Skip to main content
Arviot The Golf Club 2019

The Golf Club 2019

The Golf Club on kuitannut itselleen tärkeän PGA Tour -lisenssin.
GR Staff 7 syyskuun 2018

<newpage>

HB Studios on yhteistyössä 2K Sportsin kanssa julkaissut kolmannen pelin varsin toimivaan golfailusarjaan. The Golf Club 2019 sisältää tällä kertaa myös PGA Tour -lisenssin. Painopiste on tiukasti golfaamisen simuloimisessa.

Edellinen The Golf Club julkaistiin vuosi sitten, mutta siinä ajassa tekijät ovat onnistuneet työstämään melkoisen paljon peliään paremmaksi. Lisenssin ansiosta mukana on nyt kuusi virallista TPC-kenttää, ja lisää on mahdollisesti tulossa.

Valitettavasti mukana ei ole oikeita PGA- tai LPGA-pelaajia. HB Studios on keskittynyt kuuden virallinen TPC-kentän ohella ennen kaikkea uratilaan, ja edelleen on mahdollista luoda se oma golfaajansa. Lisäksi kokonaiset pelaajalistat voi muokata mieleisekseen itse, mutta harmillisesti näitä tuotoksia ei voi jakaa verkossa muiden kanssa. Moinen kun olisi mahdollistanut sellaisen listan tekemisen fanien voimin, jossa ovat mukana kaikki oikeat ammattilaispelaajat.

Uusittu uratila antaa paljon mahdollisuuksia nautiskella The Golf Clubista yksin. Aiempien pelien painopiste oli selvästi moninpelissä, mutta nyt fokus on verkosta irrallaan. Aluksi koetetaan saada kelpoisuus web.com touriin Q-Schoolin finaaleissa Arizonan TPC Scottsdalessa, ja sitten edetä hiljalleen kohti PGA Touria. Sarjan veteraaneille edes hard modella pelaaminen ei tuota suuria pulmia, mutta omaa pelaamistaan voi helpottaa monin eri tavoin niin halutessaan. Mukana on viiden eri vaikeustason ohella myös oppitunteja eri toiminnoista. Näin ollen jokaiselle löytyy se oma nautittava haastetaso.

Niin ikään omaa golfariaan voi muokata varsin vapaasti. Varusteita ja asusteita on tarjolla enemmän kuin aiemmin, joten omasta pelaajastaan voi muokata haluamansa. Ruumiinrakenteen puolesta valittavana on kuitenkin vain hyväkuntoisia vaihtoehtoja, joten selvästi runsasmuotoisen pelaajan luominen ei onnistu.

Sponsorit ovat uutta tämän vuoden versiossa, ja uran edetessä palkitaan aina uusilla sponsorisopimuksilla. Sponsoreita on kaikkiaan viisi erilaista, joista jokaisessa on neljä eri tasoa. Tasolta toiselle edetään täyttämällä tarvittavia vaatimuksia, kuten majorin voittamista, eaglen tekemistä ja niin edelleen. Osoitukseksi uudesta sponsorista saa käyttöönsä valikoiman hattuja, kenkiä ja muita asusteita. Tällainen tuo mukavan lisäsäväyksen uratilaan, jossa noin yleensä vain pelataan ja voitetaan turnauksia.

Yksi aiempien The Golf Club -pelien ongelma on ollut hankaluus lyödä palloa karheikolla. HB Studios on nyt onneksi tuunannut tätä puolta, ja ehkä jopa hieman liikaakin. Nyt karheikolta pääsee pois melkein täysin vaivattomasti. Toinen havaittu ongelma on, ettei pallo pysähdy viheriöllä niin nopeasti ja napakasti kuin sen odottaisi tekevän. Tämä aiheuttaa ongelmia varsinkin silloin, kun haluaa lähestyä reikää hallitusti. Oletettavasti tätä ominaisuuta korjataan tulevaisuuden päivityksissä.

Svingi ja pallon käyttäytyminen on pääpiirteittäin samanlaista kuin aiemmissa versioissa, mutta joitakin muutoksia on tehty. Jo aiemmin mainitun karheikkohelpotuksen lisäksi on toisaalta pelaamista vaikeutettu. Nyt on hankalampaa tehdä onnistunut lyönti, jos pelaaja seisoo pallon ylä- tai alapuolella alkuasennossaan.

The Golf Club 2019 näyttää ja kuulostaa upealta. Testasin peliä sekä PS4 Pro'lla ja Xbox One X:llä. Odotetusti Xbox One X on vaikuttavamman näköinen, mutta ero ei ole suuren suuri. Pallon lyöminen, eläinten äänet tai vaikka pallon veteen pulahtaminen kuulostavat kaikki varsin aidoilta.

Harmillisesti katsojat eivät ole yhtä hyvin mallinnettuja. Yleisö on omiaan nostattamaan tunnelmaa, mutta samaan aikaan kansa on hyvinkin staattista eikä reagoi lainkaan siihen, miten peli kulkee. Pallon voi myös lyödä suoraan yleisön läpi, joka rikkoo pahasti immersiota. Yleisö hurraa onnistuneelle lyönnille, vaikkei sitä kansan ilmeistä huomaakaan. Erilaisia liikeanimaatioita saisi olla selvästi enemmän.

Omien kenttien luominen on ollut keskeinen osuus HB Studiosin golfailuissa, eikä tämän vuoden versio ole poikkeus. Virallisten ohella tarjolla on tuhansittain pelaajien tekemiä kenttiä, joiden rakentelu onkin aiempia vuosia helpompaa. Erilaisia työkaluja on runsaasti, ja niiden avulla pääsee hiomaan oman kenttänsä varsin yksityiskohtaisesti. Käyttöliittymä on optimoitu pitkälti peliohjaimella käytettäväksi.

The Golf Club 2019 on pakko-ostos jokaiselle kolopalloilun fanille. Vielä hieman lisää hiomista, ja sarjalla on ainesta kohota täydelliseksi golf-simulaatioksi. Ainesta ainakin on.

9
Erinomainen / 10 · Gamereactor Suomi
Plussat Uusittu uratila, grafiikka, äänimaailma, kenttäeditori, vaihtoehdot vaikeustason säätämiseen
Miinukset Pienet puutteet pallon fysiikassa, staattinen yleisö
Verkoston arvosana Keskiarvo 2 Gamereactor-julkaisusta
7,5 vaihteluväli 6–9
Gamereactor Sverige 6
Gamereactor Suomi 9
Editorial Team Articles published under the Gamereactor byline are the work of the site's editorial team, covering news, releases and the wider industry across Gamereactor's European editions.
Koko profiili Gamereactorin kirjoittaja vuodesta 1998 · 887 julkaistua artikkelia
9
Erinomainen Verkoston arvosana 2 julkaisun kesken
Pelin tiedot
Kehittäjä HB Studios
Julkaisija 2K Sports
Julkaisupäivä 28 elokuun 2018
Pelityyppi Sports
Alustat
PS4 Xbox One PC
Miksi luottaa Gamereactoriin
23 Julkaisua Jokaisella oma toimitus ja omat arvosanat.
1998 Julkaissut vuodesta Riippumattomassa omistuksessa koko ajan.
100% Omakohtaista Kirjoitettu pelin parissa vietetystä ajasta, ei koskaan lehdistömateriaalista.
1–10 Verkoston arvosana Jokaisen julkaisun arvosana, keskiarvona ja näkyvissä.