Menneiden vuosikymmenien tyyliin toteutetut seikkailupelit tekevät kovasti paluuta. Pulmapainotteinen tyyli sopii mitä parhaiten salapoliisitarinoihin, jonka Sherlock Holmesin erinäiset seikkailut ovat jo osoittaneet. Kirjailija Agatha Christien belgialainen yksityisetsivä Hercule Poirot liittyy nyt tähän samaan sarjaan. ABC Murders on yksi tunnetuimpia Poirot-tarinoita, ja se kääntyy varsin onnistuneesti pelimuotoon.
Lontoossa aikaa viettävä Hercule Poirot saa ystävänsä Arthur Hastingsin kanssa kirjeen, jonka mystinen lähettäjä A.B.C. ilmoittaa Andoverissa tapahtuvan kauheita. Kohta puoliin Scotland Yardin etsivä Japp ilmoittaa, että Andoverista löytyneen ruumiin nimi alkaa A-kirjaimella. Tästä alkaa kissa ja hiiri -leikki aakkosjärjestyksessä murhia suorittavan pahiksen löytämiseksi.
Tarinan puolesta ABC Muders on rakennettu oikein hyvin. Ajan kuluessa selviää alati enemmän yksityiskohtia, joiden merkitystä pääsee pohtimaan. Loppuratkaisu ei onnistu yllättämään, sillä tarjolla olevat tiedot viittaavat oikeaan suuntaan jo muutaman tunnin ajan ennen murhaajan paljastumista. Tämä ei kuitenkaan haittaa tarjoten päinvastoin onnistumisen elämyksen pelaajalle.
Pelillisesti ABC Murders on erittäin hidastempoinen. Ympäristöt ovat täysin staattisia ja kamerakulmat kiinteitä. Maisemissa liikutaan rauhallisella kävelyvauhdilla ja kursorin osuessa kiinnostavaan kohtaan peli ilmoittaa siitä. Mukaan tarttuvien esineiden tutkiminen ja niiden oikea käyttäminen eivät ole mitenkään selkeitä. Näin ollen alkupuoliskolla saattaa jäädä jumiin ihan vain siksi, ettei ole keksinyt millä nappiyhdistelmällä lukossa oleva ovi avataan mukaan tarttuneella avaimella.
Tarina edistyy pääasiassa dialogia kuuntelemalla, mutta kanssaihmisten käytöksen ja ulkonäön analysoinnilla on myös sijansa päättelyssä. Kuulusteluissa saa yleensä itse päättää, millaista polkua tilanne etenee. Valintamahdollisuudet ovat kuitenkin vain näennäisiä, sillä loppuratkaisun pientä muutosta lukuun ottamatta erilaiset valinnat eivät vaikuta tarinan kulkuun.
Pulmatehtävät jakautuvat päättelyketjujen rakentamiseen ja toisaalta perinteisiin seikkailupelien laatikkopulmiin. Päättelyketjut ovat ajatuksena kiinnostavia, sillä niissä kootaan tiedossa olevat asiat yhteen ja päätellään niistä jatkon kannalta olennaisia asioita. Harmillisesti varsinkin loppua kohti tulee tilanteita, joissa ratkaisuksi sopisi useampi selitysvaihtoehto. Peli kuitenkin hyväksyy vain sen yhden ja ainoan, jonka arpominen kaikkien muiden joukosta on joskus turhauttavaa.
Laatikkopulmat ovat luokkaa takalukkoon menneen kirstun avaaminen monivaiheisen prosessin päätteeksi. Pelin alussa pulmat ovat mielenkiintoisia onnistuen tuottamaan paljon onnistumisen elämyksiä. Tarinan edetessä ne kuitenkin muuttuvat alati monivaiheisemmiksi ja ennen kaikkea epäloogisemmiksi. Tällöin ratkaisun keksiminen lähinnä ärsyttää, koska ymmärtää löytäneensä vastauksen vahingossa.
Kaikesta huolimatta ABC Murders on rakennettu siten, että lopullinen jumiin jääminen on mahdotonta. "Use a clue" -toiminto tekee pelaajan puolesta automaattisesti sen seuraavan askeleen ratkaisematta koko pulmaa kerralla. Tällainen pieni apu on usein riittävä, eikä tönäisy oikeaan suuntaan pilaa löytämisen iloa.
Vastaavasti täysin turha toiminto on ego points. Se tarkoittaa noin teoriassa, että Hercule Poirotin tyyliin käyttäytymällä saa lisäpisteitä. Harmillisesti ego pointsien keräämisestä ei ole mitään hyötyä, ja toisekseen pisteiden maksimointi edellyttää pelin ulkopuolisia ennakkotietoja Hercule Poirotin henkilöhahmosta. Kehittäjien tarkoituksena on ilmeisesti ollut innostaa pelaajaa eräänlaiseen roolipeliin belgialaisena salapoliisina.
Graafisesti ABC Murders on värikäs ja yksinkertainen: piirroselokuvamainen esitysasu sopii hyvin tarkoitukseensa. Lataustaukoja on kuitenkin aivan liian paljon. Pelin verkkaisuuden vuoksi lataustauot eivät haittaa eläytymistä, mutta jäävät silti selkeänä hidasteena mieleen. Ääninäyttelyä on runsaasti ja hahmot toimittavat repliikkinsä erittäin selkeällä englannin kielellä. Loppua kohti äänissä huomaa kierrätystä, kun keskustelussa molemmat osapuolet ovat selvästi yksi ja sama näyttelijä puhuen ainoastaan hieman erilaisella aksentilla. Huomionarvoista on sekin, että pelihahmojen huulet liikkuvat ajoittain eri tahdissa kuullun puheen kanssa. Musiikki tukee tunnelmaa rauhallisilla pianosävelmillä. Ratkaisu on erikoinen, sillä Hercule Poirot -elokuvat ovat tavallisesti kunnostautuneet puhallinsoittimia suosivilla sävelmillä.
Tarinan saavuttaessa loppuratkaisunsa on peli todellakin koettu, eikä sen pariin välttämättä tee mieli palata. Hidastempoisia ja toimivia seikkailupelejä ei kuitenkaan ole liikaa, joten Agatha Christie - The ABC Murdersia voi suositella salapoliisitarinoiden ja perinteisten seikkailupelien ystäville. Arvosanassa on pisteen verran Hercule Poirotin fanilisää.
