Ubisoftin hurjan suositut Assassin's Creed -pelit ovat kokeneet aikamoisia muutoksia alkuperäisestä pelistä vuosien saatossa. Viimeisimmät sarjan pelit ovat olleet jo massiivisia avoimen maailman seikkailuja, joissa tahkoamista riittää sadoiksi tunneiksi. Muutaman vuoden luovan tauon jälkeen sarja tekee paluun pelaajien keskuuteen uudella pelillä, jonka on sanottu vievän salamurhaseikkailua takaisin alkuperäiseen suuntaan. Niinkin paljon kuin tykkään sarjan Valhalla (2020) ja Odyssey (2018) -osista ja pelattuani vasta hiljattain ensimmäistä kertaa Assassin's Creed Unityn (2014) ja Syndicaten (2015) on sanottava, että ratkaisu palata suoraviivaisempaan ja tarinapainotteisempaan malliin kuulostaa raikkaalta ja tervetulleelta.
Assassin's Creed Mirage sijoittuu Bagdadin ympäristöön 800-luvun hujakoille. Pelin ainoa pelattava hahmo Basim on nuori taskuvaras, jonka mielestä hänestä on enempäänkin. Hän toivoo pääsevänsä osaksi The Hidden Ones -nimistä salaseuraa, ja kun hänelle tulee mahdollisuus todistaa taitonsa, hän tarttuu siihen jopa uhmakkaasti. Tekonsa tuhoisten seurauksien myötä Basimista tulee osa Bagdadin asukkaiden ja siellä tyrannimaisesti hallitsevien elinten välistä valtataistelua.
Pelin tarina ei anna päähahmolleen kovin painavia syitä mennä eteenpäin. Henkilökohtaiset tavoitteet ovat varsin pinnallisia ja mystiikkaan sidottua toimintaa tehdään lähinnä yleisen hyvän nimissä. Helposti tavoitteisiin päästyään Basim tekee periaatteessa juuri niin kuin häntä käsketään. Tehtävät ovat Assassin's Creed Miragessa hyvin perinteisiä salamurha- ja ryöstötoimeksiantoja. Lyhyehköt tehtävät ovat hyvin esiteltyjä ja moninaiset tavat päästä ratkaisuun antavat hyvää vauhtia peliin ja tekevät pelaamisesta persoonallisempaa. Olen myös tyytyväinen siihen, ettei Assassin's Creed Mirage jatka muutaman aikaisemman sarjan pelin tyylistä kokemuspistepohjaista etenemistä, mikä pakottaa pelaajan grindaamaan armottomasti edetäkseen tarinassa. Harmillisesti noin neljän tunnin pelaamisen jälkeen Miragessa eteen tulee tehtävä, joka pysäyttää sujuvan etenemisen kuin seinään. Mahdollisesti bugin takia peli osoittaa seuraavaan tehtäväpaikkaan, jossa selvästikin on jotain mielenkiintoista, mutta jossa pelaaja ei voi tehdä mitään. Vietin toista tuntia pähkäillen asiaa tuloksetta. Vasta älytessäni lähteä pois vastoin pelin opastuksia tutkimaan muita paikkoja kävi ilmi, että pelaajan pitää kerätä mystisiä tavaroita, joita on levitelty ympäri karttaa. Nämä esineet eivät kuitenkaan näy kartassa ilman kyseisten paikkojen avaamista. Tämä tarkoittaa, että pelialuetta on pakko lähteä koluamaan satunnaisesti, jotta tarvittavat tavarat ilmestyisivät näkökenttään. Täysin päätön ratkaisu saa kiertämään kohtuullisen isoa Bagdadin aluetta ristiin rastiin useiden tuntien ajan vain päästäkseen eteenpäin tarinassa.
Tarinan pinnallisuuden tavoin myös temmellyskenttänä toimiva Bagdad on varsin mitäänsanomaton koettavaksi. Vaikka mallinnus on yksityiskohtaista ja kadut eläväisiä niin mahdollisesti huonon maantietoni ja yleissivistykseni takia ei Bagdadissa ole mitään erittäin näyttäviä tai mieleenpainuvia maamerkkejä aikaisempien sarjojen tapaan, kuten jättimäisiä patsaita, pyramideja, Big Ben ja niin edelleen. Auringon paahtamat hiekkaiset kadut täyttyvät pääosin samanlaisista kivirakennuksista ja kangaskattoisista suojista muutamaa erillistä palatsia ja yleistä aavikkoa lukuun ottamatta. Kenttäsuunnittelu on yleisesti pelissä kuitenkin varsin mallikasta. Kohteet sisältävät usein lukuisia reittejä sisään rohkaisten kokeilemaan erilaisia lähestymistyylejä. Yleinen huoneiden sekä tavaroiden sijoittelu antavat uskottavan ja sopivan monipuolisen ympäristön salamurhaamiseen ja ryöstelyyn. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii paikallinen vankila. Bagdadin kansalaiset muun muassa huolestuvat pelaajan laittomista toiminnoista, jolloin hahmon niin sanottu rötösmittari nousee. Mitä punaisemmalla mittari on, sitä helpommin vartijat äkkäävät pelaajan ja siviilit ilmoittavat huolistaan viranomaisille. Toisaalta osaa paikallisesta väestöstä voi käyttää hyödyksi eri tavoin tehtäviä tehdessä muun muassa lahjomalla näitä. Kadulla voi käydä myös taskuvarkaissa asukkaiden parissa helpon lisätienestin nimissä.
Ainoat esiin nousevat ongelmat maailmassa tulevat olemattomista esteistä, joita voivat olla esimerkiksi muutaman kymmenen sentin korkuiset kivikolmiot, joiden strateginen sijoittelu katon reunaan estää metrienkin korkeuteen hyppivää Basimia etenemästä. Toinen ongelma liikkumisessa tulee kiipeilypinnoista tai niiden puutteesta. Assassin's Creed Miragessa Basim ei voi kiivetä mitä tahansa pintaa vaan edetäkseen tämä vaatii jonkinlaisia realistisia tukipisteitä, kuten ikkunalautoja tai tukipilarin päitä. Tasaisen seinän kiipeäminen ei siis onnistu, mutta kun vähän väliä vastaan tulee näyttävästi koristeltu tai köynnöskasvein varusteltu seinämä, joka oikein kutsuu kiipeämään eikä tämä sitten onnistu, turhautuminen on varsin käsinkosketeltavaa.
Assassin's Creedien pelimekaniikkoja on hiottu kohti täydellisyyttä jo toistakymmentä vuotta. Tämän huomaa Miragesta, jossa Basimin hiiviskely, kiipeily ja taistelu yhdistyvät soljuvaksi kokonaisuudeksi ja luonnolliseksi etenemiseksi. Reagoiminen käskyihin on napakkaa tehden pelaamisesta miellyttävää ja antaen hyvän hallinnan tunteen toiminnasta kuin toiminnasta. Mirage painottaa hiiviskelyä ja piiloissa lymyilyä aikaisempia osia enemmän, mikä näkyy taistelun yksinkertaistamisena yhteen lyönti- ja torjuntakomentoon sekä erilliseen väistöliikkeeseen. Onnistunut miekkailu vaatii vastustajan iskuihin reagoimista oikealla hetkellä joko torjumisella tai väistöllä riippuen tulevasta hyökkäyksestä. Yksinkertainen taistelumekanismi vaatii kuitenkin nopeita refleksejä ja isomman vihollismäärän edessä taistelusta tulee nopeasti tuskaista, mikä selvästikin kannustaa pysymään piilossa ja tekemään välttämättömät eliminoinnit varjoista. Tästä huolimatta Assassin's Creed Miragen merkittävin pelimekaaninen uudistus on juurikin taistelussa hyödynnettävä Assassin Focus -toiminta. Assassin Focuksen aktivoimalla voi merkata lähistöllä olevat viholliset pysäytetyssä tilassa ja komennosta saada Basimin tekemään kuolettavan iskun näihin välittömästi. Assassin Focus kuluttaa erillistä tehoa, jota voi tankata tekemällä yllätysiskuja vihollisiin.
Pelin tyylin mukaisesti hahmon kehitystoimintoja on myös virtaviivaistettu. Maailmassa riittää tavaraa kerättäväksi, mutta tavaran määrä on lähinnä typistetty muutamiin perusmateriaaleihin ja aarteisiin, joita voi joko myydä tai hyödyntää aseita ja hyötytavaroita kehitettäessä. Tämän lisäksi hahmolle tulee valittavaksi erilaisia erikoisliikkeitä kokemuksen karttuessa. Erikoisliikkeet ovat toinen toistaan hyödyllisempiä, joten ansaittujen pisteiden käyttäminen tuottaa pientä valinnanvaikeutta. Basim saa myös tekemistään tehtävistä erilaisia tarvikkeita ja aseita, kuten tikareita, puhallusnuolia ja savupommeja, joita voi hyödyntää osana parempaa häivetoimintaa.
Visuaalisesti Assassin's Creed Mirage näyttää kauniilta. Maailma on miellyttävän eläväinen ja yksityiskohtainen luonnollisine sääolosuhteineen ja tehosteineen. Tosin realistisuuteen pyrkivän maailman ilmeen parissa varsinkin päähahmot erottuvat selvästi enemmän pelimäisellä sarjakuvailmeellä. Mystistä tunnelmaa vahvistaa osuvasti itämainen musiikki, jonka muinaiset sävelet siivittävät pelaajan matkaa salamurhaajana. Äänissä huomio kiinnittyy varsinkin realistisiin taustaääniin puheensorinasta visertäviin linnunlauluihin, jotka auttavat maailmaan uppoutumisessa todella vahvasti. Xbox Series X pyörittää näyttävän Bagdadin maailmaa sujuvasti ja äänettömästi, eikä latausruuduissakaan näkyviä vinkkejä juuri ehdi kuin vilkaista.
Assassin's Creed -pelit ovat jo niin pitkälle jalostettuja tuotteita, ettei sarjan uusin tuotos oikein pääse enää yllättämään. Assassin's Creed Miragen ainoa varsinainen yllätys tulee sen riskittömyydestä ja varman päälle pelaamisesta. Tasapaksu maailma ja hieman ponneton kasvutarina ei oikein tee vaikutusta mutta se, että peli keskittyy enemmän hiiviskelyyn ja tarinavetoiseen etenemiseen, on tervetullutta vaihtelua. Hyvin alkanutta menoa tosin rampautetaan harvinaisen epäselvällä, tympeällä ja väkisin väännetyllä etsimistehtävällä. Peli on kuitenkin visuaalisesti vaikuttava ja ennen kaikkea hauska pelata. Hiiviskely ja varjoista toimiminen yhdistettynä monipuoliseen kiipeilyyn ja soljuvaan liikkumiseen saa pidettyä pelaajan kiireisenä Bagdadin hiekkaisilla kaduilla pitkään.