Assassin's Creed -sarja on kärsinyt valtavasta pöhöstä. Jokainen pääsarjan peli on tarjonnut enemmän ja suurempaa, ja Unityn tapauksessa lopputulos oli hieman sekava buffetti, joka ei kuitenkaan onnistunut hurmaamaan kuin virtuaalisella Pariisillaan. Erilaiset oheispelit ovat vetäneet omaa linjaansa, mutta nämä eivät ole tehneet vaikutusta vuonna 2011 julkaistun Assassin's Creed: Recollection -korttipelin jälkeen. Tähän näyttää nyt kuitenkin tulleen muutos.
Assassin's Creed Chronicles: China kertoo aikakautensa viimeisestä kiinalaisesta salamurhaajasta, Shao Junista. Ming-dynastia on hajonnut, ja temppeliritarit ovat iskeneet kyntensä Kiinan hallintokoneistoon, joten Shaon tehtäväksi jää kostaa kaatuneet veljensä ja potkia ritarit pois idästä.
Pelistä nousee ensimmäisenä esiin sen lumoava visuaalinen tyyli. ACCC jäljittelee itämaista taidetta, ja sen maisemat ovat kirjaimellisesti maalauksellisia. Taisteluissa miekaniskut maalaavat kaaria ilmaan ja veri suorastaan räjähtää ruudulle. Hahmoanimaatio on pääosin sulavaa, ja myös välianimaatiot ovat ilo silmälle. Tässä saattaa olla yksi tämän vuoden näteimmistä peleistä.
ACCC on vahvasti sukua vanhoille Prince of Persia -peleille sekä uudemmista julkaisuista Mark of the Ninjalle. Shao seikkailee 2.5-ulotteisessa tasoloikkamaailmassa, jossa hiiviskellään, taistellaan sekä ratkaistaan välillä keveitä pulmia. Painotus on kuitenkin hiiviskelyssä, ja taistelu on lähinnä viimeinen vaihtoehto tai masokistin valinta, koska se on erittäin haastavaa, etenkin jos ruudulla on useampia vastustajia.
2.5-ulotteisuus oli jossain vaiheessa kuuma markkinointitermi, mutta ACCC todella lunastaa sen koko potentiaalin. Kentissä liikutaan pääosin sivuttaissuunnassa, mutta ajoittain pelaajalle tarjotaan tilaisuus siirtyä toiselle syvyystasolle, joita voi olla kolme tai neljäkin. Samaten rakennuksen seinää kiivetessään voi kiepauttaa itsensä kulman ympäri, jolloin koko näkökulma muuttuu. Kokonaisuus myös säilyy suurimmaksi osaksi hallittavana. Samoja mekaniikkoja on nähty ennenkin, mutta ACCC:n maailma tuntuu todella yhtenäiseltä. Parasta on kun taustaelementiksi luultu rakennus paljastuukin pelattavaksi alueeksi, ja siellä vaeltelevat vartijat näkyvät kauempaakin. Monissa vastaavissa peleissä alueet eristetään toisistaan helppouden ja prosessoritehon säästämisen vuoksi, mutta Climax Studios ei onneksi ole mennyt siitä mistä aita on matalin.
Chronicles: China on miellyttävän jouhevaa pelattavaa. Shao reagoi suurimman osan ajasta hyvin ohjaukseen, mutta on tiettyjä siirtymiä, jotka saavat tämänkin tahmaamaan. Esimerkiksi ruumiiden poimiminen voi olla tiukassa tilanteessa kuumottavaa, koska siihen liittyvä viive saa pelaajan helposti lyömään nappia kahdesti, jolloin Shao tiputtaakin raadon takaisin maahan sen ensin poimittuaan. Vaikka käyttöliittymä ei siis ole täydellinen, aiheuttaa se vain harvakseltaan harmaita hiuksia.
Musiikillisesti ACCC noudattaa grafiikan pseudo-itämaisia teemoja. Yleisesti ottaen sitä kuuntelee mielellään, mutta joissain kentissä musiikki alkaa toistamaan itseään tarpeettoman paljon. Ääninäytteleminen on vedetty hieman rutiininomaisesti, mutta satunnaiset vartijat höpisevät keskenään pitkiä pätkiä. Jutut ovat tosin kiinaksi, joten niiden syvällisemmät ulottuvuudet jäivät ymmärtämättä.
Koska kyseessä on Assassin's Creed -julkaisu, on mukana myös runsaasti historiallista taustoitusta. En tiedä kuka tasoloikkien pelaaja jaksaa lukea kiinalaisten kauppalaivojen hienouksista, mutta ainakin historiafaneja on muistettu. Mielenkiintoisempaa settiä ovat Shou Junin ja kiinalaisten salamurhaajien taustat, jotka on kirjoitettu vähintään kohtuullisesti.
Pelin tarina ei tarjoa varsinaisesti mitään uutta klassiseen kostoteemaan, eikä se takuulla jää mieleen, mutta näissä puitteissa se on täysin riittävä. Chronicles: Chinaa ei pelaa saadakseen selville seuraavan jännittävän juonenkäänteen, vaan peitotakseen taas yhden tason, mieluusti edellistä taitavammin. Parhaimmillaan peli onkin kenttä kerrallaan viilattuna, pieninä välipaloina, koska se ei varsinaisesti uudista itseään ensimmäisen neljänneksensä jälkeen. Pelaajan suoritusta pisteytetään useammaltakin kantilta, ja tällä on lupa ansioitua niin näkymättömänä varjona, salamurhaajana kuin tappelupukarinakin. Kenenkään ei siis tarvitse puristautua yhteen muottiin, vaan jokainen voi onnistua omalla tavallaan. Tätä kolmijakoa rikotaan välillä ns. flow-osuuksilla, joissa tavoitteena on juosta kentän lävitse mahdollisimman vikkelään, yleensä kirjaimellisesti tuli ahterin alla.
Noin neljän tunnin peruspakettiin on taiottu mukaan lisää kestoa Plus ja Plus Hard -pelimuodoilla. Ensimmäisessä Shao pääsee tahkoamaan kenttiä lävitse kaikilla ensimmäisen läpipeluun aikana haalimillaan hahmoparannuksilla, ja toisessa väännetään samaa uudelleen vaikeampana ja paremmilla pistepalkinnoilla.
Assassin's Creed Chronicles: China on ensimmäinen oikeasti viihdyttävä AC-peli vähään aikaan. Sen rajallisempi fokus ja genre pitävät kokemuksen miellyttävän virtaviivaisena, mutta se ei tunnu missään vaiheessa ohuelta. Vaikka pelin haastekaari onkin lähinnä suora viiva, Chinaa on helppo suositella tasohyppelyiden ja AC:n ystäville. Samassa sarjassa ovat luvassa vielä Chronicles India sekä Russia, ja jos nämä ovat yhtään samaa tasoa, menevät ne suoraan hankintaan.