Aliens: Dark Descent on ennen kaikkea jokseenkin hyvä idea. Mukana on Aliens-elokuvan toiminnallisempi puoli, ja sen ohella isometrinen taktinen näkökulma. Tällä tavalla näkee paremmin ympäristöä, mutta samalla se tekee vainoharhaiseksi, kun pelaaja johtaa joukkoaan alien-olioiden kansoittamassa ympäristössä. Ja välillä tilanteet muuttuvat selviytymiskelpoisesta todella huonoksi.
Kehittäjä Tindalos osasi tehdä edistynyttä, mutta samalla pelattavaa simulaatiota kahdella Battlefleet Gothic: Armada -pelillään. Tällä kertaa kyseessä on kuitenkin tiiviimpi ja pienemmän mittakaavan peli. Colonial Marines -joukkio on pulassa.
Aliens: Dark Descent on oma tarinansa sikäli, ettei siinä oteta kantaa aiempiin tapahtumiin. Suurikokoinen planeetta Lethea ympäröivä avaruusalus on alien-olioiden kansoittama. Siirtokuntien merijalkaväkeä kuljettava avaruusalus ammutaan alas, ja tekee pakkolaskun planeetalle. Pelaajan ohjauksessa ovat Mako Hayes ja Jonas Harper, jotka molemmat koettavat selvittää syytä kamalille tapahtumille. Se on sanottava, ettei tarina kerro mitään varsinaisesti uutta, mutta ei onneksi ole tyystin turhakaan. Pääkaksikon keskinäinen suhde toimii lähinnä lähtökohtana varsinaiselle toiminnalle. Pientä yritystä draamalle on, mutta mitään aidosti mielenkiintoista ei ole luvassa.
Ensimmäisten trailereiden perusteella tulossa olisi ollut vuoropohjaista ruutuihin jaettua pelaamista Xcomin malliin, mutta siitä ei ole alkuunkaan kyse. Aliens: Dark Descent on toimintapeli isometrisesta näkökulmasta, jossa pelaaja liikuttaa enimmillään viittä eri yksikköä asemasta asemaan. Ohjaaminen on paljon helpompaa hiirellä, eikä liikuttaminen ilmeisesti edes onnistu peliohjaimen analogitatilla tai näppäimistön WASD-napeilla. Liikkuessa voi valaista erilaisia suuntia joukon valaisimilla, asettaa automaattisia konekivääripesäkkeitä ("turretteja") tai tehdä muita strategisia valintoja. Pelihahmot myös ampuvat liikkuessaan.
Pelaaja on siis eräänlainen komentaja seuraten tapahtumia hieman kauempaa. On mahdollista käyttää hidastusta ketjuttaen eri toimintoja sarjaksi, mutta pääasiassa pelaaja antaa käskyjä varsinaisen ampumisen sijasta. Mahdollista on hitsata ovet kiinni väijytyksen estämiseksi, asettaa edellä mainittuja automaattisia konekivääripesäkkeitä tai ohjata pahiksia hyvään pullonkaulaan tuhottavaksi. Yksittäisille yksiköille voi antaa käskyjä, ja erilaisia vaihtoehtoja on erittäin runsaasti. Pohdittavaa on liikaakin varsinkin konsolipelaajille, sillä pelaaminen edellyttää nopeita ja tarkkoja käskyjä rivakassa tahdissa. Ja juuri tämän ohjaus tekee usein mahdottomaksi, ellei sitten pelaa hiirellä ja näppäimistöllä. Aloitin itse pelaamaan PC:llä peliohjaimella, mutta luovuin siitä nopeasti. Pelaaminen on kaikesta huolimatta jännittävää. Ja se on tärkeintä.
Aliens: Dark Descent ei siis ole Xcom, mutta sieltä se pääasiallinen innoitus on haettu. Pakkolaskun tehneelle avaruusalus Otagolle palataan tehtävien välillä, päivitetään varusteita, hoidetaan haavoittuneet ja katsotaan seuraavia tarjolla olevia tehtäviä. Yksiköiden menettäminen kirpaisee, sillä mukana on niin sanottu "permadeath", eli kuolleet pysyvät kuolleina.
Erilliset järjestelmät toimivat kyllä, ja ne toimivat riittävän hyvin yhteenkin, mutta sellainen räiskyvä esitystapa puuttuu. Kaikki tehtävät eivät ole yhtä kiinnostavia, ja graafinen esitys on vaatimaton. Varsinkin välivideoissa kasvoanimaatiot eivät välitä tilanteen vaatimaa tuskaa ja ahdistusta. Lisäksi se varsinainen kaava ei viihdytä tarpeeksi. Aluksi toiminta on toki jännittävää, mutta tehtävien seuratessa toistaan selkeä toiminnan kaava alkaa erottua.
Kaikesta huolimatta on annettava kiitosta Tindalokselle siitä, että mukana on hyviä ideoita ja hyvin toimivat pelimekaniikat. Aliens: Dark Descent on ennen kaikkea hyvä idea, ja mahdollinen jatko-osa tulee varmasti olemaan nyt saatua peliä optimoidumpi, ja tehtävävalikoima toivottavasti monipuolisempi.