Anno 1404: Venice

Kyseessä ei silti ole Paradox-henkinen, raskas vääntö. Anno 1404 on helppo sisäistää ja hauska pelata. Haastavissa skenaarioissa palloja on kuitenkin ilmassa melkoisen monta, eikä niistä selviä ilman kunnollista keskittymistä ja resurssirakenteiden hallintaa.

Anno 1404 on saksalaista tarkkuustyötä, ja sen grafiikat muistuttavatkin kyseisen maan tuottamista lautapeleistä. Selkeää, värikästä, sarjakuvamaista, ja kaikenkaikkiaan "mukavaa" kuvitusta, jossa pelataan avoimesti erilaisilla historiallisilla stereotyypeillä. Eräänlaista Asterix-historiaa siis.

Äänimaailma on toteutettu samassa hengessä. Taustamusiikki ajaa täysin asiansa, käymättä häiritseväksi, ja ääninäytteleleminen on useimmiten hauskaa kuultavaa. Kumpikaan näistä ei tule voittamaan erityisiä palkintoja, mutta on miellyttävää, tunnelmallista, ja sopii pelin puitteisiin hyvin.

Siinä missä edeltäneessä Anno 1701:ssä asioitiin Kiinan imperiumin parissa, käydään nyt ulkomaankauppaa Arabian sheikkien kanssa. Muslimiosapuoli ei jää vain kauppakumppaniksi, koska eteläisille saarille pystyy pistämään myös omat taatelifarminsa pystyyn. Edeltäneen osan trooppiset näkymät ovat siis nyt vaihtuneet aavikoiksi.

Anno 1404: Venice laajentaa alkuperäistä peliä kuudella ns. klassisella, sekä viidellätoista kauppiaiden syvempiin mielenliikkeisiin sukeltavalla skenaariolla. Rakkaus roihuaa ja kateellisuus sekoittuu kilpailuun, kun kauppiaat kisaavat vanhan ja vanhemman maailman rikkauksista, ja juonittelevat toistensa päiden menoksi.

Skenaariotulvan lisäksi tarjolla on 60 uutta esinettä, uusia rakennuksia ja uusia aluksia joihin niitä soveltaa, koriste-elementtejä kaupunkeihin, ja ehkä tärkeimpänä, uusia keinoja hallita suurempia kokonaisuuksia.

Venicessä kaikki on perus-Annoa suurempaa. Kartat ja saaret ovat laajempia, ja pelaajille annetaan runsaasti tilaa toteuttaa itseään skenaarioiden sisällä. Enää ei tarvitse tyytyä valmiiksi annettuihin, ilmeisiin valintoihin. Kokemus on jostain juonettoman hiekkalaatikkopelin ja tehtäväpainotteisen kampanjan välimaastosta. Tämä hybridi tekee varmasti monet pelin ystävistä onnellisiksi, joskin siinä on omat hankaluutensa.

Suuri kartta kutsuu kansoittamaan ja rakentelemaan suuria resurssiketjuja, mutta juoni muistuttelee aika ajoin itsestään, joskus vetäen maton jalkojen alta pahassa paikassa. Kartoista ei siis saa otettua irti koko niiden potentiaalia, joka on toki aina piikki perfektionistien lihassa.

Uusia tehtäviä myös vaivaa Annon helmasynti, joka on ajoittainen epäselkeys. Pelaajaa ei aina valisteta tehtävästä yksityiskohtaisesti, ja kellon raksuttaessa tämä joutuukin sitten tulkitsemaan tilanteen parhaansa mukaisesti, ja sormet ristissä toivomaan, että asia tuli nyt ymmärrettyä oikein. Tämä ei silti aina onnistu, ja edessä on skenaarion uudelleenlataus, jopa alusta asti jos tallentaminen pääsi aiemmin jäämään välistä.

Tämä on silti pieni rikka rokassa, koska jo alkujaankin hyvä pelikokemus vain paranee Venice-laajennuksen myötä. Kokonaisuutta on kaikin puolin hiottu pidemmälle, ja jos Anno 1404 jo löytyy hyllystä, ei ole mitään syytä jättää Veniceä välistä. Se olisi suorastaan tyhmää.

Suurien kuvioiden lisäksi Venice tarjoaa mikrotason huvia vakoojien noustessa toiveikkaan kauppiaan parhaiksi ystäviksi ja hirveimmiksi riesoiksi. Samalla kun omat naamarimiehet puuhastelevat tuhopolttojen ja kapinoiden merkeissä toisilla saarilla, saattaa omillekin rannoille ilmaantua naamiaisista karanneita herroja, jotka voivat pistää todella jämäköitä kapuloita rattaisiin. Toisen pelaajan saaria voi nyt myös ottaa hallintaansa poliittisilla keinoilla, ilman sotkuisia sotatoimia.

Uutta puuhaa siis riittää, eikä vanhakaan ole hävinnyt matkalle. Venicen moninpelimahdollisuudet varmistavat, ettei peliä tule poistettua kovalevyltä ennen kuin seuraava osa Anno-sarjaan joskus julkaistaan. Laatukamaa genren ystäville.