Ubisoft Massiven Avatar: Frontiers of Pandora on ensimmäinen yritys muuntaa Avatarin maailma AAA-peliksi. Saamieni tietojen mukaan pelin kehitys ei ole ollut sen enempää helppo kuin suoraviivainenkaan. Jokainen osa-alue on pitänyt hyväksyttää usealla eri taholla, joista yksi on James Cameron itse. Pääsin kokeilemaan Frontiers of Pandoraa ennakkoon kolmen tunnin ajan.
Menneinä kuukausina on sanottu, että kyseessä on tieteisteemainen Far Cry, ja näin onkin. Tämä ei ole välttämättä huono asia, sillä pahiksien tukikohtien tuhoamisesta, eläimien metsästyksestä ja maastoon piiloutumisesta irtoaa edelleen viihdettä. Ja tätä tunnutaankin paljon tekevän pelissä Avatar: Frontiers of Pandora.
Tarjolla on siis iso avoin maailma, paljon erilaisia merkkejä kartalla, vaihtelua hiiviskelyn ja taistelun kesken unohtamatta ympäristön hyväksikäyttöä. Niin ja toki mukana on kykypuu ja värikoodatut tavarat. Kaikki on paikoillaan, ja Far Cry on vahvasti läsnä. Jopa pelattavuus tuntuu hyvin samalta kuin esikuvassa.
Avatar: Frontiers of Pandora on silti oma juttunsa, kun musiikki, ulkoasu ja tunnistettava pelattavuus yhdessä muodostavat kokemuksen, joka on riittävän tuore verrattuna kovin itseään toistavaan peliin Far Cry 6. Tarinaa on vaikea kommentoida, sillä testaamani pätkä sijoittui tarinan jälkipuoliskolle. Ensin piti ottaa käyttöön oma lentolisko Ikran, joka toimii paitsi ajokkina myös apuna taistoissa. Oli kiivettävä yhdelle Pandoran korkeimmista vuorista, ja tässä tehtävässä musiikki, tasoloikkailu ja yleinen ohjattavuus tuntuvat kaikki tyydyttäviltä. Mitään varsinaisesti uutta ei ole tarjolla, mutta erittäin toimivaa kuitenkin. Ikranin avulla maastoa myrkyttävien sääasemien hakkerointi oli sekin riittävän viihdyttävää. Ilmassa taisteleminen on hyvin yksinkertaista, mutta se toimii.
En päässyt testaamaan sivutehtäviä, mutta tarjolla näyttäisi olevan tarvikkeiden keräämistä, pelimaailman tapahtumiin osallistumista ja uusien parempien varusteiden saamista joko palkintona tehtävistä tai sitten vain nikkaroimalla. Kaikki tämä on tehty ennenkin, mutta toimiihan se. Käyttöliittymä on suunniteltu hyvin, ja tuo mieleen Avatarin. Värit ja muotoilu hoitavat työnsä tunnelman luojana. "Röntgenkatseeseen" oppimisessa kestää hetki, mutta tässäkin kaikki toimii hyvin.
Avatar: Frontiers of Pandora tulee epäilemättä tarjoamaan lukuisia tunteja hyvää viihdettä. Hiiviskely viidakossa on tunnelmallista, mutta samalla ei voi olla huomaamatta, miten vahvasti kaikki on kopioitu muualta. Varsinkin Far Cry Primal tulee vahvasti mieleen. Toisin sanoen Avatar: Frontiers of Pandora on "skini", ja alla on tuttu luuranko muualta.
Avatar: Frontiers of Pandora julkaistaan joulukuussa. Silloin nähdään, miten Far Cry'n kaava toimii vielä. Jotain aivan uutta ja outoa ei ole luvassa, ja se on jossain mielessä hieman harmillista.