Anno 1800

Saksalainen Bluebyte ja sen monisatapäinen kehittäjäjoukkio näyttää viimein, miten AAA-tason kaupunginrakentelu synnytetään. Anno 1800 on loputtoman kaunis lukuisien saarien ja satojen kansalaisten kokoelma, joka nostaa pelityypin rimaa monella osa-alueella. Mekaniikat ovat tosin pitkälti entisellään, joten veteraanitkin pujahtavat pelin pariin sen suuremmitta ongelmitta.

Teollistumisen aikakauteen sijoittuva Anno 1800 sisältää kohtalaisen mittavan yksinpelikampanjan perinteisen hiekkalaatikko-osion lisäksi. Kampanja toimii samalla sekä johdatuksena pelin saloihin että itse maailmaan. Tarina vie köyhtyneen pelaajan siskoineen näiden isän hämäräperäistä kuolemaa käsittelevän tehtäväsarjan läpi. Isot kolmiulotteiset ääninäytellyt hahmot näyttävät hyviltä, mutta kuulostavat varsin kamalilta. Tästä kiitos kuuluu erityisesti dialogin loputtomalle kliseisyydelle ja puskateatteritason ylinäyttelylle. Parodiahorisontti paukahtaa niin komeasti, ettei tiedä onko efekti tarkoituksellinen vai ei.

Sama meininki jatkuu myös hiekkalaatikon puolella pelaajan asettuessa tietokoneen tai ihmisten ohjastamia valtakuntia vastaan, joiden toistuvat samojen vuorosanojen jankkaamiset käyvät nopeasti vanhaksi. Kun pelin muut osa-alueet on toteutettu niin tavattomalla taidokkuudella, tätä tarinapuolen kömpelyyttä on vaikea uskoa todeksi. Tekoäly noin muuten toimii varsin passiivisesti, ja jättää pelaajan rauhaan eri merirosvoja lukuun ottamatta. Edes liittolaiset eivät korvaansa lotkauta, vaikka kaverin kaljuunaa pistettäisiin palasiksi kymmenen metrin päässä.

Sarjan pääasiallisena pihvinä on aina ollut oman kaupungin vähittäinen rakentaminen tuppukylästä maailmanluokan metropoliksi asti. Teollistumisen aikakausi ei tästä poikkea pelaajan siirtyessä alun vähään tyytyvistä maajusseista korkealaatuisia ja monipuolisia tuotteita vaativiin artesaaneihin ja insinööreihin. Lukuisat erilaiset rakennusaineet, ruoat, luksustuotteet ja laivanrakennusosat vaativat jokainen oman tuotantoketjunsa. Edistyneimpiä varten eri raaka-aineita pitääkin rahdata kotisaarelle lukuisilta lähialueilta ja toisilta mantereilta asti samalla, kun tehtävät, kilpailijat, tutkimusretket ja tulipalojen sammuttelut pitävät pelaajan kiireisenä.

Pelin tahti onkin alussa hyvin erilainen loppupuoleen verrattuna. Rauhallinen puuhastelu muuttuu hiljalleen melkoiseksi paikasta toiseen pomppimiseksi pullonkauloja poistaessa ja tuotantoa optimoidessa. Käskyjä ei harmillisesti voi antaa tauko päällä eikä peli pysähdy edes tutkimusmatkojen koko ruudun peittävien tarinapätkien ja valintojen tekemistä varten. Onneksi erinomainen käyttöliittymä helpottaa tuotannollista taakkaa valtavasti. Asioiden organisointi ja priorisointi on parempi ottaa haltuun heti alusta asti. Perusraaka-aineiden katkokset palkitaan nopeasti mellakkoina ja palavina kaupungin taloina. Ensimmäistä kertaa pelaavien kannattaakin ehdottomasti laajentua hitaasti, jottei tule haukanneeksi enempää kuin pystyy tarkkailemaan.

Tuotantoketjuihin perustuva käyttöliittymä auttaa merkittävästi eri tavaroiden valmistuksessa. Jos haluaa tuottaa vaikkapa terästä, kaikki sitä varten vaadittavat tuotantolaitokset löytyvät yhdestä ja samasta ikkunasta. Toinen älynväläys on pelin muokattava käyttöliittymän osa, jossa eniten käytettyjä rakennuksia voi asettaa pikavalintoihin. Kolmas on erityinen suunnittelutila, jossa kokonaisia kaupunginosia ja tuotantoketjuja voi suunnitella valmiiksi ilman raaka-aineita. Näitä "haamutaloja" voi sitten rakentaa sitä mukaa, kun resursseja kerääntyy. Tarpeellisen kootun informaation löytäminen sen sijaan jättää toivomisen varaa. Jonkinlainen yhteenveto ja tuotantotrendien käppyrät olisivat enemmän kuin paikallaan tulevien ongelmien ennustamista ja välttämistä ajatellen. Työttömyys ei muuten ole pelissä ongelma, päinvastoin. Pelkkä talo asujineen tuottaa tilille pätäkkää, vaikka henkilö ei olisi töissä missään. Tämä on varsin erikoinen ratkaisu peliin, joka käsittelee valtavaa teollistumisen aikaansaamaa murrosta työmarkkinoilla koneiden vallatessa perinteiset käsityöalat. Asian mallintaminen tämän tason pelissä olisi ollut erittäin mielenkiintoista nähdä.

Kuten kuvista näkyy, pelimarkkinoilta ei juuri löydy Annon 1800:n voittanutta, mitä rakentelupelien ulkoasuun tulee. Pienen kylän muuntuminen satapäisiä joukkoja majoittavaksi teollisuuden savupiippujen täyttämäksi suurkaupungiksi on häkellyttävä. Jokainen pikkutarkasti mallinnettu rakennus on täynnä elämää, ihmisiä ja liikettä. Vehnäpellot liikkuvat tuulen mukana lähes hypnoottisesti ja teollisuusalueen ilman täyttävät sankat savupilvet tuntuvat aidosti huolestuttavilta. Uudessa maailmassa eurooppalainen rakennustyyli vaihtuu kolonialistiseen eteläamerikkalaiseen tyyliin palmuineen päivineen kuin muistuttamaan entisten suurvaltojen ruman imperialistisesta menneisyydestä. Klassisesti pauhaava musiikkiraita on vaikuttava, joskin lyhyt. Kuvankaappaukset eivät riitä täysin kuvailemaan, millaisen vaikutuksen tämä tekee yhdistettynä itse pelissä.

Anno 1800 on loistelias peli ja esimerkki siitä, mitä kokenut suuri studio saa aikaan suosikkilajityypissään. Se on loputtoman kaunis ja täynnä tilaisuuksia parantaa tuhatta erilaista ketjua, aluetta ja kohdetta eri saarilla. Tarinan pöhköt hahmot kuuluvat sen sijaan kakkosluokan kaliiberin peliin, ja aktiivisesti ärsyttävät yksinpelikampanjaa tehtäessä. Tämänhetkisestä versiosta löytyvässä moninpelissä jokainen pelaaja ohjastaa omaa kansakuntaansa, mutta tulevan päivityksen on luvattu lisäävän erittäin mielenkiintoisen tilan, jossa kaveriporukka voi jakaa tehtävät yhden ja saman valtion sisällä. Se kuulostaa houkuttelevalta lisältä peliin, joka vaatii loppupuolella melkoista tarkkaavaisuutta ja järjestelmällisyyttä suuren imperiumin kymmenissä yhtäaikaisissa tehtävissä.