Assassin's Creed

Kukaan ei näe minua. Vedän veitseni esiin. Se kimmeltää hetken, kunnes terä viiltää uhrini kaulavaltimon poikki. Hän vajoaa hitaasti käsiini. Katumuksen häivähdys käy mielessäni. Miksi juuri hänen piti kuolla? Miksei ennemmin joku muu kymmenistä korruptoituneista kauppamiehistä? En tiedä vastausta kysymyksiini, mutta salamurhaajalle tämä on vain yksi toimenanto muiden joukossa. Mahdollisuus näyttää, että olen oikeutetusti assassiinien täysivaltainen jäsen.

Ikuisuudelta tuntuneen odotuksen jälkeen Ubisoftin kunnianhimoinen toimintaseikkailu on viimein valmis. En aio paljastaa salaisuutta, joka paljastuu noin kolmen minuutin pelaamisen jälkeen. Salaisuutta, joka luo perustan koko pelille. Kuten varmaankin tiedät, Assassin's Creedissa on kyse jostain suuremmasta kuin keskiaikaisesta salamurhaamisesta ja katoilla hyppimisestä. Tyydyn paljastamaan, että päähenkilö Altaïr päätyy assassiinien veljeskuntaan, jossa hänen on osoitettava kykynsä saadakseen käyttöönsä kaikki salamurhaajan aseet ja apuvälineet.

Assassin's Creed sekoittaa Hitmanin toiminnan Crackdownin vapauteen ja Splinter Cellin hiippailuun. Pelin suuria kaupunkeja tutkiessaan huomaa välittömästi, miten paljon vaivaa yksityiskohtien hiomiseksi on nähty. Kaikki tuntuu eläväiseltä, vaihtelevalta ja majesteettiselta. Ensimmäisen puolen tunnin ajan pelaaja on haltioissaan mahdollisuuksien paljoudesta.

Kaikeksi onneksi peli auttaa pelaajaa alkuun. Kavuttuani erään korkean rakennuksen katolle karttanäytölleni ilmestyy kaksi uutta tehtävää. Yksi kuvake näyttää, että torilla on meneillään salakuunneltava keskustelu, kun taas toinen ilmaisee mahdollisuuden taskuvarastella. Valitsen jälkimmäisen ja seuraan autuaan tietämätöntä uhriani torien ja kujien halki. Hän ei huomaa mitään, kun vedän vaivihkaa hänen takataskustaan asiakirjan. Olen askeleen lähempänä toimeksiannon loppua. Siirryn penkin alle salakuuntelemaan keskustelua. Seuraan toista miehistä ja puristan hänestä loputkin tiedot. Tämän jälkeen suuntaan veljeskunnan piilopaikkaan ja anon todisteineni lupaa suorittaa seuraava murha.

Ennen jokaista Assassin's Creedin salamurhaa täytyy suorittaa edellisen kaltainen valmisteluvaihe. Munkkia auttamalla voi hyödyntää hänen ystävyyttään päästäkseen vartijoiden ohi. Kiitollisuudenvelkainen kaupunkilainen saattaa puolestaan kampata pelaajaa jahtaavat vartijat. On kannattavaa hankkia kaupunkilaiset puolelleen ennen lopullista murhaa, koska se helpottaa pakenemista murhan jälkeen.

Jos ei tutki kaupunkia etsien hyviä piilopaikkoja ja hanki kaupunkilaisia puolelleen, voi Assassin's Creed vaikuttaa hyvin yksinkertaiselta tapa-ja-pakene-henkiseltä peliltä. Peliä ei ole kuitenkaan tarkoitettu pelattavaksi näin, aivan kuten Hitman-peleissäkään ei ole tarkoitus juoksennella ympäriinsä pyssyt laulaen.

Altaïr on elementissään kaupungeissa. Hän pystyy kiipeämään lähes kaikkialle, ja pelin kontrollit tekevät kapuamisesta luonnollisen tuntuista. Päälle, käsille ja jaloille on määritetty omat nappinsa, ja jopa taisteleminen on intuitiivista. Miekalla pitää torjua vartijoiden iskut ja vastata hyvin ajoitetulla vastaiskulla. Vapaalla kädellään voi jopa pyöritellä vihollisia. Taistelut voivat kuitenkin ajoittain uuvuttaa, ja salamurhaajalle avoin nahistelu on aina viimeinen vaihtoehto.

Visuaalisesti ei voi kuin ihastella Ubisoftin luoman maailman kauneutta. Valitettavasti ruudunpäivitys ei ole kuitenkaan täysin vakaata, erityisesti hevosen selässä, mutta muuten Assassin's Creedin ulkoasu vakuuttaa. Yksityiskohtien määrä on huima, ja tarkkaan katsomalla voi miltei erottaa Altaïrin aseiden kaiverrukset. Äänimaailma on kunnianhimoinen ja hyvin tehty, mutta jäin kaipaamaan kantavaa teemaa kaupungin tutkiskelun lomaan. Nyt kanojen kaakatus, basaarien melu ja ihmismassan puheensorina täyttää koko äänenkuvan.

Assassin's Creed tarjoaa kärsivälliselle ja uutta janoavalle pelaajalle hetkiä, joiden veroisia löytyy harvasta pelistä. Ainakin, jos et vaivaannu muutamasta ärsyttävästä asiasta. Ei ehkä ajaton klassikko, mutta joka tapauksessa pelikokemus, jota ei kannata jättää väliin.