Ubisoft markkinoi Assassin's Creed: Unityä sarjan kevyenä uudelleen aloituksena, mutta muutokset näyttävät jäävän aika pieniksi. Sarjaa alusta asti seuranneiden ei siis tarvitse huolestua siitä, että kaikki tähän mennessä koetut tapahtumat ja juonenkäänteet olisivat nyt merkityksettömiä. Toisaalta täysin uutta lähestymistapaa odottavat joutuvat pettymään, sillä sitä tämä peli ei tarjoa.
Unityn tunnelmia voisi parhaiten kuvata "remontoidun talon" metaforan avulla. Se on edelleen sama ja tuttu rakennus, mutta siihen tehdyt muutokset saavat sen tuntumaan jälleen uudelta. Peli näyttää aikaisempaa paremmalta, ja esimerkiksi kiipeilyliikkeet ovat sulavampia. Uusia sivutehtäviä löytyy runsaasti, ja tällä kertaa tarinakin onnistuu kaappaamaan minut mukaansa. Se poikkeaa mukavasti edellisissä osissa jo väljähtyneeksi käyneestä kahden osapuolen kahinoinnista. Parannuksia vanhoihin kaavoihin on siis havaittavissa, mutta mistään suuresta edistysaskeleesta ei silti ole kyse. Vaikka kehitykseen on käytetty pari vuotta aikaa ja siitä on vastannut kaksi erillistä studiota, tuntuu peliä rajoittavan edelleen siltä vaadittu nopea julkaisutahti.
Assassin's Creed: Black Flagin vapaasti samottavat vedet jäävät siis taakse, ja Unityssä palataan jälleen tuttuihin kaupunkiympäristöihin. Keskipisteessä on salamurhaajiin uutena liittyvän nuoren miehen tarina, joten kaikki pitää opetella alusta ja tutut apuvälineet ansaita käyttöönsä. Kokemuspisteisiin perustuva päivitysjärjestelmä tarkoittaa, että esimerkiksi kahden vihollisen yhtäaikainen salamurhaaminen täytyy ensin avata käyttöönsä.
Tutun hupun saaminen edellyttää harjoitteluosion läpäisemistä, mutta sen sisällöstä en saanut testisessiossa enempää tietoa. Pariisissa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa minut tiputettiin välittömästi ensimmäiseen tehtävään, eikä kukaan ollut auttamassa nuorta salamurhaajaa. Pitää vain toivoa, ettei pelin alku muistuta Assassin's Creed III:n työläitä ensimmäisiä tunteja.
Pääsin pelaamaan Assassin's Creed: Unitya noin viiden tunnin ajan, ja ehdin siinä ajassa vetämään läpi kolmannen ja neljännen sekvenssin. Ne sisälsivät kourallisen päätehtäviä ja erilaisia sivutehtäviä. Mukaan mahtui myös Heist-tehtävä testaaminen sekä neljän että kahden pelaajan yhteistyötilassa.
Pian pelaamisen aloituksen jälkeen huomioni kiinnittyi päähahmo Arnon muokkausmahdollisuuksiin, joita voi hyödyntää myös moninpeliä varten luotuun hahmoon. Uusien kykyjen ostaminen ja niiden päivittäminen ovat olennainen peliä. Samalla osa vanhoista kikoista on poistettu, eikä esimerkiksi väkijoukkoa voi enää riehaannuttaa rahoja viskelemällä. Tämä saattaa kuulostaa huonolta kehitysratkaisulta, mutta pakottaa panostamaan tiettyihin kykyihin oman pelityylinsä mukaan. Pelaaja voi keskittyä esimerkiksi ketteryyteen tai puolustukseen, ja valinnat kytkeytyvät myös suoraan asevalintoihin. Halutessaan niiden avulla voi keskittyä raskaaseen aseistukseen tai sitten suosia kevyempiä piilotettuja aseita. Ulkoasuun voi kuitenkin vaikuttaa lähinnä vaihtamalla vaatetuksen väritystä, tosin uusista kuteista täytyy maksaa pelin sisäisellä valuutalla.
Välivideot olivat todella näyttäviä. Tuotantoarvot ovat selvästi nousseet sarjan aikaisemmista osista, ja näyttävät peittoavan monet uusien konsolien titteleistä. Jokainen henkilöhahmo onnistuu vangitsemaan mielenkiinnon ilmestyessään ruudulle, tosin Arnosta en vielä menisi takuuseen. Harmillista on kuitenkin se, ettei ranskalainen päähenkilö puhu kotimaansa kieltä.
Historiallisten henkilöiden kuvaaminen ja esittelemisen (vähemmän historiaa tunteville) on ollut eräs sarjan kompastuskivi ensimmäisestä osasta lähtien. Black Flag yritti korjata asiaa ylilyödyillä hahmoilla, mikä toimi merirosvojen osalta. Unity yrittää hieman erilaista lähestymistapaa ja se tuntui toimivan vähintään kohtalaisesti. Tärkeitä salamurhia suorittamalla pääsee näkemään murhatun muistoja viimeisten päivien ajalta, jolloin saa käsityksen heidän motivaatioistaan sekä rikollisista tuttavistaan. Jokainen salamurha avaa siis uuden näkymän ja syventää mukavasti kaiken takana pyörivää tarinaa.
Pääjuonen lisäksi Pariisi tarjoaa rutkasti erilaatuisia sivutehtäviä. Yhdessä niistä jäljitin ihmisiä tappavaa "jättiläistä", joka paljastui köyhien korttelissa lymyäväksi lyhyeksi mieheksi. Toisella kerralla koetin onneani poliisilaitoksella, jolloin minulle avautui mahdollisuus sukeltaa murhamysteerin syövereihin. Tavoitteena oli etsiä ensin todistusaineistoa ja jäljittää sen avulla rikollinen. Harmi kyllä peliaika päättyi ennen kuin sain tätä tehtävää valmiiksi.
Testitilaisuudessa suurimmaksi häiritseväksi tekijäksi nousi yllättäen pelin ohjaus. Parkourin mestarin pitäisi pystyä liihottamaan kaupungin läpi nopeasti ja virheettömästi, mutta välillä eteneminen oli ärsyttävän hapuilevaa ja hidasta. Ohjausta on muutettu niin, että kuolemaan hyppääminen on hankalampaa. Lisäksi eri tasojen välillä voi hyppiä ylös ja alas eri näppäimillä. Kirosanoilta ei kuitenkaan voinut välttyä, sillä Arnon ohjaaminen tuntui ajoittain tuskastuttavalta. Esimerkiksi ikkunalaudalle laskeutuminen oli välillä lähes mahdotonta, sillä Arno lukittautui mieluummin sen sivuilla tai ylä- ja alapuolella oleviin kielekkeisiin. Toisella kerralla yhteistyötilassa toinen pelaaja onnistui omassa hypyssään, kun taas itse epäonnistuin lähes identtisestä suorituksestani huolimatta. Mukana on myös jälleen se typerä animaatio, jossa assassiini kiipeää pari askelta seinää, vaikka ei löydä kädensijaa.
Tällaiset pelimekaaniset kömmähdykset rikkovat ikävästi toiminnan sulavuutta ja pahimmillaan pilaavat hyvätkin suunnitelmat. Toki julkaisuun on vielä yli kuukausi aikaa, joten ehkä ongelmakohtia ehditään vielä korjata. Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että monet näistä ongelmista ovat vaivanneet sarjaa jo pitkään. Esimerkiksi Tomb Raider ja The Last of Us toimivat paljon paremmin sekä piileskelyn että kiipeilyn osalta kuin Assassin's Creedit, joiden pitäisi olla näissä asioissa ehdottomasti parempi.
Assassin's Creed: Unity tuntuu uudistuksista huolimatta liiankin tutulta. Tärkeät tapot täytyy jälleen tehdä hyvin rajatuilla tavoilla, mikä tuntuu kuluneelta ratkaisulta. Olisin toivonut, että tehtävissä voisi käyttää enemmän mielikuvitusta. Ensimmäinen Assassin's Creed ilmestyi jo kahdeksan vuotta sitten, ja sen jälkeen peruskontrolleihin on tehty ainoastaan pieniä muutoksia. Pelatessa tulee väkisin mieleen, että kaikki on nähty jo aikaisemmin - mitä nyt mittakaava on astetta suurempi. Kaipaisin sarjaan jo perustavanlaatuista muutosta. Uusi kaupunki, hieman muokattu pelattavuus ja muutamat yhteistyötilat eivät yksinkertaisesti enää riitä.