Gamereactor Suomi. Katso tuoreimmat pelitrailerit mukaan lukien kuumat haastattelut suurimmista pelitapahtumista ympäri maailman. Gamereactor käyttää cookieseja taatakseen parhaan mahdollisen selailukokemuksen sivustollamme. Jos jatkat eteenpäin niin oletamme, että hyväksyt cookies-käytäntömme.

Suomi
Gamereactor
arviot
Assassin's Creed: Unity

Assassin's Creed: Unity

Eeppisen seikkailusarjan uusi alkupiste on tuttua maistuvaa sekametelisoppaa.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Assassin's Creed -sarja on seikkaillut nyt pari vuotta niin Amerikan metsissä kuin Karibian aalloillakin. Se perinteinen kaupunkisisältö on kuitenkin jäänyt sivujuonteeksi, mikä on harmittanut joitakin pelisarjan ystäviä.

Pusikot ja purtilot saavat nyt kuitenkin jäädä, koska Assassin's Creed: Unity tuo Salamurhaajien ja Temppeliritarien ikuisen kädenväännön takaisin AC II:n tunnelmiin. Uusi sankarimme Arno Dorian on komea ja sanavalmis hunsvotti, joka on menettänyt perheensä ja janoaa kostoa, mikä saattaa tietysti kuulostaa tutulta Ezio Auditore da Firenzen ystäville. Nyt ei kuitenkaan olla Italiassa vaan vallankumouksen riepottelemassa Ranskassa.

On oikeastaan yllättävää, ettei AC-sarjassa olla vielä aiemmin pureuduttu tähän aikaan ja paikkaan. Vallankumous suorastaan vilisee niitä ideologisia teemoja, joista salaseurat ovat taistelleet vuosisatojen ajan, ja onhan Ubisoft itse ranskalainen yhtiö. Pariisi myös tarjoaa sitä upeaa arkkitehtuuria, joka loisti poissaolollaan Amerikkaan sijoittuneissa osissa.

Unityn tarkoituksena on toimia eräänlaisena välipysäkkinä, jonka avulla uudet pelaajat pääsevät mukaan pitkään jatkuneen pelisarjan kuvioihin. Se ei kuitenkaan uuvuta veteraaneja tarinoilla Altairista ja muista menneistä sankareista, vaan keskittyy Arnon seikkailuun kahden salaseuran välimaastossa. Tällä kun on tietämättään yhteyksiä molempiin suuntiin.

Tämä on mainos:
Assassin's Creed: UnityAssassin's Creed: Unity

Pelin käyttöliittymää on rukattu jonkin verran viime näkemästä, ja mm. parkouria varten on kaksi suuntaa-antavaa nappia, joiden perusteella Arno tietää ollaanko nyt tähtäämässä ylös vai alas. Tämä vähentää jonkin verran sitä sekoilua, josta AC-pelit tunnetaan, muttei poista sitä kokonaan. Koska mukana on nyt aiempaa enemmän sisätiloja sekä sangen monikulmaisia kattoja, jää Arno tuon tuostakin jumittelemaan jos jonkinlaisiin nurkkiin ja jammailemaan pöytien päälle, etenkin silloin kun olisi kiire.

Myös hiippailua varten on oma nappinsa, mutta tässäkään ei olla vielä päästy siihen haettuun sulavuuteen. Salamurhaaja ei aina suostu suojautumaan vaikka tarjolla olisi kuinka otollinen paikka, eikä tämä myöskään vaihda piilopaikasta toiseen aivan niin näppärästi kuin pelin kehittäjät olisivat epäilemättä toivoneet. Myönnettäköön, että Unityn Pariisi on valtaisa, joten jokaista kulmaa ja naveroa ei olla voitu testata.

Siinä missä liikkuminen jättää edelleenkin toivomisen varaa, on taistelujärjestelmää uudistettu onnistuneesti. Poissa ovat ne päivät, jolloin viholliset odottelivat kiltisti vuoroaan ja tulivat kimppuun yksi kerrallaan. Myöskään ns. yhden napin taktiikka ei enää toimi, ja taitavammat vastustajat vaativat pelaajaa oikeasti skarppaamaan.

Tämä on mainos:

Vihollisten päällä leijuva mittari toimii taisteluiden tahtipuikkona. Sen pitäisi kertoa milloin pelaajan kannattaa torjua, mutta ikävä kyllä kamerakulmat ovat usein niin tiukkoja, ettei tämä näe kuin yhden hyökkääjän aikeet, ja päätyy saamaan säälimättömästi iskua näkökenttänsä ulkopuolelta. Onhan se toki realistista, muttei selvästikään pelin hengen mukaista.

Tästä kauneusvirheestä huolimatta taisteleminen on mielenkiintoista sekä myös hyvällä tavalla haastavaa, eikä pelaaja enää voi hiihtää lävitse vihollisriveistä joidenkin sarjan aiempien osien tapaan.

Kuten jo mainittua, Unityn leikkikenttänä toimiva Pariisi on valtaisa paikka. Sitä varten on mallinnettu nähtävyys jos toinenkin, ja myös sen arkisempaa kaupunkiarkkitehtuuria on ilo tutkia. Kehittäjät ovat tavoittaneet kaupungin olemuksen, ja se on yksi pelin ehdottomista vahvuuksista, ehkä jopa se niistä suurin. Sitä koetaan myös yllättävissä eri aikaulottuvuuksissa.

Tehtäväkartta näyttää puolestaan siltä, kuin joku olisi ampunut sitä haulikolla. Tekemistä ja keräilemistä on totuttuun tapaan aivan hervottomasti, jopa aina siihen asti, että sen järjellisyyden voisi kyseenalaistaa. Sivutehtäviin on kuitenkin mielestäni nyt panostettu aiempaa enemmän, ja ne tarjoavat joskus jopa mielekkäämpää tekemistä kuin itse pääjuoni.

Assassin's Creed: UnityAssassin's Creed: UnityAssassin's Creed: Unity

Tämä kyseinen pääjuoni ei ole se helppo uusi alkupiste mitä lupailtiin. Pelaajan olisi tarkoitus oppia AC:n maailmasta Arnon mukana, mutta tämän oma, salaseurojen välillä sukkuloiva tarina ei oikeastaan tarjoa mitään järkevää kuvaa siitä, miksi Salamurhaajat ja Temppeliritarit ovat niin innokkaasti toistensa kimpussa. Ryhmittymien uskonkappaleet jäävät epäselviksi, eikä pelaajalle jää syytä tuntea lojaaliutta kumpaakaan kohtaan. Tämähän voisi tietysti olla hieno havainto siitä, miten salaseurat monestikin toimivat, mutten usko sen olleen käsikirjoittajien tarkoitus. En myöskään usko, että kukaan sarjalle tuore pelaaja osaisi Unityn jälkeen kertoa mistä hemmetistä siinä oli kysymys.

Vaikka suuret kuviot jäävät mystisiksi, ja juonen rytmityksessä on todella omituisia hetkiä, on pelin dialogi pääosin viihdyttävää, ja Arno on enimmäkseen pidettävä hahmo. Tällä voi jopa olla potentiaalia yltää Ezion vertaiseksi sankariksi, jos Ubisoft vain jatkaa ranskalaisen tarinaa seuraavissa peleissään.

Unityn tärkeimmäksi sivuhahmoksi nousee Élise de la Serre, Arnon adoptoineen miehen tytär, jota kohtaan Arnolla on muitakin kuin sisarellisia tunteita. Tämän kaksikon Romeo ja Julia -tarina toimii pelin selkeimpänä juonikuviona, mutta vaikka Élise loistaakin välillä mielenkiintoisena ja voimakkaana hahmona, kohdellaan tätä lopulta somisteena, jonka tarkoituksena on vain olla tarjoamassa helppoja käänteitä Arnon tarinalle. Myös pelin lopetus henkii kunnianhimon puutteesta.

Muusta hahmogalleriasta esille nousee lähinnä rietas markiisi de Sade, jolle on suotu joitakin koko tarinan hupaisimmista repliikeistä, joskin vuohivitsejä olisi voinut olla pari vähemmänkin. Vaikka markiisista on tehty melkoinen karikatyyri, on tämä hyvin viihdyttävä omalla Tim Curry -henkisellä tavallaan.

Hahmot on näytelty vakuuttavasti, ja uuden konsolisukupolven kasvoanimaatiot tekevät Unitystä muita sarjan osia mukavampaa katseltavaa. Kasvojen ja hiuksien välinen kontrasti on tosin nyt aiempaa jyrkempi ainakin Xbox Onella, ja kuontalot ovat kuin hahmojen päiden päälle kasattuja jäykkiä olkinippuja.

Unity on muuten graafisesti ajan tasalla, eikä minulla ole koskaan ollut valittamista Assassin's Creed -sarjan maisemista. Nytkin niitä jää mieluusti ihmettelemään kirkon tornista, etenkin kun uusi konsoliarkkitehtuuri sallii aiempaa huomattavasti suurempia väkijoukkoja, mikä elävöittää maailmaa huomattavasti.

Konsolisukupolven vaihtuminen ei kuitenkaan ole puhdistanut Ubisoftin maailmaa bugeista. Arno tippui testauksen aikana puolisen tusinaa kertaa pelimaailman pohjan lävitse, ja jumittui kerran kirjaimellisesti hevosen ahteriin. Vaikka Unity myös kaatui muutamia kertoja (ja tietenkin pitkien tehtävien keskellä) on se yleisesti ottaen paremmassa kunnossa kuin edeltäjänsä, ja tulevat päivitykset epäilemättä vakauttavat sitä lisää.

Yksinpelikampanjan lisäksi Unityyn kuuluu tietysti myös moninpeli, mutta tällä kertaa radikaalissa uudessa muodossa. Rakastettu salamurhahippa loistaa nyt poissaolollaan, ja sen tilalle on tuotu co-op-pelimuoto sekä usean pelaajan Heist-tehtäviä.

Moninpeli on parhaimmillaan aivan mahtavaa. Joskus homma vain klikkaa täydellisesti, ja kaikki ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Toisaalta näitä hetkiä kohden on aina kymmenen muuta, joissa sukset menevät täysin ristiin, mutta niissäkin on oma komedia-arvonsa. Mikkiluurit ovat kuitenkin pakolliset minkään tasoista koordinointia varten.

Vaikka pidänkin tätä uudenlaista moninpelausta hyvänä lisänä AC-kaavaan, olen varsin penseä siitä, että perinteinen kilpailullinen moninpeli on jätetty kokonaan pois. Arvostelujani lukeneet tietävät, että minä keskityn yleensä kokonaan yksinpeliin, mutta Assassin's Creed on aina ollut se yksi poikkeukseni tähän sääntöön (ainakin ennen kuin The Last of Us julkaistiin).

On tietenkin mahdollista, että vaikka Ubisoft julkaisee edelleen vuosittain uuden AC:n (tai kaksi), pidetään moninpelissä välivuosia, jotta pelaajakunta ei sirpaloituisi joka julkaisun yhteydessä vanhan ja uuden pelin välille. Itseasiassa tämähän olisi todella viisasta, mutta jos 2015 ei tuo mukanaan uutta painosta perinteisestä moninpelistä, nousen barrikaadeille.

Kokonaisuutena Assassin's Creed: Unity on "jälleen yksi Assassin's Creed". Se on tekemistä pursuava sekametelisoppa, jonka punainen lanka uhkaa jatkuvasti kadota kaiken muun härpäkkeen sekaan. Siinä on joitakin uudistuksia, mutta ne eivät erota sitä riittävästi edeltäjistään. Se on ajoittain upea, mutta samalla turhauttava. Se kiteytyy niihin hetkiin, jolloin haluat livahtaa ikkunasta sisään ja puukottaa vartiomiestä niskaan, mutta loikkaatkin keskelle pihaa ja kiinnität koko komppanian huomion itseesi. Huudat, kiroilet, hakkaat päätäsi kahvipöydän kulmaan, ja lataat sitten pelin taas uudestaan, koska silloin kun se toimii, se todella toimii.

HQ
Assassin's Creed: Unity
Assassin's Creed: Unity
Assassin's Creed: Unity
Assassin's Creed: Unity
Assassin's Creed: Unity
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Hieno paluu kaupunki-parkouriin, hauska uusi sankari, loputtomasti puuhaa, co-op-pelaaminen
-
Sekavaksi jäävä osin kliseinen tarina, käyttöliittymän ongelmat, bugisuus, perinteisen moninpelin poistaminen
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Käyttäjäarviot

  • PlaystationFreak
    Juh. Assassin's Creed Unity Viimevuonna julkaistu Unity on ristinriitainen tapaus. Peli on muuten kauniin näköinen, realistisen kuuloinen ja... 6/10

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä