Suomi
Gamereactor
arviot
Agony

Agony

Agony on tuskaa.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Kauhupelejä on saatu markkinoille viime vuosina paljonkin, mutta silti Madmind Studion Agony onnistui herättämään huomiota. Nyt nimittäin ei pyöritä mielisairaalassa tai ränsistyvässä maalaistalossa. Nyt mennään ihan helvettiin asti.

Vuoden 2016 lopulla nähty alfaversio esitteli pelin visuaalista puolta, ja jo tuolloin nähty groteski verisyys on edelleen läsnä. Nyt pelin pariin pääsevät PC-pelaajien ohella myös PS4:n ja Xbox Onen hankkineet. Hyvä uutinen on se, että mieleenpainuva visuaalinen loisto on vaikuttavaa. Huono uutinen on se, että pelattavuus ei kohoa lähellekään graafista tasoa.

Agonyn alussa pudotaan kirjaimellisesti taivaasta suoraan helvettiin, ja tarkoituksena on tavata paikan johtaja Red Goddess. Siinäpä se tarina sitten onkin, ja juonen edetessä keskustellaan kummallisten ja epämiellyttävien hahmojen kanssa Red Goddessista ja hänen olinpaikastaan. Joskus yksinkertainen on kaunista, mutta tässä tapauksessa pieni lisämotivaatio pelaajalle olisi ollut paikallaan.

Helvetissä ei onneksi tarvitse olla yksin, sillä kohdattavien olioiden puheet ovat kummallisia ja heidän käytöksensä häiritsevää. Yksi heppu alkaa kasata kiviä lasten päälle keskustelun päätteeksi, ja toinen hyökkää kimppuun havaittuaan pelaajan kantavan soihtua. Ongelmana on se, että kohtaukset ovat yleensä huonosti toteutettuja, eikä niistä seuraa mitään ihmeellistä.

Tämä on mainos:

Lyhyt aloitusjakso tutustuttaa olennaisilta osiltaan pelattavuuteen. Jos Outlastin tyylinen juoksentelu ja piilottelu on tullut tutuksi, tuntuu Agony heti tutulta. Homman nimenä on pulmien ratkominen ovien avaamiseksi, ja siten yhä syvemmälle helvettiin eteneminen. Muutaman huoneen jälkeen vastaan alkaa tulla vihollisia, jotka näyttävät... erikoisilta.

Ensimmäinen annos turhautumista iskee ensimmäisessä labyrintissa, ja samalla vertaus Outlastiin kaikkein osuvimmalta. Hyökätä ei voi, joten demoneilta voi vain paeta, piiloutua ja hiiviskellä. Näin ollen samaa kuolinanimaatiota pääsee katsomaan aivan liian moneen kertaan. Periaatteessa palikat ovat kohdallaan, sillä soihdun valoa tarvitaan, mutta samaan aikaan se houkuttelee demoneja paikalle. Ongelmana on se, että toteutus on tehty todella huonosti.

AgonyAgonyAgony

Demonien käytöstä on huomattavan hankala ennakoida. Mielenkiintoinen pelimekaniikka on mahdollisuus ottaa haltuunsa jokin muu helvetin asukki sen jälkeen, kun on itse potkaissut tyhjää. Pulmana on, että tavallisesti demoni päästää pelaajan hengiltä heti haltuunoton jälkeen. Pelitermeillä ilmaistuna pelaaja tapetaan suoraan spawnille. Kaiken kruunaa se, ettei olennaisia toimintoja missään vaiheessa kerrota riittävän tarkasti.

Tämä on mainos:

Pelin ideana on siis omanlaisensa kuolemantanssi demonien kanssa, ja samalla huoneesta & labyrintista toiseen eteneminen. Meno vain tuntuu liian videopelimäiseltä. Visuaalisesti Agony erottuu kilpailijoistaan, mutta sama ei päde pelattavuuteen lainkaan. Jatkuvasti ollaan etsimässä x määrää avaimia oven avaamiseksi, jonka jälkeen tulee etsiä y määrä toisia esineitä edessä olevan oven avaamiseksi. Ja tämä kaiken muun tapahtuvan toiminnan ohella. Lisäksi tasosuunnittelu on sanalla sanoen vanhentunutta.

Tekninen suoriutuminen jättää sekin paljon toivomisen varaa. PC-versiosta puuttuu sieltä täältä tekstitys ja ruudunpäivitys notkahtelee, mutta PS4-versio on karmein kaikista. Valaistus on sanalla sanoen karmea ja ruudunpäivitys (jos mahdollista) vieläkin kehnompi PC-version rinnalla.

On kuitenkin painotettava, että visuaalisesti Agony on komea peli. Mielikuvitusta on käytetty, ja hampailla koristellut ovenkarmit kera suolia pursuavien rotkojen jäävät mieleen puhumattakaan runsaasta määrästä ruumiita joka paikassa. Yksityiskohtia on runsaasti kaikkialla, joten lopputulos on vaikuttavaa nähtävää. Peli on kokonaisuudessaan hyvin tummasävyinen, joten pelaaminen kannattaa ennen muuta pimeässä huoneessa.

Agony tuntuu kuin sen olisi suunnitellut asiansa osaava kuvataiteilija, mutta vastaavasti pelisuunnittelija ei ole osannut omaa juttuaan lainkaan. Bugeja ja muita teknisiä ongelmia on runsaasti, tarinaa ei ole juuri nimeksikään ja itseään pahasti toistava pelattavuus yhdessä tuhoavat Agonyn potentiaalin. Jos helvetin haluaa videopelissä kokea, kannattaa pelata vuoden 2016 Doom vielä kerran.

AgonyAgonyAgony
HQ
HQ
HQ
04 Gamereactor Suomi
4 / 10
+
Visuaalinen tyyli on vaikuttava
-
Minimaalinen tarina, huonot henkilöhahmot ja vielä huonompi dialogi kehnosti näyteltynä, turhauttava pelattavuus, olennaisia toimintoja ei kerrota, tekniset ongelmat
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Agony-kehittäjä vaikeuksissa

Agony-kehittäjä vaikeuksissa

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Madmind Studiolla oli tarkoitus julkaista Agony-pelistään "aikuisempi" versio Steamissa, mutta sensorit torppasivat aikeen hyvin nopeasti. Sitten he aikoivat julkaista...

0
Perjantain arviossa Agony

Perjantain arviossa Agony

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Perjantain arviossa on kauhuileva ja odotukset pettänyt shokeeraava Agony. Lue Gamereactorin arvio täältä.

0
Tänään GR Livessä Agony

Tänään GR Livessä Agony

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Tänään GR Livessä pelataan kahden tunnin ajan shokeeraavan oloista Madmind Studion Agonya. Liity mukaan katsomaan ja kommentoimaan klo 17:00 täällä. ...

0
Agony-kauhuilu sai julkaisupäivänsä

Agony-kauhuilu sai julkaisupäivänsä

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Madmind Studion kauhuilupeli Agony on saanut julkaisupäivän. Pelkäämään päästään 29. toukokuuta PC:llä, PS4:llä ja Xbox Onella. Katso traileri alta. Maailma tarvitsee...

1
Selviytymiskauhu Agony on lykkääntynyt

Selviytymiskauhu Agony on lykkääntynyt

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Julkaisuun oli enää 10 päivää, mutta nyt kunnianhimoisen selviytymiskauhupeli Agonyn julkaisu on lykkääntynyt. Madmind Studiosin pelin oli määrä tulla ulos 30....



Ladataan seuraavaa sisältöä