Batman: Arkham Asylum

Arkham Asylumissa hyvikset ovat hyviä ja pahikset pahoja. Rooliasuissa ei ole pyritty äärimmäiseen katu-uskottavuuteen, vaikka kauas jäädään silti 2000-luvun alun muoviluomuksista. Pelityyli seuraa uskollisesti samaa näyttävää mutta uskottavuuden rajoissa pysyvää linjaa: lepakko liitää muttei lennä ja pieksee porukkaa muttei kestä lippaallista luoteja.

Juoni pyöräytetään liikkeelle tutoriaalissa, kun Batman saattaa iloisen herra Jokerin jälleen telkien taakse. Vähemmän yllättäen saattokeikka ei mene ihan oppikirjan mukaan ja pelaaja löytää itsensä Arkhamista, jonka pahikset ovat vallanneet omaksi leikkikentäkseen. Puhtaasta anarkiailottelusta ei kuitenkaan ole kyse, vaan taustalla väijyy ilkeämpikin suunnitelma. Juoni kulkee eteenpäin erittäin näyttävän pelimoottorin voimin välinäytöksissä, sekä vankilan äänentoiston kautta DJ Jokerin vinkeästi kertomana. Napista painamalla saa päälle erityisen Etsivämoodin, jolle seinät eivät ole enää näköeste ja joka antaa eri esineistä ja kohteista lisätietoja päätöksentekoon.

Etsivämoodia käytetään hauskasti myös eri henkilöiden jäljittämiseen ja lukuisten salapaikkojen paljastamiseen. Ahkeralle nuohoajalle löytyy poikkeuksellisen paljon puuhasteltavaa, sillä kysymysmerkkitrikoinen ystävämme Arvuuttaja on ripotellut jokaiselle alueelle melkoisen määrän piilotettuja esineitä ja ratkaistavia arvoituksia. Juonen edistämisen ja vihollisten nujertamisen lisäksi nämä arvoitukset tuottavat synkälle lentorotallemme kokemuspisteitä, joita voi käyttää kykyjen parantamiseen tai uusien ostamiseen. Juonen edetessä löytyvät lisälelut päästävät uusille alueille, ja tarjoavat vaihtelua jo opittujen kikkojen tueksi.

Peli on kuvattu kolmannesta persoonasta, ja tyylinä on ohjailtu seikkailutoimintapeli. Liikesuunta on aina selkeä, vaikka periaatteessa Arkham on yksi iso avoin alue. Pimeä mielisairaala on komeaa katseltavaa: hahmot ovat hienoja, paikat jylhiä ja hommassa on ajoittain varsin elokuvamainen fiilis. Eniten kiitosta saa kuitenkin loistava taisteluanimaatiotekniikka. Pääosin lyönteihin, kombinaatioihin ja vastaiskuihin perustuva käsikähmä siirtyy liikkeestä toiseen niin sulavasti, että perusmättöjäkin katselee mielikseen. Muutenkin tyyli poikkeaa ympäriinsä ryntäilystä ja karjahtelusta. Lähes stoalainen Batman voi liitää jengin keskelle kaataen yhden maahan, ja lähes paikallaan seisten murjoa eleettömän tehokkaasti loput vastaliikkeitä hyödyntäen. Nyrkkikekkerin päättää tyylikäs hidastus viimeisen vastustajan kaatavasta iskusta.

Lepakon heikkous ovat tuliaseet: kun rosvot kaivavat tuliluikut esille, tyhmempikin lepakko tajuaa tilanteen muuttuneen. Ratkaisu on ponkaista vaijerilla katonrajan väijyntäasemiin. Tällaisista yleensä puoliavoimen isohkon huoneen kohtauksista selviää väijyttelyn ja taktikoinnin yhdistelmällä. Lisäksi perusjamppoja kovemmat pomotaistelut vaativat kaikki oman taktiikkansa, jonka oppiminen voi vaatia useammankin uudelleenyrityksen.

Jos Wolverine: Origins yllätti laadullaan, Batman: Arkham Asylum kellistää totaalisesti - eihän lisenssipelien pitänyt olla hyviä! Batman toimii niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Taistelu on vähäeleisyydessään tyylikästä, seikkailu mielekästä ja kaikenlaista lisämateriaalia vankilamielisairaalan potilashaastattelunauhoista rikollisprofiileihin löytyy runsaasti. PS3-previkka kärsi välinäytöksissä kuvan ja äänen viiveestä, mutta oli muuten varsin valmiin oloinen paketti. Tähän Bat-peliin voivat tarttua muutkin kuin suurimmat Bat-fanit.