Batman: Arkham Asylum

Batman, Yön Ritari, on jälleen saanut perivihollisensa Jokerin kiinni. Käkättävä arkkikonna kärrätään mielisairaala Arkhamiin, joka sisustukseltaan ja olosuhteiltaan on suoraan kuin pimeältä keski-ajalta. Yllättäen Jokeri karkaa ja laukaisee ansansa: tahallaan kiinni jäänyt mielipuoli on valmistellut vallankaappausta Arkhamissa jo pitkään. Batman ei epäröi hetkeäkään vaan syöksyy perään.

Batman: Arkham Asylumin takana häärii joukko ihmisiä, joiden kokemus ja aihepiirin tuntemus huokuu selvästi läpi. Pelin on käsikirjoittanut Paul Dini, joka on vastuussa myös loistavasta Batman: The Animated Seriesista. Myös erinomaiset ääninäyttelijät ovat samaisen sarjan veteraaneja, ja etenkin Mark Hamillin työ pirullisena Jokerina on häkellyttävän hyvää.

Batmanin ottaessa ensimmäisiä askeleitaan pitkin Arkhamin käytäviä ei voi kuin olla vakuuttunut siitä, miten hyvin peli onnistuu luomaan vaikutelman yhdestä maailman viheliäisimmistä loukoista. Mielisairaalan seinät ovat täynnä likaa, rapaa, naarmuja ja ihvettä, ja seinustoilla olevat terapialaitteet ovat täynnä vipuvarsia, koukkuja ja pakkositeitä. Arkhamin parantola on suorastaan helvetillinen, ja käytävillä välillä kaikuvat mainoslauseet sen erinomaisesta tuloksesta luovat irvokasta kontrastia silmien edessä avautuvaan näkymään.

Ennen jättäytymistään kiinni Jokeri järjesti satoja kätyreitään Arkhamiin odottamaan pomonsa käskyjä. Tämän lisäksi ryökäle otti ja vapautti jokaisen parantolaan vangitun psykopaatin. Batmanilla onkin täysi työ pistää konnat ja kurjimukset ojennukseen. Batman: Arkham Asylumin taistelumoottori tekee onneksi puuhasta mitä miellyttävintä iltapuhdetta.

Batman jakelee iskuja kahdella napilla, joista toista käytetään ainoastaan vastahyökkäyksiin. Käytännössä siis turpasauna hoidetaan yhtä nappia pieksemällä. Mätkintämekanismin yksinkertaisuudesta huolimatta viihteellisyys on taatttu, sillä Batmanin ja vastustajien animointi on kertakaikkisen ensiluokkaista. Lepakkomiehen seuraava iskutapa riippuu siitä, missä asennossa mies itse on, missä kohtaa seuraava kohde on, ja minkä liikkeen Batman juuri suoritti loppuun. Taistelusta tulee jatkuvaa ja erittäin sulavaa, yhtäjaksoista liikettä, kun Yön Ritari hakkaa, potkii, heittää ja kieppuu rikollisesta toiseen. Aina välillä isku osuu oikein messevästi, jolloin kamera siirtyy hidastettuun lähikuvaan. On harvinaisen tyydyttävää katsoa, kuinka edellisestä sivalluksesta toipuva kriminaali kääntää naamansa suoraan loikasta potkaisevan Batmanin buutsin tielle.

Graafinen puoli vakuuttaa muutenkin käytännössä joka hetki. Kookkaat viholliset todella liikkuvat ja näyttävät siltä, että niillä on luita murskaavaa massaa. Kaikkien pelissä esiintyvien hahmojen ilmeisiin on panostettu ja heidän puvustuksissaan on vivahteita ja kulumia. Kuutamon valaisema yömaisema on häijyllä tavalla synkkä, aivan kuten asiaan kuuluukin. Äänimaailma jää hiukan jälkeen, etenkin taustamusiikin vähäisyyden ja ääniefektien keskinkertaisuuden vuoksi.

Siinä missä Batman: Arkham Asylum pätee tappelupelinä, se hiukan hyytyy seikkailupelinä. Käsikähmien välillä Batman tutkii mielisairaalan käytäviä ja maastoja, mutta etsiväaspekti on pelistä lähes kokonaan poissa. Käytössä on kyllä erityiset röntgenlasit, joilla voi hahmottaa vihollisten sijainnit sekä muuten huomaamattomat johtolangat, mutta esimerkiksi ilmassa leijuvien viskihöyryjen seuraamisesta puuttuu kokonaan itse oivaltamisen ilo. Sama pätee Arvuuttajan pähkinöihin, jotka lähinnä ovat kätkettyjen esineiden etsimistä. Pulmat kuitenkin tuovat peliin mukavaa vaihtelua, eikä niitä ole pakko pähkäillä jos ei halua.

Batman: Arkham Asylumista on vaikea olla pitämättä. Se on kuin suoraan sarjakuvien sivuilta reväisty ilmestys, jonka tunnelma on prikulleen oikealla tavalla inhottava. Batman ei ole siloposkinen sankari vaan brutaali metsästäjä, joka katkoo karanneiden mielipuolien raajoja pistäessään nämä aisoihin. Pelissä esiintyy myös runsas määrä sarjakuvista tuttuja ihmishirviöitä, jotka on toteutettu sangen vakuuttavasti. Seikkailu- ja ongelmanratkaisuosuuksiin piirun verran panostamalla pelistä olisi tullut välitön klassikko, nyt se on vain tämän vuoden tyylikkäimpiä pelejä.