestea parempi, mitä tulee mainittuun vainoharhaiseen syyttäjään.

Uuden sisällön puolesta alamittaiset ekstrat (musiikkisoitin, vähän taidekuvia, hahmogalleria ja lisätyt saavutukset) paljastavat rutiininomaisen suorituksen siirtää pelit uudemmille konsoleille. Suurin osa tekstuureista on ennallaan, joskin selvästi terävämpinä, ja vanhat pienet hahmomallit on piirretty uusiksi ilman, että ne erottuvat väärällä tavalla joukosta. Sekin auttaa, että alkuperäiset olivat kauniita pelejä Nintendo DS:llä. Kohtauksissa riittää yksityiskohtia, animaatiot ovat esimerkillisiä ja tapahtumapaikat ovat erittäin vaihtelevia. Nyt vieraillaan huvipuistossa, vankilassa ja muun muassa ilmassa olevassa lentokoneessa. Jotkut elokuvan musiikillisista teemoista on sovitettu uusiksi, ja soundtrack on edelleen mahtava, joskaan ei niin hyvä kuin pääsarjassa.

Tässä on siis neljäs Ace Attorney -kokoelma vähän yli viidessä vuodessa. On epäselvää, antaako Capcom sarjan faneille niiden haluamaa, vai ainoastaan kiusoittelee julmalla tavalla. On kulunut kahdeksan pitkää vuotta sarjan edellisestä pelistä Ace Attorney: Spirit of Justice, ja olisi jo aika uudelle. Capcom ei ole julkistanut mitään, joten odotus lienee vieläkin pitempi. Mutta ainakin Ace Attorney Investigations Collection tarjoaa 60-70 tuntia mahtavaa tarinaa ja pelattavuutta. On siis jotain tekemistä sitä uutta peliä odotellessa.