Ensimmäiset hetken Biowaren Anthemin kanssa ovat huumaavat. Vaikuttavat vertikaaliset maisemat, kiiltävät Javelin-asut, näyttävät räjähdykset ja niiden läpi lentäminen tuntuvat mahtavilta. Pölyn laskeuduttua pelaajalle paljastuu kulisseilta tuntuva ontto maailma.
Anthem oli monelle alkuvuoden yksi odotetuimpia pelejä. Bioware otti hypyn tuntemattomaan siirtyessään vahvoista yksinpeleistä "loputtomasti" pelattavan moninpelin puolelle. Lopputulos ei kuitenkaan ole niin ongelmaton kuin ammattitaitoiselta studiolta olisi toivonut, ja se on todella sääli todeta. Aiemmin vahvuutena toiminut tarinankerronta luomisvoimasta ja sen hallinnasta taistelemisesta, saarroksiin joutuneista ihmiskaupungeista ja kohtaloista ei tahdo toimia oikein millään tasolla. Pääjuonen pidemmissä kohtauksissa studion osaaminen näkyy parhaiten: monet hahmoista ovat samaistuttavia, persoonallisia, hyvin kirjoitettuja ja muistettavia ensimmäisestä kohtaamisesta alkaen. Pelaajan oma mies- tai naispilotti on perinteinen viisasteleva hyvyyden symboli, joka "yrittää tulla toimeen" vaikeassa tilanteessa.
Pelaajan ja lukuisten sivuhahmojen välinen dialogi on hyvin kirjoitettu, mutta kamalasti rytmitetty. Kun hetki sitten olet viilettänyt viidakkojärven pintaa sata lasissa paiskoen tulipalloa vihollisen naamalle, kymmenen peräkkäisen pikkudialogin läpikäynti tukikohtana toimivassa Fort Tarsiksessa pysäyttää pelin liikevoiman kuin seinään. Lisäongelmia tulee vielä kavereiden kanssa pelaamisen kautta osan ollessa jo pidemmällä tarinassa ja toisten skipatessa joka ikisen keskustelun. Yritä siinä nyt sitten omaksua maailman pieniä tarinoita ja nyansseja. Tarina on hyvä esimerkki siitä, miten Anthem yrittää miellyttää yhtä aikaa kahta hyvin erilaista maailmaa, ja minkä takia pelin identiteetti poukkoilee pahasti niiden välillä tyydyttämättä kumpaakaan. Moninpeliräiskintään dialogia on liian paljon ja juonivetoiseen yksinpeliin liian vähän, eikä siihen liity riittävästi mielekkäitä valintoja tai mahdollisuutta vaikuttaa ympäröivään todellisuuteen.
Toimintapuolella pärjätään paremmin, mutta törmätään nopeasti tämän pelityypin helmasynteihin eli toistoon ja sen määrään. Ensikosketus Anthemin taisteluun ja maailmassa liikkumiseen on vaikuttava. Neljä eri Javelin-pukua näyttävät, liikkuvat ja taistelevat selkeästi eri tavoin. Ranger on lähimpänä Mass Effecteistä tuttua tulitaisteluun ja räjähteisiin panostavaa hahmoa myös ulkoasunsa puolesta. Interceptor on vikkelä kuin viitapiru, muttei kestä kovin montaa kranaattia suoraan naamaan. Colossus on porukan tankki ja erinomainen sekä ottamaan että jakamaan vahinkoa pelin järeimmillä torrakoilla. Storm on kuin maailman vihaisin sääpallo, joka jakaa niin salamaa, jäätä kuin tultakin leijuessaan taistelukentän yläpuolella. Jokaisella Javelinilla voi olla kerrallaan kaksi asetta ja kolme kykyä käytössä, ja niiden vaihtamiseksi pitää tehdä reissu Fort Tarsikseen. Etenkin kykyjä vaihtamalla toimintaan voi saada mukavasti maustetta niin, että varsin pientä vihollisvalikoimaa vastaan tunnista toiseen mättäminen ei käy ihan heti pitkästyttämään. Lentäminen ja leijuminen tuovat oman vertikaalisen osansa taisteluihin etenkin vikkelämpien hahmojen kohdalla. Pukuja voi muokata todella monipuolisesti ainakin värien sekä pintamateriaalien osalta, ja omasta avatarista voikin tehdä näyttävästi kiiltävän teräshaarniskan tai muovista vesipyssyä jäljittelevän kammotuksen.
<newpage>
Eri Javelinien välillä voi vaihdella myös vapaasti tehtävien ulkopuolella, eikä yhtä "hahmoluokkaa" tarvitse kehittää erikseen ykköstasolta alkaen, jos aloituspuku alkaa kyllästyttämään. Pelin parasta osuutta ovat Stronghold-tehtävät (joita on liian vähän), joissa peli vaikeutuu edes hieman ennen Grandmaster-vaikeustason aukeamista. Nämä juonivetoiset ja haastavia taisteluita sisältävät pitkähköt tehtävät testaavat pelaajien kykyä toimia yhdessä ja hyödyntää pelin kombojärjestelmää, jossa yhdellä kyvyllä viholliset voi "alustaa" ottamaan todella kovan iskun vastaan. Hilpeimmillään tämä tarkoittaa ison vihollisryppään jäädyttämistä Stormilla, jonka jälkeen Kolossi rakettiloikkaa porukan keskelle ja hajottaa öttiäiset sirpaleiksi yhdellä iskulla. Peruspelaamisessa kommunikoinnille on harmillisen vähän tarvetta ja kanssapelaajat tuntuvat lähinnä ylimääräisiltä aseilta.
Pelin progression ongelmat käyvät ilmi tason kymmenen paikkeilla. Viholliset ja tehtävätyypit eivät sen jälkeen juuri vaihdu ja tilalle heitetään tämäntyyppisistä peleistä tutut keinot osumapistemäärien ja aseiden tekemän vahingon skaalaamisessa. Kovemmat viholliset kestävät enemmän osumaa ja pelaajan aseet sekä kyvyt tekevät enemmän vahinkoa, joten tasapaino säilyy koko ajan puuduttavan samanlaisena. Vasta aivan loppupuolella tasokatossa (30 tällä hetkellä) saatavat Masterwork- ja Legendary -tason aseet tuovat vaihtelua puuduttavaan rojuun, sillä niistä löytyy myös uniikkeja ominaisuuksia kuten parantavia kranaatteja ja niin edelleen. Tätä ennen joutuu kahlaamaan kymmenien tai satojen liki identtisten rynnäkkökiväärien ja pistoolien läpi. Futuristisessa lentelyräiskinnässä olisi toivonut näkevänsä paljon mielikuvituksellisempaa arsenaalia.
Testattu PC-versio oli kaikkea muuta kuin ongelmaton etenkin äskettäin ilmestynyttä päivitystä ennen. Se kaatuilee edelleen, muttei yhtä paljon kuin aiemmin. Latausajat ovat onneksi myös parantuneet etenkin SSD-levylle asennettuna ja ovat selkeästi nopeammat kuin konsoliversiossa. Äänipuolella ongelmia ei ole saatu liiskattua ja osa joutuneekin ajoittain käynnistämään pelin uudelleen ääniefektien ja musiikkien kadottua tyystin. Käyttöliittymä on lisäksi tehty selkeästi konsoleita ajatellen ja hiiri tuntuu tarpeettoman kömpelöltä. Lentely on onneksi parantunut beta-vaiheen jälkeen merkittävästi. Peli toimii nyt päivityksen jälkeen vakaammin, mutta yhteysongelmia siinä esiintyy edelleen. Jos tehtävään arpoutuu heikolla nettiyhteydellä varustettuja jäseniä, kannattaa varautua selittämättömiin kuolemiin ja perässä laahaavaan vahingon merkkaukseen. Mikromaksut ovat toistaiseksi vähäisessä osassa, mutta edelleen rasittavia nähdä täyshintaisessa pelissä edes kosmeettisessa muodossa.
Anthemin kohdalla on pakko kysyä, oliko se peli jonka Bioware halusi oikeasti tehdä ja jos osasi, loppuiko osaaminen tai aika kesken? Sisältöä on vihollisten, tehtävätyyppien ja tarinan osalta tällä hetkellä kovin vähän. Studion vahvuudet paistavat ajoittain läpi hyvien ja mielenkiintoisten keskustelujen sekä ulkoasun kautta, mutta kumpikaan ei riitä estämään tunnetta pohjimmiltaan ontosta maailmasta. Progressio pelin keskivaiheilla on täysin hukassa eikä rytmitys juonen, maailmanrakennuksen ja toiminnan välillä toimi kuin harvoin. Olisi ollut todella mielenkiintoista nähdä peli ilman Pelit palveluna -liikemallia, jossa julkaisijan tavoitteena on pitää mahdollisimman monta koukussa yhteen ja samaan peliin mahdollisimman pitkään. Lisäsisältöä bugikorjauksineen tulee varmasti tulevaisuudessa lisää, mutta juuri tällä hetkellä pelistä on vaikea repiä lukuisia kymmeniä tunteja laatuaikaa irti. Se on eittämättä todella näyttävä, ajoittain huikaiseva ja joskus yllättäväkin kokemus, mutta vielä kaukana sen todellisesta potentiaalista. Toivottavasti Bioware saa riittävästi aikaa ja resursseja asioiden paikkaamiseen, sillä muuten tämä lento lässähtää alkukuoppiinsa.
Testattu Jimm's Gamer Gold 1070 V3 -pelitietokoneella. Jimm'sin Gamer-sarjan tehomasiinat ja paljon muuta löydät osoitteesta https://www.jimms.fi