Assassin's Creed Valhallan laajennus Dawn of Ragnarök julkistettiin joulukuussa 2021, ja kyseessä on yhteensä se kolmas pelin laajennus. Eivor-viikingin matka jatkuu, mutta hieman eri tavalla kuin aiemmin. Tällä kertaa painopisteenä on Odin Eivorin ruumiissa. Samanlaisia tehtäviä koetaan peruspelissäkin silloin, kun juodaan erikoista juomaa Valkan majassa. Dawn of Ragnarök on siis myyttinen tarina täynnä taikaa, jossa Eivor matkustaa Svartalfheimin maahan Havina (Odinina) etsiäkseen ja pelastaakseen All Fathersin pojan Baldrin. Hänet on vanginnut tulijättiläinen Surtr.
Havin saapuessa Svartalfheimiin käy ilmi, että maa on joutunut Muspelheimin tulisten joukkojen eli Surtr:n armeijan hyökkäyksen kohteeksi. Näin Baldr:n pelastusmatka jakautuu eri tehtäviin, joissa autetaan piileskelevää ja peloissaan olevaa kääpiökansaa.
On syytä huomioida, että Assassin's Creed Valhallan tai sen kaksi aiempaa laajennusta pelanneille Dawn of Ragnarök ei tarjoa mitään erityisen uutta ja ihmeellistä. Tarina kerrotaan suurimmaksi osaksi dialogin keinoin, ja peli sijoittuu suureen avoimeen maailmaan. Svartalfheim on kuitenkin selvästi erilainen verrattuna Englantiin, Ranskaan ja Irlantiin. Maailma on täynnä erilaista kasvustoa, jossa on myös kääpiöiden kultaisia rakennelmia ja kaupunkeja. Kaikkea leimaa kuitenkin hyökkäävän armeijan mukanaan tuoma tuho ja korruptio.
Pahikset ovat raivon ruumiillistumia. Muotoilu on humanoidinen, mutta silti selvästi myyttinen sulaneen ja tulisen ihon ansiosta. Suurin osa pahiksista on kooltaan Havin luokkaa, mutta mukana on myös jättejä kirveineen, keihäineen, miekkoineen ja kilpineen. Nyt pahikset pystyvät vahvistamaan toisiaan sotahuudoin, ja samalla pahiksia ilmaantuu lähialueilta lisääkin kimppuun. Mukana on myös Flame Keeper, joka pystyy nostamaan kaatuneita pahiksia takaisin taistoon.
Ubisoft käyttää Dawn of Ragnarökissa uutta kykyjärjestelmää Hugr-Rip. Tämä on mukana ainoastaan tässä laajennuksessa, ja ideana on muuntaa tiettyjä kykyjä erilaiseen käyttöön. Hugr-Rip ottaa tarinan mukaan toisen elämänvoiman, ja käyttää sitä taikakykyjen polttoaineena. Dawn of Ragnarökin tapauksessa se voi tarkoittaa korpiksi muuttumista, jolloin liikkuminen paikasta toiseen on nopeaa, kaatuneiden vihollisten herättämistä taistelemaan omana tukena tai jopa muuttumista itse pahikseksi, jolloin liikkuminen vihollisten joukossa on helpompaa.
Kykyjä on kaikkiaan viisi löydettäväksi, ja jokainen on päivitettävissä. Esimerkiksi Havi pystyy myöhemmin tekemään iskun ylhäältä päin korppina. Esineillä on niin ikään uusi päivitettävä luokka nimeltä Divine, jolla saa auki uuden riimupaikan. Uusi ase Atgier tuo mukaan uuden taistelutyylin, joka painottaa erilaisia hyökkäysyhdistelmiä kaataen pahiksia isossa mitassa nopeilla iskuilla. Ase on käytännössä erilainen versio salkoaseesta. Omia kykyjään pääsee testaamaan Valkyrie Arenalla. Tarjolla on runsaasti erilaisia taisteluhaasteita.
Assassin's Creed Valhallan veteraanit ovat jo valmiiksi perillä Eivorin (tai Havin) edesottamuksista, joten uuden laajennuksen pariin on helppo pyyhältää heti silkkana sellaisenaan. Jos taas taso 340 on vielä saavuttamatta, voi tämän tason saavuttaa välittömästi uuden laajennuksen aloittamista varten. Tarina puolestaan on tehty sellaiseksi, ettei ole tarvetta pelata peruspeliä ensin loppuun saakka. Dawn of Ragnarökin voi siis pelata missä vaiheessa haluaa.
Nähdyn perusteella luvassa on paljon uutta pelattavaa, ja Dawn of Ragnarök julkaistaan 10. maaliskuuta 2022.