BattleTech

Vuoropohjaista Battletech-peliä on odotettu kuin Saturnuksen kuuta nousevaa. Peli on nyt viimein täällä, ja se alfa-iskee suoraan vuoropohjaisen taktiikkapelin ytimeen. Harebrained Schemesin Battletech ei ole täydellinen, mutta se sisältää silti sen addiktiivisen "vielä pari minuuttia" -fiiliksen. Siitä kiitos kuuluu ennen kaikkea sekä mielenkiintoiselle palkkasoturielämän mallintamiselle että pätevälle taistelulle.

Kevyempää ja vapaampaa kampanjaa odottavalle Battletechin pätevä juonikuvio tulee yllätyksenä. Pelaaja aloittaa piestynä ja maanpakoon joutuneena entisenä kuningassuvun henkivartijana, joka joutuu etsimään uuden elämän palkkasoturien joukosta. Soturin - ja myöhemmin joukkion - ulkoasua voi tuunata mieleisekseen kohtalaisen suuresta valikoimasta, joten molemmille voi antaa hieman persoonallisuutta. Pelin perusmekaniikkojen opettelu prologin kautta tapahtuu varsin hitaasti, mutta peli aukeaa suuremmaksi kampanjaksi pian sen jälkeen vapaamman matkustelun ja tehtävien valintojen osalta. Kuninkaallisen kähyn lisäksi myös oman Mechwarrior-jengin päivittäisiä tarpeita tulee hoidettua emäalusta parantamalla ja satunnaisia päätöksiä tekemällä. Kyseessä ei ole mikään täydellinen RPG-elämys, mutta Harebrainedin kokemus Shadowrun -pelien parissa näkyy mukavasti. Ne auttavat samalla muistuttamaan ihmiselementistä kymmentonnisten metallihirviöiden sydämenä. Suomalaisittain hauskana yksityiskohtana poppoon pääinsinöörin nimeksi on valikoitunut Yang Virtanen.

Palkkasoturin elämä on vahvasti läsnä pelin manageriosuudessa. Jokainen SRM-ohjuspatterin osuma sattuu niin mechiin kuin lompakkoonkin, ja jokainen palkattu uusi kasvo tai kunnostettu robotti rokottaa aina melkein finaalissa olevaa C-Bills-saldoa. Onnistunutkin tehtävä voi päättyä tilinauhan puolesta punaiselle, jos nelihenkinen poppoo saapuu kotipesään irti ammutuin raajoin ja hajonnein aseistuksin. Sama pätee hieman käänteisenä vastustajiin. Jos kukkulan takaa lyllertää houkuttelevan näköinen ja aseistusta pullisteleva robo, sen molemmat jalat tai pilotin ampuminen jättää tehtävän jälkeen enemmän kotiin vietävää. Riskin ja palkkion tasapainottelu onkin jatkuvasti läsnä.

Monipuolisesta taloudenpidosta huolimatta Battletechin pääpointti on sen vuoropohjaisessa ja taktisessa taistelussa. Peli on varsin helppo oppia, mutta sen lukuisten eri järjestelmien optimaalinen käyttö vaatii enemmän aikaa ja pohdiskelua. Käyttöliittymä on onneksi selkeä ja suoraviivainen, ja tarjoaa aina tarpeen tullen lisää infoa vaikkapa vastustajan Shadow Hawkin aseistuksen sijoittelusta. Tarkkaan selostukseen menemättä taistelut ovat ennen kaikkea omien vahvuuksien käyttämistä toisen heikkouksia vastaan vaihtelevissa ympäristöissä. Nopeat mechit on tehty paperimassasta, mutta saavat liikkua ensin, vipeltävät vimmattua vauhtia rakettikengillä tai ilman sekä onnistuvat usein väistämään ison osan kohti tulevasta murkulasta. Erikoistuneemmat botit voivat toimia ohjuslavetteina kevyempien maalaamia kohteita vastaan ja kaikkein massiivisimmat sekä ottavat että antavat osumaa niin että korttelit lakoavat.

Jos peruspaketti ei toimi, jokaista voi muokata mielin määrin tehtävien välillä aina yksittäisten raajojen panssaroinnin paksuuteen asti. Osumien suunnalla ja kohteella on valtava merkitys, joten sivusta ja takaa iskeminen palkitaan. Riittävän monta kutia samaan paikkaan irrottaa raajoja, räjäyttää ammusvarastoja ja niin edelleen. Lämmöntuotto ja hiipuvat ammusvarat varmistavat, että kaiken laukaisevaa alfaiskua ei kannata käyttää aivan joka kerta, ellei halua hätäpysäyttää mechiään keskelle taistelukenttää. Eri järjestelmissä on varsin paljon opeteltavaa, mutta lempeästi nouseva vaikeustaso antaa tilaa kokeilulle. Varoituksen sana tosin pelin "vaikeustasomittarista": se pitää vain ajoittain paikkansa. Kakkostason juonitehtävä ylivoimaista lukumäärää vastaan voi tuntua lähes mahdottomalta, vaikka "yhtä vaikean" setin on vetänyt juuri sitä ennen läpi ilman ongelman häivää.

Battletech on varsin kiva, joskaan ei päätä räjäyttävän kaunis katsella. Pitkän matkan ohjusten savujuovat ja pimeyden tai hiekkamyrskyn kaltaiset efektit ovat näyttäviä, mutta pääsääntöisesti mennään aina selkeyden ehdoilla. Kamera hyppää välillä masiinoiden olkapään taakse "näyttävämpään" kuvakulmaan, mutta hidastaa pelaamista. Kamera-asetuksia voi onneksi säätää erittäin monipuolisesti. Pienenä mutta jatkuvana ärsytyksenä toiminnan ja efektin välillä on usein noin sekunnin mittainen tauko esimerkiksi ammuksen osumisen ja rekisteröinnin tai eri mechien vuorojen välillä. Tämän seurauksena isommat väännöt tuntuvat tarpeettoman tahmaisilta, kun liikkuvia osia voi vastapuolella olla parikin kymmentä. Pelin ydin toimiikin ehdottomasti parhaiten 4 vs. 4 -matseissa, joissa käveleviin tankkeihin sullotut gladiaattorit voivat taistella puhtaasti toisiaan vastaan. Ruudunpäivitys kyykkäsi ikävästi etenkin Nvidian uusimpia ajureita odotellessa. Tämän näköisen pelin pitäisi pyöriä 60 ruutua sekunnissa arviolaitteella, mutta ilman muutamaa päivitystä Battletech ei siihen vielä pysty.

Vuoropohjaista Battletechia on saatu odottaa oudon pitkään, kun ottaa sen syntyperän huomioon, mutta onneksi lopputulos on hyvä. Palkkasoturin elämä, valinnat ja managerointipuoli on hyvin hanskattu eikä vuoropohjaisesta taistelusta ole muutamaa pientä yksityiskohtaa lukuun ottamatta muuta kuin hyvää sanottavaa. Kampanja on yllättävän monipuolinen, ja pitää pelaamisen motivaatiota mukavasti yllä. Pienen päivittelyn jälkeen tämä XCOMin ja robottien yhteenliittymä noussee vielä pykälän nykyversiota pätevämmäksi.