Advance Wars 1+2: Re-Boot Camp on edelleen varsin hauskaa sotimista

Gamereactorin aiemman arvion voi lukea täältä.

Gameboy Advancelle 2000-luvun alussa julkaistut kaksi ensimmäistä Advance Warsia olivat aikanaan mukavan värikkäitä ja sisällöltään syvällisiä kevytstrategioita, joita moni muistelee edelleen mielellään. Kiitos Wayforwardin, nyt pelikaksikko on saatavilla myös Switchille ehostetun ulkoasun tukemana.

Pelien sydämenä sykkivä ydin on päällisin puolin yksinkertainen. Kaksi osapuolta aloittaa taistelun pienen, ruutuihin jaetun kartan eri puolilta ja vuoro kerrallaan koettavat joko tuhota vastustajan koko armeijan tai vastaavasti vallata vastapuolen tukikohdan. Erilaisia yksiköitä piisaa parista erilaisesta jalkaväkiyksiköstä tankkeihin, veneisiin, helikoptereihin ja vaikka mihin.

Muutamat hienot ideat piristävät tyypillistä vuoropohjastrategiaa kummasti. Kartoissa olevia kaupunkeja täytyy vallata, sillä vain niissä vaurioituneet yksiköt saa korjattua. Kaupunkeja voi kuitenkin vallata ainoastaan jalkaväkiyksiköillä, jotka puolestaan ovat helppoa riistaa esimerkiksi helikopteri- tai raketinheitintulelle. Niinpä jalkaväkeä on kuljetettava kaupunginvaltaukseen muilla ajoneuvoilla, jotka ovat toki nopeampia, mutta myös herkkiä tankkien tulitukselle.

Vastaavasti ajoneuvoista voi loppua löpö tai ammukset, joten niitäkin on täydennettävä sitten vastaavilla huoltoyksiköillä. Joissakin taisteluissa myös rahalla on merkitystä, sillä yksiköitä pystyy ostamaan vallatuista rakennuksista lisää. Näissä taisteluissa myös nopeus on valttia, sillä luonnollisesti tankkitehtaita valtaamalla saa etulyöntiaseman taistelun etenemisessä. Rahaa puolestaan saa joka vuoro hieman lisää, eikä yksiköitä voi ostaa kuin yhden per vuoro, joten hirmuisen tankkipataljoonan rakentaminen on hidasta puuhaa. Hieno oivallus tämäkin.

Myös maastolla on taisteluissa merkitystä. Kaupungin suojasta on hyvä paukutella menemään tykeillä tai raketinheittimillä epäsuoraa tulta ja metsään mahtuu piiloon aina tankki tai pari. Ajoneuvot eivät voi ylittää vuoria, mutta lentävillä härveleillä tämä onnistuu samalla hoitaen aina yhtä tarpeellista tiedustelua vastustajan sijainnista. Myös merelle kannattaa lentää aina välillä, sillä siellä lymyilevät ohjuslaivat tekevät ikävästi vahinkoa myös mantereella sijaitseviin yksiköihin.

Kaikki tämä on kuorrutettu söpön pirtsakalla anime-estetiikalla ja köykäisellä tarinalla, sekä tietenkin myös fantasiaelementeillä. Joukkojaan komentavalla kenraalilla on aina silloin tällöin käytössään oma erikoiskykynsä, jonka oikealla ajoituksella pystyy kääntämään kokonaisia taisteluita päälaelleen. Osa erikoiskyvyistä hidastaa vastustajaa, osa korjaa yksiköitä ja esimerkiksi yhden avulla pystyy laukomaan epäsuoraa tulta tarkasti ja kauemmas kuin tavallisesti. Harmillisesti erikoiskyvyn käyttö laukaisee joka kerta myös animaation, jota ei voi ohittaa. Vaikka animaatiot kestävät usein vain muutaman sekunnin, niiden katselu taistelu toisensa perään on hieman turhaa.

Sinänsä pelin taktinen ydin on siis rautaa, mutta alkaa harmillisesti näyttää jo hieman ikäänsä. Tuoreemmissa lajityypin edustajissa, kuten vaikkapa Fire Emblemeissä, on esimerkiksi mahdollista kelata vuoroja taaksepäin epäonnistumisen sattuessa, mutta Advance Warsit eivät tätä ominaisuutta tunne. Sinänsä harmi on pieni, sillä lyhyimmillään taistelut kestävät vain kymmenisen minuuttia per mähinä, mutta kamppailun venyessä pidemmäksi virheet voivat kostautua tavalla, jolloin taistelu on vain fiksuinta aloittaa kokonaan alusta. Modernin virtaviivaiseen rytmitykseen tottuneille tämä on varmasti harmillista. Yksiköille ei voi myöskään antaa komentoja vastustajan vuoron ajaksi. Mikäli yksikkö kykenee hyökkäävää yksikköä vastaan vastaiskuun, sellainen toteutetaan, mutta turhan usein sotilaat vain seisovat paikallaan ottamassa iskua. Tähänkin on tuoreemmissa peleissä keksitty kivoja ratkaisuja. Koska peleistä on päivitetty vain ulkoasu, myös tekoäly on GBA-aikainen, eli tyhmän puoleinen. Aina välillä tekoäly tekee niin kummallisia ratkaisuja, että samalla kun leukaa keräilee lattialta, vihollisyksiköt voi napsia kartalta kuljeksimasta vaikka vain vasenta kättä käyttäen.

Päivitetty ulkoasu on toisaalta kivaa katsottavaa, vaikka ei varmasti jokaista silmää miellytäkään. Sen lisäksi kokoelmassa on netin yli viritelty moninpeli, hauska ja helppokäyttöinen karttaeditori, sekä kaikenlaista ostettavaa tavaraa, kuten musiikkia ja uusia kenraaleja. Moninpeliä kokeilin pari kertaa, eikä se oikein ollut itseäni varten, eikä internetkirjoittelun perusteella moni muukaan ole kokemukseen järin tyytyväinen. Muilta osin paketti on kyllä hyvinkin napakka setti. Alkuperäisiä pelejä pelanneena harmittelin tosin hieman sitä, että molemmat pelit on pelattava putkeen läpi, eikä kakkosta voi aloittaa, ennen kuin ykkönen on taktikoitu loppuun. Pelattavaa toisaalta on joka tapauksessa todella pitkäksi aikaa.

Nintendon oli tarkoitus julkaista kokoelma jo vuosi sitten, mutta Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainassa muutti suunnitelmia. Onko Advance Warsien pirtsakka näkökulma sodasta sitten aikaamme nähden moraaliton? No, ei. Maailmassa on sodittu ennenkin ja esimerkiksi 1990-luvulla Cannon Fodderit kehuskelivat jo tunnuskappaleessaan sitä, miten sotiminen ei ole koskaan ollut yhtä hauskaa, vaikka samaan aikaan Bosniassa, Kroatiassa ja Sloveniassa tuskin oltiin sodasta samaa mieltä.

Muutamista ikääntyneistä suunnitteluratkaisuista huolimatta Advance Warseihin tarttuminen on ihan suositeltavaa. Taistelut ovat hauskoja ja koukuttavia, mutta ennen kaikkea yllättävän syvällisiä ja taktisia. Näillä taistelukentillä on yhtä kivaa kuin sotaleikeissä hiekkalaatikolla silloin kauan sitten.