Rehellisyyden nimissä Assassin's Creed tarvitsi välivuoden. Ei sarjassa ole ollut ainuttakaan aidosti huonoa peliä lukuun ottamatta Unitya julkaisussaan. Yhä enenevässä määrin kuitenkin vahvistui tunne siitä, että pelaava kansa alkaa olla väsynyt Assassin's Creedeihin. Tänä syksynä sarja rientää parrasvaloihin uuden aikakauden ja uudistetun pelattavuuden voimin.
Gamescomissa Ubisoft keskittyi esittelemään Originsin tarinallisia elementtejä ja sitä, miten taustalla vellova suurpoliittinen tilanne liittyy päähenkilö Bayekiin. Faarao Ptolemaios on ottanut vallan, mutta ilmeisesti joku muu vetelee naruista kulissien takana. Toisena osapuolena on Ptolemaioksen sisko Kleopatra, joka tavoittelee myös Egyptin kruunua. Apunaan hänellä on Rooman Julius Caesar.
Käsittelyyn päätynyt demo keskittyi Memphisin maisemiin, joka pelin tapahtuma-aikaan vuonna 49 eKr. oli jo 3000 vuotta vanha kaupunki. Kyseessä on labyrinttimainen kaupunki, jossa on omanlaisensa orgaaninen arkkitehtuuri. Toisin sanoen juuri sellainen, jota odottaisikin vuosituhansien aikana hiljalleen kasvaneelta kaupungilta. Keskeisiä paikkoja ovat kaupunkia halkovat kanaalit, ja jumala Ptahille rakennettu suurikokoinen temppeli.
Taistelu oli sujuvaa, ja homman nimestä saa helposti kiinni. Aseita voi vaihtaa nopeasti lennossa riippumatta siitä, taisteleeko sillä hetkellä jalkaisin vai ratsain. Hevosen avulla taisteleminen vaikutti erityisen hyvältä. Se todellakin luo pelaajalle vahvan vaikutelman omasta voimasta luomatta kuitenkaan hidasta ja tankkimaista tuntumaa. Jousen ja miekan lisäksi kokeilin raskaampaa nuijaa, jolla saa tehtyä erittäin tyydyttäviä lopetusiskuja. Toivottavasti roolipelielementit tulevat tarjoamaan tappeluihin odotettua syvyyttä ja haastetta.
Pelattu päätehtävä esitteli Bayekin vaimon Ayan, jonka avulla pelaajalle esiteltiin itse Kleopatra. Aleksandriasta kotoisin oleva Aya muutti lapsena Sivaan, jossa puolestaan Bayek on kasvanut. Ayalla on osittain samoja kykyjä kuin Bayekilla, joskaan hän ei ole miehensä lailla Medjay eli Egyptin vartija (guardian). Jokin merkittävä tapahtuma tarinan alussa erottaa kaksikon toisistaan. On oleva mielenkiintoista nähdä, kuinka heidän keskinäinen suhteensa kehittyy juonen kuluessa, ja kuinka kaikki nivoutuu yhteen suurten maailmanhistoriallisten tapahtumien kanssa.
Pelatussa pätkässä Aya ja Bayek tutkivat huonoon kuntoon päätynyttä jumalallista Apis Bullia, joka on ilmeisesti myrkytetty. Luonnollisesti juttu on paljon monimutkaisempi, ja nopeasti takana oleva salaliittokin paljastuu jo osittain. Tehtävän rytmitys on hyvä. Siinä saa ensin ottaa vartijat pois päiviltä, ja tutkia sen jälkeen rikospaikkaa tarkemmin. Tapahtumat avautuvat elokuvallisella tuntumalla sekä itse ohjatuissa osuuksissa, että perinteisissä välivideoissa.
Memphisin ulkopuolella pääsi tutkimaan läheistä aavikkoa ja pyramideja. Tällöin kokeilussa olivat ratsain taistelemisen lisäksi ennen kaikkea ympäristön elikoiden kanssa tekemisissä olemista. Demossa vastaan tuli korppikotkan pesä. Pyramideille kiipeäminen kesti odotettua kauemmin, sillä ennen kapuamista oli ratkaistava pulmatehtävä. Tämän jälkeen käyttöönsä sai vahingoittuneet kivet, joilla itse kiipeämisen pystyi suorittamaan.
Pyramidin päälle pääsyn jälkeen oli aika laskeutua toista sen seinämää alas, jolloin päädyttiin hautaan. Tämä oli entistäkin pulmapainotteisempi jakso hieman samoin kuin mitä nähtiin Rise of the Tomb Raiderissa. Piiloreittien etsiminen, erilaisten painomekanismien liikuttelu ynnä muut sellaiset tarjosivat erilaista haastetta taistoihin verrattuna. Tämä osuus paljasti uuden Assassin's Creedin potentiaalin. Origins erottuu joukosta riippumatta siitä, millaisia sarjan aiemmat osat ovat olleet.
Päätehtävän ohella sain testata yhtä sivutehtävää. Toteutus toimi hyvin samalla tavalla kuin päätehtävässäkin. Mukana oli paikkojen tutkimista, takaa-ajokohtaus, taistelua ja tiedustelua. Tehtävä liittyi orpolapsiin, joka antoi samalla näkökulman aikakauden koviin olosuhteisiin ja Bayekin persoonaan. Päähenkilö kun alun alkaen luo itsestään hyvinkin jäykän ja kylmän kunniakoodia noudattavan soturin vaikutelman.
Assassin's Creed Originsin pelattu pätkä jätti erittäin hyvän vaikutelman sen tunnin perusteella, mitä pelin parissa sai aikaansa viettää. Joka osa-alueella näyttää olevan läsnä se viimeinen silaus hiomista, syvyyttä ja jotain uutta tutkittavaksi. Ja tämä kaikki ennen kuin varsinaisesti tarinasta on vielä tiedossa kovinkaan paljoa. Vasta lopullinen peli tietenkin näyttää, kuinka Assassin's Creedin oma tarina nivoutuu lopullisesti yhteen uuden ympäristön, muokatun pelattavuuden ja käsiteltyjen maailmanpoliittisten myllerrysten kanssa.